vai vaan ystävällisyyttä?
En osaa lukea näitä merkkejä. Toinen saattaa olla omasta mielestään hyvinkin lähestyvä ja ajattelee antavansa selkeitä merkkejä omasta kiinnostuksestaan. Minä en tällaisiin osaa tarttua vaikka suurta kiinnostusta ja ihastusta olisikin omalta puoleltani.
Päässään käytöksen kääntää ystävällisyydeksi ja kaverilliseksi, tai ei ainakaan halua/uskalla uskoa että kyse olisi jotain muusta.
Ja itse sorrun samaan. "Naamioin" kaiken kaveruudeksi, tosin saatan vitsin omaisesti mainita suurista tunteistani mutta niin että se tosiaan kuulostaa vitsiltä, jolle sitten nauretaan yhdessä.
Jotenkin se sydämen avaaminen tuntuu maailman vaikeimmalta asialta. Ja vaikka koko sielu ja sydän on täynnä suurta hellyyttä tätä ihmistä kohtaan, jota vaan janoaa päästä jakamaan hänelle, niin käytännössä sitä kykenee korkeintaan läppäisemään toista rempseästi takapuolelle tai jotenkin puoli korrektisti taputtamaan polvelle.
Toisaalta itse karsastan mitään vakavia paatoksellisia tunteenpurkauksia ja ajattelen että asiat tulisi mennä luontevan spontaanista eteenpäin jos on mennäkseen. Mut sit itseltä tää luontava spontaanius on täysin hukassa siis silloin kun todella on tosi kyseessä, siis tunteet.
En osaa lukea näitä merkkejä. Toinen saattaa olla omasta mielestään hyvinkin lähestyvä ja ajattelee antavansa selkeitä merkkejä omasta kiinnostuksestaan. Minä en tällaisiin osaa tarttua vaikka suurta kiinnostusta ja ihastusta olisikin omalta puoleltani.
Päässään käytöksen kääntää ystävällisyydeksi ja kaverilliseksi, tai ei ainakaan halua/uskalla uskoa että kyse olisi jotain muusta.
Ja itse sorrun samaan. "Naamioin" kaiken kaveruudeksi, tosin saatan vitsin omaisesti mainita suurista tunteistani mutta niin että se tosiaan kuulostaa vitsiltä, jolle sitten nauretaan yhdessä.
Jotenkin se sydämen avaaminen tuntuu maailman vaikeimmalta asialta. Ja vaikka koko sielu ja sydän on täynnä suurta hellyyttä tätä ihmistä kohtaan, jota vaan janoaa päästä jakamaan hänelle, niin käytännössä sitä kykenee korkeintaan läppäisemään toista rempseästi takapuolelle tai jotenkin puoli korrektisti taputtamaan polvelle.
Toisaalta itse karsastan mitään vakavia paatoksellisia tunteenpurkauksia ja ajattelen että asiat tulisi mennä luontevan spontaanista eteenpäin jos on mennäkseen. Mut sit itseltä tää luontava spontaanius on täysin hukassa siis silloin kun todella on tosi kyseessä, siis tunteet.
Vastaukset 3
Vanhimmat
no hei, et oo ainut samassa jamassa. Tosin mä tohdin jo jotain arasti ehdotella (tietenkään ilman mitään suurempaa tunteiden osoitusta), muttei halunnutkaan nähdä... heh. Kannattaa jotain yrittää, että pääset eteenpäin, suuntaan tai toiseen.
Ehdotitko kasvokkain? Oletan niin, mutta jos netissä niin silloin ei kannata luottaa vastaukseen.
Toi on ihan totta, meinaan että tota samaa varmasti miettii moni muukin. Asiaan ei kai auta kuin se että ottaa kiinnostuksen puheeksi jotenkin ja yrittää selvittää onko tunteet molemminpuolisia. Jos ei kumpikaan uskalla, niin..?