Hysteriaa energiatuesta, EU oikeuteen

Taivastellaan mm. sitä, että tukien avulla ei saa tuottaa energiaa. Sen epäeettisyydestä kantavat eniten huolta demarit ja hengenheimolaiset. Samalla kuitenkin ollaan valmiita vaatimaan halvempaa ruokaa . Ei siinä asiassa olla huolestuneita eläinten eikä luonnon hyvinvoinnista.
Tuleehan polttoainekin tukien kautta kuluttajille halvemmaksi samoin kun on laita ruoan kohdalla.
Tanskalaiset ovat pisimmällä tuulivoiman kehittämisessä. Heidän mottonaan oli alkuvaiheessa, että tekemällä oppii. Samoin pitäisi Suomessa aloittaa tuettu,hajautettu ja aluksi pienimuotoinen bioenergian tuottaminen maatilakokoluokassa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mennään. kirjoitti:

Taivastellaan mm. sitä, että tukien avulla ei saa tuottaa energiaa. Sen epäeettisyydestä kantavat eniten huolta demarit ja hengenheimolaiset. Samalla kuitenkin ollaan valmiita vaatimaan halvempaa ruokaa . Ei siinä asiassa olla huolestuneita eläinten eikä luonnon hyvinvoinnista.
Tuleehan polttoainekin tukien kautta kuluttajille halvemmaksi samoin kun on laita ruoan kohdalla.
Tanskalaiset ovat pisimmällä tuulivoiman kehittämisessä. Heidän mottonaan oli alkuvaiheessa, että tekemällä oppii. Samoin pitäisi Suomessa aloittaa tuettu,hajautettu ja aluksi pienimuotoinen bioenergian tuottaminen maatilakokoluokassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu