3v iho, atopia, allergia

äitiatoopikkomyös

Kyselen vähän lujittaakseni omaa fiilistäni, muidenkin kokemuksista.
Lapseni on 3vuotias ja allergikko, mm. lehmänmaito syntymästään saakka ja lisäksi joitain herkistymiä ruoka-aineille, hajusteille jne. Iho on atooppinen.
Olen allergioiden ja herkkyyden sekä atopian vuoksi hyvin täsmällinen hoidossa, katson tarkkaan ruoasta ettei saa sopimattomia aineita, käytän pesuaineet allergisille soveltuvasti ja meillä siivotaan kuin allergiakodissa pitääkin. Käyn joskus uimassa lapsen kanssa teräsaltaisessa hallissa eli siellä käytetään hyvin vähäisesti klooria tuon teräsaltaan vuoksi. Oireita ei tästä ole tullut koskaan eikä kloori siellä haise.
Nyt sitten lapsi oli isänsä luona viikonlopun ja kotiin tultua iho oli kova ja selässä näppyjä, vartalo on kutissut kohta viikon vaikka rasvataan normaalisti tämän vuoksi on laitettu kortisonit ja paksut voiteet kehiin 2 x pv.
Lapsen isä on aiemmin kyllä syöttänyt lapselle esim maitopitoisia ruokia salaa, ja ehkä muutakin koska oireita on ollut. Hän ei ole kuitenkaan suostunut kertomaan mitä syöttää tai juottaa mutta kotiin tultua lapsi on ollut iho-ja suolioireinen.
Nyt mietinkin tuota ihoa, ensimmäisen kerran on noin pahana. Minun hoitaessani ei ole koskaan ollut yhtä huono koska rasvaamme joka iltapesun jälkeen. Lapsi kertoo että isä vain suihkuttaa, ei pese, ja rasvaa vain naaman muttei muuten. Rasvauksen ja pesun puute toki tekee iholla hallaa mutta mietin että onko kloorivesi todella niin hirveää että saa aikaan noin äkkiä ihon huononemisen? Siis että yhden käynnin jälkeen on iho huono, toki varmaan on ollut se huono pesu ja rasvaamatta jätetty. Vai olisiko lisäksi vielä ollut jotain allergisoivaa ruokaa, toisaalta ihossa ei näkynyt muita merkkejä ja suolisto melko ok ummetusta lukuunottamatta. Siitä puheenollen voiko elimistön kuivuminen aiheuttaa iholle tuommoista?
Tämä on hyvin mystinen homma, varsinkin kun lapsi joka päivä raapii ja sitten iholle nousee paukamia. Mutta kun kutisee niin toki raapii. Ja sitten kiukkuaa kun kutisee ja ihossa tuntuu pahalta.
Mietin että jos vielä huomenna jatkuu niin ehkä vien lääkärille, tosin eipä sekään muuta voi kun lisää rasvaa antaa.

Onko joku muu saanut uimahallin kloorista ihon heti huonoksi? En oikein tiedä miten tätä asiaa lähtisi purkamaan, kiusallista se kuitenkin lapselle on.

5

377

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • D325OH

      Elimistöä pitää rasvata SISÄLTÄPÄIN eli ravita. Ulkoapäin rasvaus on kuin tekohengitystä: antaa hetken helpotutuksen. Omega3, sinkki, D3- vitamiini 25µg/11 painokiloa, sekä maitohappobakteereja ProbioottiPlus. Toki valkoinenvilja ja sokeri kuin myös huonot hiilihydraatit pois. Suosi papuja, linssejä, kikherneitä, manteleita, auringonkukan ja seesaminsiemeniä. Katso googlesta seesamimaidon ohje. Em. ruoka-aineissa on paljon esim. kalsiumia.

    • äitiatoopikkomyös

      Kyllä käytän lapselle vitamiineja sallituissa määrin, pakko oli ottaa kun välillä ruokailu on huonoa ja mietin että saako kaiken mitä tarvitsee.
      Lisäksi satsaan ruokaan, kaiken valmistan itse ja mietin päivän mittaan tarpeet ja terveydellisyyden.
      Rasvat siinä ohessa on silti pakottava tarve jotta iho pysyy kunnossa.

      • D325OH

        Jos tarkoitat"sallitulla määrällä" esim. D3-vitamiinia suositus 10µg, niin se ei ole sama kuin elimistön tarve. Käykää labrassa S-D-25 kokeessa, niin tiedät miten suuri on d- vitamiinin puutos...


      • <<<
        D325OH kirjoitti:

        Jos tarkoitat"sallitulla määrällä" esim. D3-vitamiinia suositus 10µg, niin se ei ole sama kuin elimistön tarve. Käykää labrassa S-D-25 kokeessa, niin tiedät miten suuri on d- vitamiinin puutos...

        tuohon uimahalli juttuun kyllä yksi ainut kerta voi saada aikaan ihon todella pahentumisien itellä on tästä kokemusta . Ja käytä poikaa lääkärissä niin saat lääkettä kutinaan ja sitten voit saada jotain rasvaa myös joka helpotaa myös sitä kutinaa ,ihoon voi nyt tulla helposti tulla tulehdus joten suosittelen että käytät poikaasi jääkärillä ettei raapiminen kiusaa poikaasi, lisää oiken paljon voimia sinulle.


    • atopialapsenäiti

      Kannattaa pyytää ataraxia ihon kutinaan,väsyttävä lääke,mutta helpottaa kutinaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2462
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1642
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      653
      1076
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe