Onkohan minunlaisia paljon....
30 vuotta pamahti mittariin, ja vieläkin täysin hukassa, tai noh hyvän ystävän kuolema sai uskomaan johonkin.
Olen tehnyt töitä koko elämäni ajan, ja käynyt koulut loppuun, mutta mitä sitten..
Yksi suorittaja muiden joukossa, mihinkään ei vaikutusta paitsi itseeni.
Nuorena oli elämän intoa, ja tuntui ruopivat jatkuvasti tyhjää, eli tehoja oli riittävästi.
Nykyään on tullut omituinen mielenrauha, ennen ajattelin niin että tapan heti itseni, jos pelkkä oleminenkin riittää.
Sain nuorena maistaa rahaa tarpeeksi, eli raha ei motivoi mahtaviin työuriin.
Siksi mietin mikä merkitys tällaisella ihmisellä on?
Teen asioita omaan rauhalliseen tahtiin, ja nykyään riittää vähän vähemmänkin, enne piti olla kaikki parasta.
Järki ei tee minua onnelliseksi, mutta hulluksi se tekee, kaiken järjen mukaan minulla ei ole mitään merkitystä.
Pitääkö minun hyväksyä itseni, ja todeta että tässä kaiksessa olisi järkeä.
Totuus on että ei mitään järkeä, ihmisiä on yli 7miljardia kaikkia ei valitettavasti tarvita.
Siksi olenkin auttanut paljon muita ihmisiä, se tukkii tämän järjettömyyden äänen aina hetkeksi, ja hyvistä asioista ihminen muistetaan aina pidempään.
Mutta mitä väliä sillä on, elävät ihmiset tekevät sillä sielunparannusta, muistelemalla kuolleita hyviä ihmisiä.
Siksi jääkin vain yksi vaihtoehto, eli sattuma mikä voi muuttaa hetkessä elämän, tätä voi jäädä odottamaan, mutta mitään ei välttämättä tapahdu.
Sitten jää vain kohtalo, mikä saattaa sekin olla henkien johdattama.
Elämä ilman suuntaa
3
336
Vastaukset
- tudor222
Voi tietysti ajatella noinkin... Tai sitte suhtautua joka päivään, joka hetkeen ilolla. Itekin oon tuntenu noin useesti. Joskus vaan tuntuu ettei millään mitä tekee ole mitään arvoa. Vaikka ois täydellinen niin mikä lopulta merkitsee? Ne asiat on aika pieniä.. Joskus ne vaan huomaa paremmin kun ei edes mieti. Itselle nämä on meri,taivas,luonto, äänet ja kaikki pienet kauniit asiat.
Mikä on elämän tarkoitus?
Jos joku löytäisi tuohon vastauksen luulen, että sen elämä menettäisi yhden äärimmäisen tärkeän tarkoituksen: etsiä ja oppia elämästä lisää. - fotoni
ihminen kokee elämässään ensinmäisenä tunteen, joka sekoitetaan hermostossa, ja aivoissa toimiviin välittäjä aineisiin.
Hyvin usein itkulla elämä alkaa, nämä aineet vaikuttavat kaikkiin ihmisen tunteisiin.
Tunne on avain älylliselle elämälle, jonka maapallon evoluutio tarjosi ihmisille.
Elämän tarkoitus ihmiselle on kaiketi rakkaus, rakkauden oppi tunti kestää koko elämän.
Hiukkasille on myös monta muotoa, liittyykö ihminen niihin esim fotonin liikkeisiin?
Ajalle on myös eri muotoja, ja ulottuvuuksia.
Kyllä olet täysin oikeassa, loogisesti pitää nauttia joka hetkestä mistä voi, se auttaa nauttimaan, mutta eniten elämän iloa antaa, hyväksymällä asiat sellaisena kuin ne ovat. - fdsdsdssdsd
Otat vaan vähän rennommin, niin kyllä se siitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575765Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "752952Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222198No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401955- 191838
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621833Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61559Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83118281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191171Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah741018