Vaalitenttipainajainen, osa II

Kun keskustelun taso tipahtaa, keskustelu muuttuu käsittämättömäksi,
sekasortoiseksi höpötykseksi, jossa ei ole päätä eikä häntää. Valitettavasti eilinen presidentinvaalikeskustelu TV 1:llä oli esimerkki tällaisesta keskustelusta. Aluksi keskustelu tuntui lähtevän käyntiin ihan mallikkaasti: juontajat esittivät hyviä kysymyksiä, joihin ehdokkaat saivat kukin vuorollaan vastata. Sitten jossakin vaiheessa Biaudet nähdäkseni ryösti itselleen puheenvuoron, minkä jälkeen keskustelu muuttui lähes spontaaniksi Arhinmäki, Biaudet, Niinistö -kuulumisten vaihdoksi. Arhinmäki ja Biaudet esittelivät omia näkemyksiään ja Niinistölle ikäänkuin itsestäänselvästi annettiin lupa kommentoida. Sen sijaan Paavo Väyrynen ja Paavo Lipponen unohdettiin lähes kokonaan. Joskus tuntui siltä, että jopa tahallisesti.

Illan kammottavin hyökkäys oli Lipposen päällekäynti keskustelun rasismiosiossa perussuomalaisia kohtaan. Hyökkäys oli niin raju ja suorastaan kummallinen, ettei voi välttyä ajatukselta, että rasismia on
alettu käyttää savuverhona ja mustamaalaamiskeinona eliitin perinteisiksi
katsomien nautintaoikeuksien puolustamisessa. Tämä määrittelemättömällä
rasismilla veivaaminen kun näkyy istuvan myös porvarillisiin päihin kuin
"räysä" ikään. Vrt. Apunen ja naamat näkyville -vaade.

Mielestäni Essayah, Väyrynen ja Soini ovat realistisempia tässä rasismiasiassa. Kyllä rasismia Suomessa esiintyy,mutta ei syy sen
olemassaoloon ole perussuomalaisissa. Heidän edustajiensa kautta asia on
vain tullut julkiseen keskusteluun.

Lipposen ja Biaudet'n asenne määrittelemättömään rasismiin tuntui
kauhistuttavalta. Hehän olivat vaatimassa, ettei rasismista epäillyille
pitäisi antaa yhteiskunnallisia tehtäviä. Siis pelkän epäilyn perusteella.
Nythän kuka tahansa vainoharhainen voi epäillä aivan ketä tahansa.
Menettelyhän muistuttaa joidenkin maiden terrorismiin liittyviä toimia,
joissa pelkkä epäily riittää yksinkertaisen oikeusistuimen ulkopuolisen
pikatuomion antamiseksi.

Suuri kysymys illan keskustelusta on kumminkin se, oliko keskustelun
luonteen muuttuminen harkittu teko. Onhan ajateltavissa, että näin
menetellen saadaan osaavimmat ehdokkaat pelattua ulos, kun sallitaan
häiriköiden sabotoida keskustelua omilla diiba-daaba -jutuillaan.

Keskustelun taso olisi noussut huomattavasti, jos hyvin ennakkoon
laadituilla kysymyksillä olisi tentattu Paavo Väyrystä, Paavo Lipposta ja
Sauli Niinistöä ja sallittu heidän kommentoida toistensa sanomisia.
Järjellä ajatellen näille olisi pitänyt antaa keskustelussa suurempi paino
eikä sallia löysää "näin olisi hyvä" -papatusta. Toinen vaihtoehto olisi
ollut jakaa puheenvuoroja tasapuolisesti eikä sallia spontaania pulputusta.

4

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nro 4

      Asiaa kirjoitit, 10

    • Aloituksesi

      voi allekirjoittaa..

    • Minun mielestäni tämä oli puheenvuorojen jakamisen suhteen paras keskustelu aikoihin. Vaikka Eva Biaudet pyrkikin tapansa mukaan varastamaan puheenvuoroja ja puhumaan päälle, hänet pidettiin paremmin kurissa kuin Ylen joulukuisessa keskustelussa. Vain viimeisen kysymyksen osalta kolme ehdokasta oli unohtua juontajilta, mutta kun siitä huomautettiin, juontajat korjasivat virheensä.

      Itse keskustelun taso ei päätä huimannut. Homo- ja rasismikeskustelu kiinnostavat ehkä nuoria, mutta kun ehdokkaat ovat suurista linjoista samaa mieltä, tuntuu lapselliselta panna nämä harkitsemaan, asettavatko sanansa kohderyhmän, vähemmistöjen vai televisiota katselleen suuren yleisön mukaan.

      Ikävän maun keskustelulle antoi minunkin mielestäni Biaudetin ja Lipposen naljailu Soinille Halla-ahosta. Soinin perustelu asialle oli oikea, mutta ainakin vastapuolet onnistuivat näin leikkaamaan Soinin esiintymisestä parhaan terän. Ehkä se oli päätarkoituskin, kun Lipponen kilpailee hänen kanssaan samoista äänestäjistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      122
      5145
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3678
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1524
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1411
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1302
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1208
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1127
    Aihe