että Soini tulee saamaan todellisen JYTKY tappion ja jää sijalle 4 presidenttikisassa.
Haavisto tulee menemään toiselle kierrokselle, sikäli jos sitä tarvitaan ja Väyrynen ottaa pronssitilan. Soinin alamäki on alkanut ja se saa myös laskuvauhtiin koko puolueen.Kansa on herännyt joten kyllä kansa tietää ja varsinkin reagoi, annettuihin valheisiin.
Soinin JYTKY TAPPIO !
5
<50
Vastaukset
- Parruakamariin
Haavisto sulle laittaa jytkypytkyn takalistoon niin loppuu tuo ulvominen.
- rppana en mä
mitään ulvo, mutta Soinin kerjäävä ulina on jo huomioitu kentälläkin. Sorry, mutta näin se vaan tulee menemään.
- ei soiniWätys!
Faktaa:
Soinin lopullinen läpimurto alkoi presidentinvaaleissa 2006.
Mitä sitten tapahtui?
Soini puukotti uskollisimpia ystäviään, noita korpitaipaleen sotureita, armotta selkään.
YKSIKÄÄN heistä ei ole enää esim. puoluetoimistolla töissä.
Soini valitsi rasismin hyysäyksen. Se toi ääniä, valtaa ja ennen kaikkea RAHAA.
Soini joutuu nyt elämään poliittinen petos päänsä aluksena lopun ikää. Nukuttaako häntä hyvin? Sitä en tiedä. Mutta pienintäkään armoa pettämiltään hänen on turha tulla koskaan kerjäämään.
Soinilla pahin on vasta edessä. Kaikki tähänastinen on ollut "hyttysen hyrinää".
Tullaan näkemään pSS messiaan pudotus pilvilinnoistaan, joka hakee suomen historiassa vertaa. - Näin tulee käymään
kuten aloituksessa todetaan. Soini itkee pitkin makuntia ja vaatii "omiaan" äänestämään ja tukemaan häntä, mutta mutta.... ei kuulu huutavan ääni enään edes korvessa. Soini on kussut jo niin monen kentän silmille, ettei ole mikään ihme jos hälle selkänsä kaikki kääntää.
- UrpoL
Eläneekö enää seuraavalle kaudelle. Näyttää aika stressaantuneelta ja läskiä on kertynyt. Voi voi :(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1201924Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1251818Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101778Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561454Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341386Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4961038Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50969Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115912Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347874