Lääkärit tekevät kuulemma tilastollisesti eniten itsemurhia ammattiryhmiä ajatellen. Syinä stressaava työ ja itsemurhan tekemisen helppous johtuen tietämyksestä ja pillerien saamisen helppoudesta. Millaisia ongelmia ja ahdistujuttuja lääkäreillä on, millä lääkäreillä eniten paineita ynnä muita ongelmia. Maistuu viina kuulemma kovasti lääkisläisille.
Lääkäreiden ongelmat ja ryyppääminen
4
301
Vastaukset
- so??
so?
- vena azygos
Tod. näk. ovat jotain luuserilääkäreitä, jotka ei menesty työssään. Jokainen rakentaa itse elämänsä. Itsemurhaa suunnittelevien pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni.
- tiinaklö
Eniten itsemurhia tekevät psykiatrit ja operatiivisilla aloilla työskentelevät lääkärit (kirurgit, anestesialääkärit). Molemmat varmasti henkisesti rankkoja aloja. Veikkaisin, et pahimmassa vaarassa ovat ylitunnolliset ihmiset, jotka eivät osaa hyväksyä omia virheitään.
- Alalla oleva.
Näin taitaa olla. Kyllä se aina pistää miettimään olisiko pitänyt tehdä toisin jos joku jää pöydälle ja lähes aina jotain pientä olisi voinut tehdä toisin. Jokaisellla on kyllä ollut huono lähtötilanne mutta silti.
Entiseeen aikaan sanottiin että kirurgi täyttää pienen hautausmaan erikoistuessaan mutta ajat ovat tainneet muuttua. En kyllä itse suostuisin erikoistuvan lääkärin hoitoon muuten kuin erikoislääkärin tiukassa valvonnassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1041740Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081730Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1051650Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541418Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii477951Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50941Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298877Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347826