Kuules nyt Timo Soini. Kun vedät hätäpäissäsi esiin jonkun 24 vuotta sitten tehdyn eläinsuojelurikoksen pistäen sitä Arhinmäen piikkiiin, niin eipä tunnu sinulla riittävän kantti vetää parrasvaloihin Koiviston konklaavin tekosia 90-luvun ajalta, vaikka niistäkin olet varsin hyvin tietoinen, vai etkö sää tiiä niistä yhtikäs mittään?
Soinikion peljästyi
4
<50
Vastaukset
- nou arhi
Et kai tosissasi meinaa, että suu auki änkyttävä pressa olis hyvä.
- Helinä-keiju3
Onhan r-vikainenkin kelvannut :)
Mut mitä taas tulee Koiviston konklaavi-asiaan, jota ei ole osattu paikata ja korjata tähän päivään mennessä, niin ylivelkaantumisen ehkäisy ei onnistu vakkai ihan oikein kylläkin yritetään rajoittaa pikavippitoimintaa. Sen enempää nykyinen oikeusministeri kuin hänen kukaan edeltäjänsäkään ei ole rohjennut puuttua ihmuisoikeuksien vastaiseen perintälakiimme, joka on suurin syy ylivelkaantumiseen ja velkaorjuuteen. Kohtuuton perintälakimme kohtuuttomine koronjuoksutuksineen ja perintäkulujen kartuttamisineen on johtanut ja johtaa edelleen tavalliset kunnialliset ihmiset ulos yhteiskunnastamme ja syrjäyttää tavallisen elämänhallinnan piiristä täysin. Voitaisiin alkaa jo selvittää, miksi kohtuuttomuuksia tässä määrin aiheuttava perintälakimme on niin pyhä poliitikoillemme. Kysykää vaikka Koivistolta, joko siihen saisi puuttua vai vieläkö jatketaan seuraaviin sukupolviin syrjäyttämispolitiikkaa valtion rahoittaman ulosottotoimen muodossa veronmaksajien piikkiin.Tilanne ei muutu ennenkuin kaikki on sossussa. - Helinä-keiju3
Lisäys: Jos Suomessa olisi länsimaiden tavoin henkilökohtainen konkurssimahdollisuus, niin pikavippiongelma olis sillä ratkaistu. Ei mikään firma lainaa rahaa sellaiselle, josta näkee ettei takaisinmaksua saa. Nyt on toisin kun elinikäinen velkaorjuudessa kiikkuminen ja nyhtäminen on mahdollista lainsäätäjän suomin mahdollisuuksin.
Henkilökohtainen konkurssi on liian inhimillinen meidän systeemiin ja sosialidemokraateille, mutta tulee kalliiksi yhteiskunnalle tämä ikävä ideologia. Järjestely ainoastaan takaa sen, että yhä useampi nuori turvautuu sosiaalitukeen eikä pysty tekemään mitään koko elinaikanaan kannattavasti itse. Pakkososialismia, joka kelpaa hienosti pankkikapitalisteille.- Helinä-keiju3
Korjaus: yksi oikeusministerimme on yrittänyt ihmisoikeudellistaa Koiviston aikaista perintätointa, nimittäin Hannele Pokka, joka heivattiin häikäilemättömästi siltä istumalta Lappiin häpeämään. Kävi kuin Neittaanmäelle, joka asiaan kajottuaan lensi kuin leppäkeihäs aina Brusseliin saakka. Näin nämä ikäpresidenttiehdokkaamme ovat voineen läheltä seurata ja tyytyneet tilanteeseen. Siksi nuori ja ryvettymätön reilu Arhinmäki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242022Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1341933Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101807Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561474Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341394Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5311103Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115921Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348894