Imaginaerum eli iRum

No niin, joitakin viikkoja on kulunut levyn julkaisusta ja mitä useammin tätä kuuntelee sitä enemmän tästä on hämillään, aivan käsittämättömän upea levy
on kyseessä. Olen itse vanhemman sukupolven edustaja ja vuosikymmenten kuluessa on tullut ostettua yli 5500 fyysistä tallennetta (vinyyli/cd) ja vähintään
saman verran ellei enemmän lainattua kavereilta.
Jo näillä näytöillä tämä menee top-50 kautta aikain ihan kirkkaasti ja merkittävää on se että albumi paranee edelleen joka kuuntelukerralla,(Nightwish on ainut bändi/artisti joka saa kolme albumia tohon listaani, Once,DPP,iRum), tästä kait johtuu että tykkään kirjoitella tänne aina joskus.
En ala hehkuttamaan enempää levyä vaan puutun mielummin asiaan joka on
hyvin mielenkiintoinen, eli miksei levy myy paremmin kuin aiemmat Nightwish
cd:t (Once,DPP) vaikka hehkutus eri medioissa on ollut ylitsevuotavaa.
Jos katsoo pelkästään fyysisten albumien myyntin ekana kuukautena on se
ollut noin 60% DPP:stä joka toistaiseksi on ollut parhaiten myynyt Nightwish albumi. Nyt pitää ottaa huomioon että julkaisupolitiikasta johtuen ensimmäisen kuukauden myynti käsittää ainoastaan Euroopan myynnin, näinä päivinä albumi
julkaistaan pohjois-,keski-,eteläamerikassa, japanissa, australiassa jne.
Luultavasti tuo myynti asettuu eka kuukautena noin 75%:iin DPP:n myynnistä.
Pitää muistaa että fyysisten tallenteiden myynti on laskenut neljän
viime vuoden aikana mutta ei sekään selitä kokonaan tuota myynnin laskua.
Asiaa voisi ajatella siltä kantilta että NW ei edellekään ole vakiinnattanut asemaansa mega-luokan bändinä jolta jättimäinen fanilauma rientää ostamaan uuden cd:n heti sen julkaistua, vaan tsekkailee että mitähän sieltä on tulossa.
Tuota ajattelua tukee se että onhan tuota iRumia ladattu erittäin paljon, joko
iTunesin tai muiden virallisten tahojen kautta tai sitten warettamalla, ja nimenomaan warettamalla, oikein kipeää tekee kun katsoo noita lukuja.
No niin tai näin, uskon että hyvin merkittävä osa noista lataajista myös ostaa
cd:n kunhan tajuaa kuinka merkittävästä albumista on kysymys.
Pitää muistaa myös se perusasia että rockmusiikissa ei tarvitse kuolla
vanhuuteen ennenkuin saa arvostusta, tarpeeksi hyvät levyt kyllä saavat ansaitsemansa arvostuksen ja myöskin "myyntiluvut" hyvissä ajoin.
Uusi myyntipiikki tulee tietenkin elokuvan julkaisun myötä.
Nämä tämäntyyppiset musiikki-elokuvaprojektit eivät todellakaan ole olleet
mitään "taiteellisia tai taloudellisia täysosumia" mutta vaikka leffa olisi floppi, lisää se joka tapauksessa myöskin cd:n myyntiä,(kaikki ne cd/dvd,soundtrackk,blu-ray,dvd-audio,jne,jne),(Nuclear Blast kyllä kehittää).
Tilanne menee tietenkin täysin uusiksi jos tuo tuleva elokuva nousee kulttielokuvaksi ja toimii omilla ehdoillaan, sen jälkeen ...kuka tietää???
Elämme mielenkiintoisia aikoja, Nightwish-maailmassa kaiki hyvin ja
loputon kiistely jo "tutuiksitulleista"-aiheista jatkuu - tästä on hyvä jatkaa.
Tavataan taas ...joskus!

16

321

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Irum ride

      Kiitoksia katsauksesta, CC Rider.
      Näin minäkin ajattelen, että Imaginaerum-elokuvan ilmestyminen tekee myyntipiikin levylle riippumatta siitä, miten hyvä tai huono elokuva on.
      Islander ja Alan Wake ovat visuaalisesti aivan upeita, ja jos Stobe Harju pystyy samaan Imaginaerumissa, olen myyty. Sekin kuulostaa lupaavalta, että Imaginaerumissa on realistinen perusjuoni eli dementikko näkee katkelmia menneestä elämästään. Tällaiseen elokuvaan tuskin tulee epämääräistä kohellusta jonkun teinielokuvan tapaan. Odottelen, ja todella mielenkiinnolla tulevaa elokuvaa.

    • rahat pois

      "Nuclear Blast kyllä kehittää" , ihan varmasti, noin 100 eri versiota tiedossa.

    • Onko karppiatrilla

      taas uusi tunnari :)

      Uusi aloitus aiheesta "'mikis NIghwish ei myy' ja koootut "selittelyt" päälle

      Nokun ei sitä oo vielä julkaistu siperiassa.. nikun on sitä piratismia ja ainoastaan Nightwishan siitä kärsii :) ja myy se sitten kun se leffa ilmestyy josta tulee kaikkien aikojen kulttileffa ja jota katsotaan satoja vuosia täysille katsomoille :)

      Aihekin on niin kiinnostava: vanha äijä , joka muistelee aikoja kun vielä seisoi :P

      Kaikki piirrettynä ja vähän musaa sekaan, ketäpä tälläinen ei kiinnnostaisi :)

    • Irum & iTunes

      Official Nightwish USA foorumilta poimittua 11.1.2012:

      Imaginaerum is the #2 selling rock album in the United States iTunes Store! Just under Van Halen.
      Elikkä USAssa ladataan ahkerasti Imaginaerimia iTunesin kautta. Toivottavasti ahkera lataaminen näkyy myös itse cd:n myynnissä.

      • Lisäksi Kreikasta

        kultalevy, peräti 3000 kpl :)


      • SSSSSSSSSSSSSSSPPPPP
        Lisäksi Kreikasta kirjoitti:

        kultalevy, peräti 3000 kpl :)

        Tarjalta jäi sekin Kreikan kultalevy saamatta.


    • iTunes -lataukset

      iTunes Storen latausmäärät ovat sitä nykyaikaa. Mutta eihän näiden jatkuvaa itkuvirttä itkevien Nightwish -vihaajien mielestä sekään kerro mitään yhtyeen suosiosta. Itse en ole pitkään aikaan ostanut fyysistä levyä kaupasta kun kaiken saa ostettua iTunesista.

      • Ituppi

        "iTunes Storen latausmäärät ovat sitä nykyaikaa"

        Jos näin on, niin miksi bändit sitten tekevät yleensä levyjä


      • Ituppi kirjoitti:

        "iTunes Storen latausmäärät ovat sitä nykyaikaa"

        Jos näin on, niin miksi bändit sitten tekevät yleensä levyjä

        Koska on edelleen niitäkin ihmisiä, jotka haluavat pidellä fyysistä levyä kädessään ja lukea kansilehtistä.


      • SIverCreekiltä
        SilverCreek kirjoitti:

        Koska on edelleen niitäkin ihmisiä, jotka haluavat pidellä fyysistä levyä kädessään ja lukea kansilehtistä.

        meni vaihteeksi koko pointti ohi, mutta sehän ei ole uutta :)


      • SIverCreekiltä kirjoitti:

        meni vaihteeksi koko pointti ohi, mutta sehän ei ole uutta :)

        Niih, mainitsemiini ihmisiinhän ei tietenkään voi sisällyttää myös bändien jäseniä. ;)


    • Irum USAssa: #27

      Imaginaerum on päässyt USA:n Billboard 200 listalle sijalle 27 ja myynyt 1. viikolla 12 000 kpl.
      Vertailun vuoksi, Dark Passion Play meni sijalle 84 ja myi 11 000 kpl 1. viikolla USA:ssa.
      DPP on myynyt tähän mennessä 134 000 kpl USA:ssa.

    • Lisää l-sijoituksia

      Lisää hyviä listasijoituksia Imaginaerumille Euroopan ulkopuolella.
      Kanada: # 13
      Japani (ulkomaiset albumit): 7
      USA:n, Kanadan ja Japanin listasijoitukset ovat korkeimmat kuin mihin NIghtwish on koskaan aiemmin yltänyt.
      Onnea bändille!

    • Jorky

      Jos oikein tarkkaan tutkit niin Once lienee Wikipedian pölinöistä huolimatta myynyt piirun enemmän kuin DPP, molemmat toki komeasti yli miljoonan.Itse sain Imaginaerumin myyntivauhdiksi noin 62 % DPP:stä joten samoilla lukemilla liikumme.

      • DPP se jyrää edellee

        Kyllähän tämä asia on tehty selväksi niin monesta lähteestä että ei sen pitäisi enää olla kenellekään epäselvää.
        Once on myynyt enemmän kuin DPP Saksassa ja Brasiliassa, muualla DPP jyrää.
        Sellainen huomio vielä että Nightwishin levyjähän myydään jatkuvasti pikkuhiljaa ja mitä huomioita olen netistä tehnyt, DPP on edelleen hyvin edustettuna eri nettifirmojen katalookeissa useampana eri editiona, eli kauppa käy edelleen.
        Muistin virkistyksenä Oncen ja DPP:n jalometallit ja korkeimmat listasijoitukset.


        Once:
        triplaplatinaa Suomi
        triplakultaa Saksa
        kultaa Sveitsi
        kultaa Itävalta
        kultaa Ruotsi
        kultaa Norja
        kultaa Kreikka
        kultaa Brasilia
        kultaa Unkari
        1. Slovenia
        9. Ranska
        11. Hollanti
        16. Puola
        30. Belgia

        Dark Passion Play:
        viitoisplatinaa Suomi
        platinaa Sveitsi
        platinaa Unkari
        platinaa Saksa
        kultaa Ruotsi
        kultaa Itävalta
        kultaa Puola
        hopeaa Iso Britania
        hopeaa Kroatia
        1. Tsekki
        1. Brasilia
        3. Kreikka
        5. Hollanti
        6. Ranska
        7. Norja
        14. Italia
        17. Belgia
        18. Tanska
        22. Meksiko
        24. Kanada
        33. Espanja
        42. Australia
        52. Japani
        62. Irlanti
        84. USA


    • DPP myyntimenestys

      Ihmettelin jokunen aika sitten sitä, miten Nightwishin yhtiö Scene Nation teki 7/2011 päättyvänä tilivuonna 91 000 euroa voittoa. Bändi ei ollut muutamaan vuoteen julkaissut uutta levyä eikä se ollut kiertueella. Uskon, että pääosa tilikauden voitosta tuli DDP:n myynnistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4892
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3543
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1558
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1480
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1334
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1128
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1057
    Aihe