läheisen masennus ja eristäytyminen

Todella hienoa että sä välität! Se on hieno asia tässä meidän nykyisessä "hyvinvointi"valtiossa.. Mutta tee ihmeessä jotakin, älä vaan katso vierestä! Ole mahdollisimman paljon yhteydessä heihin, koita houkutella ulos vaikka lenkille ja leffaan ja keskustelee asioista. Koita jotenkin saada heitä vähän tuulettumaan..
Tai sitten jos näyttää että asiat pahenee, niin yhteyttä paikallisiin avustusjärjestöihin / terveydenhuoltoon.. :/

Kyllähän toivoa on aina niin kauan kuin on aikaa, mutta omasta tahdosta niiden suunnanmuutosten kai aina pitäisi lähteä... Se halu voi kuitenkin löytyä monin tavoin; vaikka joidenkin parempien sattumusten kautta tai aikansa ongelmia edestakaisin jauhettua. Miten milloinkin.

Ulkopuolelta voi kai aina yrittää kysyä vointeja ja tarjota sitten mahdollisesti apuaan. Joku yhteys pitäisi tietysti ensin saada. Hyvä on varmaan joka tapauksessa se, jos voi olla lähettyvillä ja tavoitettavissa.

Voisin itse masennuksesta kärsivänä ja toisinaan sitä alkoholilla "hoitavana" kuvitella, että jos humalassa hetkellisesti sosiaalistuneena tulee sopineeksi jostain puhumisista ja tapaamisista, niin niitä voi olla hankala toteuttaa sitten selvin päin. Ehkä asiat kannattaa yrittää ottaa puheeksi sitten myöhemmin tilaisuuden tullen.

En osaa mitään tämän parempia vinkkejä heittää, mutta kenties joku muu osaa...

Paikallinen mielenterveysyhdistys ja työttömien yhdistys voisi auttaa. Niissä on kaikenlaista toimintaa eikä tarvi hävetä.


Ei kyllä tee ollenkaan hyvää masentuneelle masenutunuut ja alkoholisointunut puoliso. Pikemminkin todellista haittaa, jonka läheisesi pitäisi tajuta. Se on sitten toinen juttu miten.

Miksi hän ei ole työkkärin kirjoilla, jos on työtön? Koska hän on masentunut hänellä on oikeus ammatilliseen kuntóutukseen, joten hänen pitäisi mennä työkkärin kuntoutusosastolle.

Vittu mitä paskaa tää elämä. En itsekkään ole edes työkkärin kirjoilla enkä edes millää sairaspäivärahoilla. Koen olevani täysin kyvytön tekemään mitään vaikka olen vasta nuori ihminen. Unirytmikin menee kokoajan vaan pahemmin sekasin enkä jaksa tehdä yhtää mitään. Pelkkä sängystä ylös pääseminenkin on melkein ylivoimaisen vaikeaa.

En mä voi koskaan onnistua missään jos tää elämä näin jatkuu ja masennus vaan pahenee. En jaksaisi enää edes hakea apua itselleni. Olen siis kärsinyt pahasta sosiaalisten tilanteiden pelosta jo monia vuosia ja sen takia eristäytynyt kotiin. Kaikki asiat elämässä jää tekemättä ja kokematta tän pelon takia. Ei mikään ihme että mielessä käy melkein jatkuvasti että helpompi olis vaan kuolla pois kuin jatkaa kärsimistä.

Niin en mäkään pysty käymään kaupassa kuin joskus harvoin koska sekin tuntuu liian ahdistavalta. On mulla niin paha ongelma näiden pelkojen ja ahdistuksen kanssa että sitä on vaikea ymmärtää kuin toisen samanlaisen ihmisen. Itse olen hakenut apua ongelmaani mut pieleen meni ainakin ensimmäisellä yrittämällä. Kiitos kuitenki tuesta.

Tunnen monia masentuneita ja kun itsetunto on maassa, niin tuntuu että ei uskalla näyttää naamaansa kenellkään, koska kuvittlee että pahaolo näkyy ulospäin. Ei se teitenkään jokaiselle näy, ja mikä sitten jos joku lähimmäinen näkeekin. Ei ole sellaista ihmistä. joka ei olisi koskaan ollut masentunut. Hyvä juttu etttä nykyään voi purkaa näin kirjoittelmalla tuntemuksisaan toisten kanssa. Voitko kirjoittaa enemmän, milloin pelkotilasi ovat alkaneet, millainen oli lapsuutesi ym.

Kyllä sinne työkkärin kuntoutusosastolle pitäisi päästä vaikka jonkun ystävän tai läheisen avustama ja saattamana. Jos jäät kotiin makaamaan, niin mikään ei muutu ja kierre on valmis. Sitä enemmän pelottaa kodin ulkopuolelle meneminen.

Toinen juttu on kunnon hoito. Psykoterapia pitäisi olla muutenkin nuorempien ihmisten ensisijainen hoito.