Onko tämä narsismia?

hopelessone

Olen joutunut jonkinlaiseen umpikujaan miehen kanssa, joka on omalla tavallaan aivan ihana, mutta... Onko nämä narsistin piirteitä vai olenko vaan vainoharhainen, kun ajattelen asioiden olevan minun takia huonosti.

* Suhde rahaan on ihmeellinen. Ei ole varaa maksaa laskuja, mutta ostaa ties mitä muuta kallista tilpehööriä. Minä en saa päättää, kuinka rahaa käytetään (en edes omiani)

* Valehtelu aivan pienissä asioissa, joista kuitenkin jää kiinni. Nekin puhuu parhain päin ja sanoo syyn olevan siinä, että olen liian mustasukkainen, eikä uskalla kertoa totuutta

*Olen kuullut paljon asioita, jotka todennäköisesti ovat totta, mutta mies kieltää kaiken. Olen kuitenkin kuullut nämä useista lähteistä, mm. hänen kavereiltaan

*Kännykät/sähköpostit/muut viestintä välineet ovat aina niin, että minulla ei ole pienintäkään mahdollisuutta nähdä, kuka soittaa/tekstaa/viestittää

*Avoin flirtti muille naisille, jota mies ei itse koe flirttinä.

*Vaikutuksen tekeminen minun ystäviin/läheisiin, esim. voivottelu minun takiani. Kuitenkin kotona arki on toista

*Jatkuva syyllistäminen siitä, että minä olen kiittämätön, tyytymätön
(Huom. Olen ollut maailman iloisin ihminen, mutta se on suhteen edetessä kadonnut..)

*Suuttuminen, kiukuttelu pienimmistäkin asioita. Silti se on minun syyni, että niin käy

*Kaikkien minun mielipiteiden lyttääminen, kavereiden haukkuminen, harrastukset eivät ole hyviä jne.

*Ylimieinen asenne

Onko nämä narsistin piirteitä, vaan onko miehellä vain liian hyvä itsetunto, joka ei sovi tällaiselle tavalliselle naiselle?

20

301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..

      tuollaisen miehenkö haluat kumppaniksesi?

    • M.B.

      Toistaisin kysymyksen, jonka piste piste esitti.

      Mikäli asiallinen keskustelu miehesi kanssa ei tuota minkäännäköistä tulosta tai ei onnistu ollenkaan, sinulle jää oikeastaan (minun mielestäni) vaihtoehdoksi tilanteen hyväksyminen tai irtiotto suhteesta.

      Kysymys ei ole siitä, oletko kuinka tavallinen vai epätavallisen tavallinen, eikä siitä, onko miehesi narsisti tai narsistisempi vai vaan hyvällä itsetunnolla varustettu yksilö, vaan siitä, että parisuhde on paikka, jossa molemmilla pitäisi olla hyvä olla.

      Näin ei selvästikään ole.

      • _ __ ___ ____

        Hyvä aloittaja, sen sijaan, että miettisit kumppanisi persoonaa (sekin on tietysti ihan mielenkiintoista, mutta oma persoona kannattaa miettiä ensin ennen kuin alkaa miettiä muiden persoonaa), sinun kannattaisi ehkä tunnustella itseäsi:
        - miten voit?
        - miten voit kumppanisi kanssa?
        - onko sinun hyvä olla kumppanisi kanssa?
        - onko suhteenne vastavuoroinen ja kahden aikuisen ihmisen parisuhde?
        - onko jompikumpi riippuvainen toisesta?

        Minulle syntyi kysymyksistäsi sellainen kuva, että kumppanissasi on paljon asioita, joista et pidä ja joita pidät ikävinä piirteinä. Haluatko jatkaa parisuhdetta kumppanin kanssa, jolla on tuollaisia kuvaamiasi piirteitä?

        Toivottavasti ymmärrät, että sinulla ei ole psykologian tai psykiatrian koulutusta, joka antaisi pätevyyttä diagnosoida kumppanisi persoonaa eikä tältä palstalta voi saada myöskään ammattiapua. Tältä palstalta voi saada tietysti jonkinlaista tukea, mutta sitäkään ei aina saa. Monilla kirjoittajilla on myös omia kokemuksia erilaisista vaikeista elämäntilanteista, jotka heijastuvat sitten kirjoittajien mielipiteisiin ja neuvoihin.

        Jos olet umpikujassa, kuten asian ilmaisit, voit halutessasi etsiä jonkun ammattilaisen neuvoa ja tukea. Toivottavasti asiat selkeytyvät ja että voit hyvin.

      • M.B.
        _ __ ___ ____ kirjoitti:

        ;) En tosin ole aloittaja mutta kiitos, voin hyvin ja toivon itsekin, että asiani selkiytyisivät.. Asia, johon jaksan aina uskoa. Askel eteenpäin on aina askel eteenpäin ja jos yhden askelen seurauksena valuu kaksi taaksepäin, on vain sitkeästi otettava uusi askel suuntaan tai toiseen ja katsoa, että mihin se johtaa.. :)

      • _ __ ___ ____
        M.B. kirjoitti:

        JOo, epähuomiossa tuli vastaukseksi sulle, sorry!

      • M.B.
        _ __ ___ ____ kirjoitti:

        JOo, epähuomiossa tuli vastaukseksi sulle, sorry!

        :) Eipä mitiä. Hyviä vointeja itsellesikin!

      • _ __ ___ ____
        M.B. kirjoitti:

        :) Eipä mitiä. Hyviä vointeja itsellesikin!

        Kuten myös =D

    • 12.1.2012

      Narsistin piirteisiin sopii nuo kaikki. Voi kuulua johonkin muuhunkin häiriöön. Tärkein asia on se että suhteenne ei ole normaali missään tapauksessa ja suhde on sinulle vahingollinen.

    • xcch

      "Onko nämä narsistin piirteitä, vaan onko miehellä vain liian hyvä itsetunto,"

      Itsetunto on huono, jos on hyvä niin ei ole tarvetta näytellä ja valehdella eikä moittia muita. Ei tuo varmaan minkään ihannekumppani ole, selvästi jonkin asteinen häiriö varjostaa elämää ja estää ottamasta toisen tunteita huomioon. Katsele netistä luonnehäiriöisen piirteitä ja keskusteluja aiheesta.

      Harvalla ammattiauttajalla on koulutusta luonnehäiriöihin joten heistä on apua vain jos ovat perehtyneet aiheeseen, ei missään nimessä muuten. Lisäksi se vaatisi että saisit miehesi auttajan puheille, mikä voi olla hankalaa.

    • kokemuspuhuutäss

      *Jatkuva syyllistäminen siitä, että minä olen kiittämätön, tyytymätön
      (Huom. Olen ollut maailman iloisin ihminen, mutta se on suhteen edetessä kadonnut..)

      *Suuttuminen, kiukuttelu pienimmistäkin asioita. Silti se on minun syyni, että niin käy

      *Kaikkien minun mielipiteiden lyttääminen, kavereiden haukkuminen, harrastukset eivät ole hyviä jne.

      Nuo yllä olevat lainaukset aloittajalta ovat tyypillistä narsismia mikä imee mehut uhrista. Itse aiheutettu vika on aina jonkun toisen tekemää, kukaan ei ole niin hyvä kuin minä ja varsinkin sinä olet huonompi kuin mikään muu eläväinen.
      Ei kannata elää ihmisen kanssa joka ajattelee tuolla tyylillä, vähintäänkin menetät mielenterveytesi jossain vaiheessa.
      Jos epäilet jo noin vahvasti ja olet havainnut noin ikäviä piirteitä ihmisessä niin en suosittele jatkamaan.

      • Hopelessone

        Kiitos kaikille vastanneille. Se oli hyvä kommentti, missä sanoit, että käy tutkiskelu itsesi kanssa. Olen käynyt ja monta, ja olen kyllä hakemassa apua ammattiauttajalta, kunhan saan tilaisuuden ja rahaa siihen.. Olen aika väsynyt ihminen.

        Se, miksi aloitin tämän ketjun ja kysyin tuon kysymyksen, johtuu siitä että todellakin välillä on olo, että olenko minä itse ihan terve kun mietin näitä, koska mieheni mielestä se olen minä joka tarvii apua. En silti sitä koskaan saa. Hain vaan vastausta ja ehkä jopa vertaistukea, jota olen saanut, kiitos.

        On vaikea selittää tässä ja ylipäätään pitkä ja ihmeellinen tarina, mutta en voi tästä suhteesta lähteä kovinkaan helposti.. Meillä ei ole lapsia, mutta monet muut tilanteet ovat ajaneet minut niin syvälle suohon, että lähteminen on erittäin hankalaa.

        Olen kyllä tehnyt suunnitelman, jota kohti mennä, mutta se vaatii pitkäjänteisyyttä ja aikaa. Sitten pääsen ehkä vihdoin irti tästä.
        Ehkä joskus joku rakastaa vielä minuakin, oikeasti, eikä vain sano niin...

      • e174
        Hopelessone kirjoitti:

        Olen varma siitä, että pääset tuosta suosta ja vielä varmempi siitä, että joku rakastaa sinua vielä oikeasti. Kuten sanoit, tilanteesi kuulostaa kertomasi perusteella siltä, että se vaatii pitkäjänteisyyttä ja aikaa, mutta pääset kyllä irti.

        Mielestäni voit luottavaisin mielin kuunnella omaa tunnetta sekä omasta voinnistasi että miehesi voinnista. Valitettavasti on niin, että yleensä toista ei voi vaatia hakemaan apua, mutta itsensä voi johtaa hakemaan sitä.

        Jos tarvitset jonkun luotettavan ammattilaisen apua pääsemään suosta ylös, niin voit etsiä sellaisen. Monesti yksin ei löydäkään perille ja itsestään kannattaa välittää sen verran, että hakee apua, jos tarvitsee. Itse tietää senkin asian parhaiten.

        Asioilla on tapana järjestyä.

      • xcch
        Hopelessone kirjoitti:

        Kiitos kaikille vastanneille. Se oli hyvä kommentti, missä sanoit, että käy tutkiskelu itsesi kanssa. Olen käynyt ja monta, ja olen kyllä hakemassa apua ammattiauttajalta, kunhan saan tilaisuuden ja rahaa siihen.. Olen aika väsynyt ihminen.

        Se, miksi aloitin tämän ketjun ja kysyin tuon kysymyksen, johtuu siitä että todellakin välillä on olo, että olenko minä itse ihan terve kun mietin näitä, koska mieheni mielestä se olen minä joka tarvii apua. En silti sitä koskaan saa. Hain vaan vastausta ja ehkä jopa vertaistukea, jota olen saanut, kiitos.

        On vaikea selittää tässä ja ylipäätään pitkä ja ihmeellinen tarina, mutta en voi tästä suhteesta lähteä kovinkaan helposti.. Meillä ei ole lapsia, mutta monet muut tilanteet ovat ajaneet minut niin syvälle suohon, että lähteminen on erittäin hankalaa.

        Olen kyllä tehnyt suunnitelman, jota kohti mennä, mutta se vaatii pitkäjänteisyyttä ja aikaa. Sitten pääsen ehkä vihdoin irti tästä.
        Ehkä joskus joku rakastaa vielä minuakin, oikeasti, eikä vain sano niin...

        "että olenko minä itse ihan terve kun mietin näitä,"

        Normaalia, narsisti suhteessa narsismi varjostaa jokapäiväistä elämää ja voi olla pahimillaan suuriman osan valvelilla oloajasta mielessä. Johtuu siitä että narsitin kanssa ei mitään asiaa saa käsiteltyä ja jätettyä taakse, vaan kaikki negatiiviset tapahtumat jää päälle.

        Läheisen täytyy oppia hyvksymään se että narsisti on 2-5 vuoden asteella tunne elämässä eikä kykene mitenkään käsittelemään tunteitaan, koska kuten lapsi ei ymmärrä tunteista mitään. Hänellä on aikuisen järki joka pikemminkin pahentaa asiaa koska oman sokean tunnemaaliman orjailemana toimii tuhoisasti kanssa ihmisiä kohtaan.

        " koska mieheni mielestä se olen minä joka tarvii apua."
        Heh, normaalia, kotinarsisti haki netistä narsistin tuntomerkkejä voidakseen liittää ne minuun, mutta lopetti aiika äkkiä koska oireet täsmäsivät vain häneen :)

        "Olen kyllä tehnyt suunnitelman, jota kohti mennä, mutta se vaatii pitkäjänteisyyttä ja aikaa. Sitten pääsen ehkä vihdoin irti tästä.
        Ehkä joskus joku rakastaa vielä minuakin, oikeasti, eikä vain sano niin..."

        Kuulostaa hyvältä, sitä sitä itsekkin kaipaa rakkaudettomassa liitossa että joskus olis vielä liitossa jossa saisi aitoa rakkautta.

      • Stella Ravis
        xcch kirjoitti:

        Kuulostaa hyvältä vai? Narsistin kanssa ei pidä jäädä tekemään mitään pitkäjänteisiä suunnitelmia vaan repeistä itsensä irti heti, kun tajuaa mihin on päänsä pannut. Mitään typerämpää ei voi olla kuin jäädä siihen ja jäljestä päin tajuta kuinka tuhlasi kallista aikaa ja elämäänsä vain, kun ei uskaltanut riippuvaisena luonteena irrottautua sairaasta suhteesta.

        Jos elät rakkaudettomassa liitossa, niin tosiaan olet itse se, joka tarvitsee apua. Narsisti ei tarvitse apua ja hänen eteensä ei kannata nähdä mitään vaivaa tai tuoda faktoja esille, täysin hyödytöntä meininkiä.

        Sitten kun, jos ja kun, kun olen, vielä minä, odotan, katselen, päätän sitten kun, kun olen suunnitellut, tarvitsen aikaa, sitä sun tätä ja päläpälä ja kas kummaa mistään ei koskaan mitään tullut, aikaa vain kului ja turha mitään on enää tehdäkään. THE END.

      • Itsetuhomeininkiä
        Stella Ravis kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Ihan turha selitellä itselleen, että puoliso tarvitsee apua, jos itse pitää itseään onnettomassa liitossa. Se jos mikä on roikkumista.

    • A

      Suosittelen parisuhdeneuvontaa. Täältä sitä ei taida saada.

      Jos se ei suostu, niin älä mieti turhia miksi.

    • WillISurvive

      Olet kuin nuorempi kopio minusta..... Nyt vasta, vuosien, kymmenien jälkeen olen tajunnut, millaisen ihmisen kanssa olen elänyt.
      Kyllä, kuvaamasi merkit ovat hälyttäviä, jos eivät narsistisia (joita ne minun mielestäni ovat), niin ainakin hyvin, hyvin hälyttäviä.

      Älä jää siihen suhteeseen. Lähde ja pelasta itsesi, et sinä ole syyllinen mihinkään. Minä en sitä tajunnut ajoissa ja nyt maksan kovaa hintaa siitä, en rahassa (vaikka maksan rahaakin asianajajan kuluina ja oikeudenkäyntikuluina), vaan henkisesti, todella rankkaa, en suosittele.

      Lähde vielä kun voit ja pelasta itsesi. Lähde heti!

      • hopelessone

        Tiedän, että tästä suhteesta pitäisi paeta niin äkkiä kuin kykenee.
        Tiedän myös, että hukkaan joka hetki elämästäni aikaa, kun olen tässä.

        Kuten aiemmin sanoin, meillä on sotkettu asiat niin, että se vaatii minulta aikaa ja pitkäjänteisyyttä, että pääsen pois. Toisaalta, olen pyrkinyt järjestämään asian niin, että elämme ihan omaa elämäämme kumpikin suurimman osan ajasta. Minulla on harrastukseni ja työni ja rytmini.
        Se, että voisin nimenomaan muuttaa muualle, on hyvin paljon vaikeampaa ja siksi nyt yritän tätä lähtötapaa. Toki, etsin kokoajan porsaanreikiä, joilla pääsisin nopeammin mm. velkasuosta johon minut on ajettu...

        Onneksi minulla on asioita, joista voin oikeasti olla onnellinen ja jotka pitävät minut hengissä. Uskompa, että ajan myötä joskus saan myös onnellisen parisuhteen - jossain muualla.

      • xcch
        hopelessone kirjoitti:

        "Tiedän, että tästä suhteesta pitäisi paeta niin äkkiä kuin kykenee.
        Tiedän myös, että hukkaan joka hetki elämästäni aikaa, kun olen tässä."

        Totta, silti kaikki ottaa aikansa, sille ei voi mitään.

        "Kuten aiemmin sanoin, meillä on sotkettu asiat niin, että se vaatii minulta aikaa ja pitkäjänteisyyttä, että pääsen pois. Toisaalta, olen pyrkinyt järjestämään asian niin, että elämme ihan omaa elämäämme kumpikin suurimman osan ajasta. Minulla on harrastukseni ja työni ja rytmini. "

        Hyvä olet jot tehnyt asioita joita minäkin olen tehnyt ja kokoajan teen, suhteen suuntaan on tunne tyhjyyttä josta ei saa juuri mitään irti.

      • .
        hopelessone kirjoitti:

        Tiedän, että tästä suhteesta pitäisi paeta niin äkkiä kuin kykenee.
        Tiedän myös, että hukkaan joka hetki elämästäni aikaa, kun olen tässä.

        Kuten aiemmin sanoin, meillä on sotkettu asiat niin, että se vaatii minulta aikaa ja pitkäjänteisyyttä, että pääsen pois. Toisaalta, olen pyrkinyt järjestämään asian niin, että elämme ihan omaa elämäämme kumpikin suurimman osan ajasta. Minulla on harrastukseni ja työni ja rytmini.
        Se, että voisin nimenomaan muuttaa muualle, on hyvin paljon vaikeampaa ja siksi nyt yritän tätä lähtötapaa. Toki, etsin kokoajan porsaanreikiä, joilla pääsisin nopeammin mm. velkasuosta johon minut on ajettu...

        Onneksi minulla on asioita, joista voin oikeasti olla onnellinen ja jotka pitävät minut hengissä. Uskompa, että ajan myötä joskus saan myös onnellisen parisuhteen - jossain muualla.

        Todellisuudessa et halua päästä hänestä eroon, etkä ole tekemässä asioiden suhteen mitään, olet tyytynyt olosuhteisiisi. Olet tyytyväinen siihen vähään mitä hän sinulle tarjoaa. Tuo kaikki on vain tekosyitä sille, että et halua päästää irti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2124
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2028
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      211
      1818
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1496
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1399
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      548
      1156
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      998
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      937
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      929
    Aihe