Olin ollut viikon pari puolituttujen ihmisten kanssa leirintäalueella viettämässä aikaa. Teltta, vaunu tai mökki oli metsäisessä rinteessä.
En muista sen tapahtumia lomalta. Tajusin kuitenkin yhtäkkiä, että meillähän
on viimeinen leiriintymispäivä meneillään ja on jo iltapäivä. Aloimme vauhdilla
pakata tavaroitamme ja siivota jälkiämme. Joku sukulainenkin ilmestyi tässä vaiheessa paikalle.
Jälkeenpäin kysyin matkatovereiltani laskutettiinko siitä, että poistuimme paikalta vasta kello 12.00 jälkeen. Ei kuulemma laskutettu ja olin helpottunut.
Luultavasti uni jatkui sillä, että tulin kotiini johon sain lähisukulaisia vieraiksi.
Huomasin, että pienet ötökät oli tällä välin mellastaneet kodissani tehden pariin paikkaan pesiään. Suunnittelin niiden hävittämistä kun vieraat olisivat lähteneet.
Lisänä vielä se, että veljeni vatsaan oli takertunut iso kaktus, jossa myös jotakin hyönteisiä. Aloin pyörittämään veljeni ympärille sanomalehteä, hän makasi lattialla tässä vaiheessa.
Lopulta tajusin, että ehkä kannattaisi pelkästään kaktus ötököinen erikseen laittaa sanomalehteen.
Tuleeko mieleen, mitään tästä unesta?
retkeilyä
mitä ihmettä..
2
66
Vastaukset
Jotain väliaikaista mukavaa elämässä. Käytettävien voimavarojen rajoissa nipin napin. Ärsytyksen tunteita, ehkäpä juurikin voimavarojen kulumisesta ...
- mitä ihmettä..
Kiitos sinulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780