Lipponen ei ole koskaan oikeasti ollut demari. Hän on vain soluttautunut puolueeseen ja käyttänyt puoluetta törkeästi hyväkseen. Lipposen tarkoitus on koko ajan olut oma hyöty ja SDP:n tuhoaminen työväestön puolueena. Nyt työväestöllä ei ole enää omaa puoluetta. Entisen työväen puolueet muuttuneet setalaisksi homottaja ja mamuttajaliikkeiksi. Ei ne aja enää muuta kuin islamistien, homojen ja ruotsinkielisten asiaa. Ja aina kaiken suomenkielisen enemistön kustanuksella. Nyt ainoa järkevä ratkaisu on äänestää Soinia ja Halla-ahoa. He ovat Suomen järkevimmät, tasokkaimmat ja ainoat rehelliset poliitikot.
Lipponen ja SDP
hallissoiniparas
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lipponen oli 1960-luvulla toimiensa perusteella kommunisti, kuten Tuomioja, Halonen, Kalela, Sundström, Liikanen... He vain tiesivät pääsevänsä paremmin tekemään poliitokon uraa suuremmassa SDP:ssä eli he olivat puhtaita opportunisteja.