Pyydän etukäteen anteeksi, jos viestini on epäselvä, mutta minulla on vaikeuksia keskittyä oireistani johtuen.
Ongelmat alkoivat noin 3 viikkoa sitten, jolloin jalassani alkoi tuntumaan kihelmöintiä ja pistelyä. hiukan tunnottomuuttakin. Tuntui suonenvedolta, mutta en kokenut kipua vaan kuvailemiani tuntemuksia, jotka pahenivat iltaa myöden. Kihelmöinti, pakotus ja pistely meni pitkin oikeaa jalkaani aina nivuseen asti, ja tunsin samalla outoa "pakotusta", tai "kiristystä" rinnassani ja silmässäni jonka vuoksi en pystynyt rauhoittumaan tai nukkumaan. Menin seuraavana päivänä lääkärille, joka epäili eturauhasta ja antoi kipulääkityksen. Se ei auttanut, mutta kun makasin pitkään kyljelläni oireet katosivat kokonaan.
Eilen henkilökohtaisista syistä, sain paniikkikohtauksen fyysisen rasituksen ja stressin seuraksena. Tämän jälkeen oireet palasivat, mutta tällä kertaa pistely tuntui myös toisessa jalassa, sekä kasvojani turvotti/kuumotti. Kanssaihmisten kovaääninen puhe, tai nopeat liikkeet, jopa omani, aiheuttavat oireiden pahenemista ja joudun pakenemaan tilanteesta hiljaisuuteen, vaikka koen mielenterveyteni olevan vaarassa, kun en saa apua, enkä voi keskustella asiasta, kun en pysty sietämään kovaa ääntä, keskittymään, tai kuvailemaan oireitani kunnolla. Tiedän vain sen, että en keksi näitä päästäni, ja sen että pelkään lopulta sekoavani jos en saa apua.
Viime yönä sain lopulta unta niin, että makasin selkä koholla, jalat levällään, jolloin pistely väheni ja se pakotus/kiristys rinnassa ja turvotus kasvoilla väheni. Koin satunnaisia kramppeja ja kipuja nivusissa, mutta olo oli sen verran parempi että sain nukuttua.
Pyydän apua niiltä, jotka asiasta jotain tietävät! TK-lääkärit eivät osaa auttaa, ja lykkäävät vain lisää särkylääkkeitä, joista ei ole mitään apua. Uskon että stressi on osaksi syyllinen oireisiin, mutta ei missään nimessä ainoa syy.
Mikähän mua vaivaa?
12
153
Vastaukset
- Saturday14
Kyllähän tuo paniikkihäiriöltä kuulostaa..saisitko lähetteen
psyk.polille, koska siellä kuitenkin osaisivat paremmin auttaa?Tsemppiä! - Epätoivoinen poika
Itsekin asiaa mietin, mutta voiko paniikkihäiriö todellakin olla näin fyysinen kokemus, että jalkoja pistelee, naama turpoaa, täysin sekava olo ja heikottaa? Ja kestääkö se oireilu näin pitkään? Pistely ja fyysinen oireilu alkavat yleensä jo pitkään ennen kuin se todellinen paniikki itsessään.
Soitan lääkärille maanantaina, mutta en usko että saan apua, kun on yleinen tk-lääkäri, joka ei oikein osaa sanoa mistään mitään... - Saturday14
Kyllähän ne oireet ovat hyvinkin fyysisiä, mutta olisiko sinun mahdollista päästä
jollekin toiselle lääkärille? Nykyään saa kuitenkin valita tk:n mihin menee. Eri asia tietysti jos on pieni paikkakunta. Mutta jos oireet hallitsevat elämää noin paljon, kannattaa yrittää löytää ammattilainen, joka osaa neuvoa ja kuunnella.
Ja tk-lääkäreilläkin on velvoite antaa lähete eteenpäin, jos omat resurssit/kyvyt eivät riitä. - Epätoivoinen poika
Tämä on aika pieni paikkakunta, vaikka onkin käytännössä osa isompaa, mutta silti täällä on oma terveyskeskus. Valitettavasti nää lääkärit täällä on nuoria, eivätkä osaa sanoa juuta tai jaata asioihin, ellei sitten ole tyyliin flunssa. Erittäin turhauttavaa.
Eilen kaikki meni OK kun tuuduttauduin ajatukseen siitä, että kyseessä on paniikkihäiriö ja saan apua siihen pian. Kuitenkin kello 24 heräsin siihen kun jalkaa taas kihelmöi, ja tuli noita suonenvedon kaltaisia oireita (ei kipuja). Tuntia myöhemmin nukahdin, mutta heräsin taas uudelleen samaan, kunnes vihdoin klo 4 sain unta.
Olisikohan tässä nyt kuitenkin jotain muutakin taustalla? Esim. verenkiertohäiriö jota stressi pahentaa? Eilen yöllä en nimittäin ollut yhtään tuskainen tai edes masentunut nukkumaan mennessäni.- Saturday14
Oletko ottanut selvää onko suvussa mitään erityisiä sairauksia?
Onko oire vain toisessa jalassa vai molemmissa? Joskus levottomat
jalat aiheuttaa tuollaista..sikäli vaan ikävä vaiva, ettei siihen lääkkeetkään kunnolla pure..
Oletan että olet aika nuori, joten vakavammat verenkierto-ongelmat lienee poissuljettuja? Yritä sitkeästi saada kunnon tutkimukset niin saat apua ja mielen-
rauhan..
- Epätoivoinen poika
Mulla ei valitettavasti ole sukua jäljellä jolta kysyä. Oire alkaa yleensä toisesta jalasta (eilen esim, alkoi vasemman pakaran puutumisella) ja myöhemmin makuuasennossa leviää toiseenkin jalkaan, sekä käsiin. Olen 28-vuotias.
Yritän parhaani saada tutkimuksiin lähetteen, mutta se on erittäin vaikeaa, kun en osaa kunnolla kuvailla oireitani, joka johtaa lähes aina siihen että lääkäri kuvittelee minun keksivän ne.- Saturday14
Aika kehno lääkäri jos ei ota tosissaan..Auttaisiko yhtään jos kirjaisit kaiken ylös paperille. Lääkärin vastaanotolla sitä helposti unohtaa kertoa oleelliset asiat.
Osaathan sinä täälläkin selittää asiat ihan ymmärrettävästi..
Ja toistan vielä että jos lääkäri on kädetön itse diagnosoimaan, tulisi lähettää potilas eteenpäin..varmaan sielläkin on isompi sairaala/hoitoyksikkö johon saa lähetteen tarkempiin tutkimuksiin..
Hermo/verisuoniperäiset vaivat varmaan selviäisivät magneettikuvauksella-tai ainakin sillä voisi jotain poissulkea.
Älä luovuta!
- Epätoivoinen poika
Kiitos avusta :)
Joo, olen miettinyt itsekin tuota oireiden ylöskirjaamista, koska vastaanotolla kuvaukseni ovat aika huonoja, ja jos ei satu juuri silloin oireilua olemaan, niin en edes oikein muista miltä se nyt tuntuikaan, ja sitten lääkäri sanoo ettei tiedä, minä että kiitos ja hei....
Mutta kiitos neuvoista paljon!!! - Epätoivoinen poika
Kävin lääkärillä. Ei uskonut sanaakaan, mitä sanoin ja käski mennä töihin. Ei suostunut antamaan minkäänlaista rauhoittavaa lääkettä, vaan kirjoitti reseptin masennuslääkkeisiin, joiden teho alkaa vasta kuukausien kuluttua. Yritin kovasti järkipuheella häneen vedota, mutta ei kelvannut. Lopulta jätin reseptin pöydälle ja lähdin sanomatta mitään.
Että näin...- Saturday14
Voi että:( En enää tiedä ,mitä sanoa. Toki ymmärrän, etteivät lääkärit mielellään
määrää rauhoittavia riippuvuusriskin takia, mutta mikäli lääkäri pääsi jonkinlaiseen diagnoosiin..esim. paniikkihäiriöön, olisi hän ehkä voinut määrätä myös jotain nopeammin vaikuttavaa (kuten alpratsolaamia tai betasalpaajaa) . Tosin en tunne lainkaan taustaasi..oletko noita jo kokeillut aiemmin, vai onko oireet ihan uusia..
Kyllä masennuslääkkeet tietysti auttavat paniikkihäiriössä hieman nopeammin kuin depressiossa..osapuilleen 2 viikossa . Mutta ymmärrän että sekin aika tuntuu pitkältä. Jos vain kärsivällisyytesi riittää, yksi keino olisi ottaa hoitoyksikön
ylilääkäriin yhteyttä, jos ei koe saavansa vastaanotolla apua..
Ja tosiaan..eikö sieltä osata lähettää eteenpäin? Ihme paikka..
Jaksamista taas!
- Epätoivoinen poika
Lääkäri oli alusta asti epäilevä ja ei edes yrittänyt saada mitään diagnoosia aikaiseksi, vaan lähinnä naureskeli eikä ottanut tosissaan, vaikka yritin kuinka puhua.
Minulla on masennusta ollut, mutta en ole koskaan syönyt muita kuin cymbaltaa ja seroquelia nukahtamisvaikeuksiin. - Epätoivoinen poika
Yritin tosiaan sanoa lääkärille, että tiedän itsekin että nämä oireet ovat varmasti ainakin osaksi psykosomaattisia, mutta koska koen ne niin fyysisinä ja vahvoina, tarvitsisin jotain joka rauhoittaa mieltä. En maininnut rauhoittavia, vaan ihan mitä vaan joka rauhoittaa. Kun tuli puhe masennuslääkkeistä, sanoin että tarvitsen jotain mikä auttaa päivän, parin sisään koska en oikeasti jaksa tätä kauaa enää...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1111789Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101749Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1111691Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541432Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341378Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483985Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50951Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115901Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298892Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347838