Noilta kahdelta paikkakunnalta tulee jatkuvasti viestiä, että vl-ihmiset ovat siellä todella ahtaalla siionin kireän tunnelman takia. En ole asunut kummallakaan paikkakunnalla, enkä voi kuin ihmetellä negatiivisten mainintojen määrää.
Kireään yleistunnelmaan ei kai tarvita kuin muutama keskenään liittoutunut kireilijä. Mutta vastatkaapa, mistä nuo kireilijät saavat rintaansa sen pyhän vihan ja armottomuuden palon, jolla he yrittävät lannistaa elävässä uskossa matkaa tekeviä sydämenkristittyjä, joiden hengen hedelminä näkyvät ilo, rauha ja rakkaus? Onko noista asioista välittyvä Pyhä Henki heille juuri se erityisen punainen vaate? Sietämätön, silmät sokaiseva valo?
Miksi ihmisiä ahdistaa Turussa ja Porissa?
29
1064
Vastaukset
- Repe.
Ei kait se, vaikkakin terhakka tuo Kimmo-poika, ole kuitenkaan yksin aikaansaanut molempien paikkakuntien ahdistusta...? Eli elekää hänen sähköpostiinsa kaikkia haukkuja laittako!
- Kimmopoika
Ainakin Turun ry:n johtokunnalle lähettelee outoja viestejä.
- todella pettynyt
Kimmopoika kirjoitti:
Ainakin Turun ry:n johtokunnalle lähettelee outoja viestejä.
Kimmolla on hevoset karanneet käsistä, kun tuollaisen vihjailevan viestin on lähettänyt Turun ry:n puhujille ja johtokunnan jäsenille.
Miksi hän vihjailee, mutta ei kerro viestissä, miksi hän haluaa erottaa Leppäsen ja Rainion puhujan tehtävistä.
Onko niin, että vl-liikkeessä toimitaan näin? - Ihan tyypillistä!
todella pettynyt kirjoitti:
Kimmolla on hevoset karanneet käsistä, kun tuollaisen vihjailevan viestin on lähettänyt Turun ry:n puhujille ja johtokunnan jäsenille.
Miksi hän vihjailee, mutta ei kerro viestissä, miksi hän haluaa erottaa Leppäsen ja Rainion puhujan tehtävistä.
Onko niin, että vl-liikkeessä toimitaan näin?Näintoimitaan. Edes erotetuille ei välttämättä kerrota, miksi heidät erotettiin. Kun vl-jumalan valtakunnan huoneen hallitus päättää, se vie ja muut vikisevät!
- lapsuuden vl
Avaus oli erittäin hyvä ja oikeaan osuva. Ei liene salaisuus, että molemmissa kaupungeissa ongelma kulminoituu SRK:n johtokunnan jäseneen. Tämä ei tarkoita, että asia olisi SRK:n syys, mutta mahdollisuudet rauhoitella tilannetta olisivar harvinaisen hyvät. Se ettei niin tejdä saa epäilemään konttorin tilannetajua tai omaa suhdetta hengellisen väkivallan käyttöön.
Tuo Kimmon email on esimerkki vastenmielisestä painostamisesta, joka ikävä kyllä on jatkunut pidempään. Ympärillä on muutama samanmielisten joukko, jotka keskenään sairastavat muista ja operoivat. Rakkautta ei ole. Valtakuntaa halutaan siivota ja se näkyy kovuutena, joka saa aikaan tämän hätääntymisen. Kun puhujiakin kohdellaan näin huonosti, ei kukaan muu uskalla ottaa asioita esille.
Naispappeus on nyt vain keino jatkaa epätervettä touhua. On vakava mahdollisuus siihen, että kristillisyyden ilmapiiri muuttuu tällaiseksi laahemmin.
Nyt kannattaa mahdollisimman laajasti tosiaan viestiä Kimmolle, ettei tue tällaista toimintatapaa. Naispappeusasiassakin pitää olla varaa keskustella rauhassa ja antaa aikaa niille, joille asia on kupeä, pohtia omaa suhdettaan siihen. Nyt kaikki keskustelu on pyritty vain vaientamaan, josta nämä Turun ja Helsingin rankaisukokoukset ovat hyvä esimerkki. Mikään vapaus tästä ei lisäännyt ja hoitavan rakkauden tilalle astuu oman epävarmuuden synnyttämä armottomuus ja kovuus.- Raita Paita
" Valtakuntaa halutaan siivota ja se näkyy kovuutena, joka saa aikaan tämän hätääntymisen. Kun puhujiakin kohdellaan näin huonosti, ei kukaan muu uskalla ottaa asioita esille. "
juuri näin on asia, ainakin täällä meillä Turun ry:llä. - Ihan on ihmeellistä
"... molemmissa kaupungeissa ongelma kulminoituu SRK:n johtokunnan jäseneen."
No sepä on kummallista!
- 14+10
Huh, huh..
Vai kovuutena näkyy suhtautminen Turussakin ??
Vuosia on odotettu tilanteen parantumista ja pitkään on " sairastettu" veljien kohtaa, annettu aikaa , että asiat selviäisi, mutta joskus tulee lopulta aika käsitellä asiat läpi, ettei koko siioni sairastu, kun on puhujan paikalla olevista kysymys.
Pehmein, pehmein käsin , Kristuksen mielellä on veljiä koetettu neuvoa totuuden tuntoon jo pitkään , mutta ellei ymmärrys aukea, miin ei aukea.
Ja vastapuoli kokee sitten mämä yhteydenotot ahdisteluna , kun ei hyväksytäkään heidän käsityksiään ja rientää huutamaan mediaa ja kirkkoa apuun, oman tulkintansa asiasta esittäen. Postaa jopa tälle palstalle yksityiset meilitkin, miinkuin nähtiin.
Näinhän tämä kupletin juoni kulkee ja suuri julkisuus taas tuomitsee " tiukkapipoiset vl:t armottomina hoitomiehinä.
Mutta,,,, lopullinen tuomio ei olekaan kyllä teillä , eikä julkisella sanalla, onneksi niin.
Lopulta on paikallisessa siionissa pakko tehdä johtopäätöksiä ja ratkaisuja, vaikka mailma pyhineen ja pahoineen kuinka asettuu toisen osapuolen puolelle , heidän tarinansa niellen, uskoen.- kysyväinen vl
"Vuosia on odotettu tilanteen parantumista ja pitkään on " sairastettu" veljien kohtaa, annettu aikaa , että asiat selviäisi,..."
Voisitko kertoa, mitä tämä lause tarkoitaa?
Miksi olette sairastaneet näitä veljiä? - Raita Paita
" Lopulta on paikallisessa siionissa pakko tehdä johtopäätöksiä ja ratkaisuja..."
Miten niin pakko?
Riippuu kenen mielipide pääsee voitolle, onko pakko alkaa painostamaan ketään veljeä. - Sairatsus
kysyväinen vl kirjoitti:
"Vuosia on odotettu tilanteen parantumista ja pitkään on " sairastettu" veljien kohtaa, annettu aikaa , että asiat selviäisi,..."
Voisitko kertoa, mitä tämä lause tarkoitaa?
Miksi olette sairastaneet näitä veljiä?Toista veljeä sairastetaan, koska hän on mennyt lehtikirjoituksessa tuomitsemaan SRK:n toimet pedofilia-asiassa. Se on kauheaksi synniksi luettu hänelle.
- 14+11
Sairatsus kirjoitti:
Toista veljeä sairastetaan, koska hän on mennyt lehtikirjoituksessa tuomitsemaan SRK:n toimet pedofilia-asiassa. Se on kauheaksi synniksi luettu hänelle.
Hei !
Etkö huomannut että aiemmassa viestissä sanottiin, että on "jo "vuosia sairastettu" ao. henkilön käsityksiä.
Tämä Rainion yleisönosastokirjoitushan oli aika hiljattain, eli 12.4.2011 !
Luitkohan hieman hätiköiden ao. viestin ??
Eli juuret asiaan on huomattavasti kauempana.
Ethän yritä harhauttaa väärillä tiedoilla, väitteillä ?
- naurettavaa hommaa
NAURETTAVAA, MISSÄÄN KETJUSSA EI OLE VIELÄKÄÄN LUKENUT, MINKÄ TAKIA LEPPÄNEN JA RAINIO VAPAUTETAAN PUHUJAN TEHTÄVISTÄ.
Tällaistä täällä kirjoitetaan, mutta ei sanota selvästi, miksi Leppänen ja Rainio halutaan hyllylle, MIKÄ ON SE SYY? (kaksi päivä jo jauhettu pask..)
"Vuosia on odotettu tilanteen parantumista ja pitkään on " sairastettu" veljien kohtaa, annettu aikaa , että asiat selviäisi,..."- otsikot
Mitä se tänne nettiin kuuluisi tai ylipäätään mihinkään sähköpostiin. Mietippä nyt ylipäätään mitään yhdistystoimintaa. Kun tulee kokouskutsu eihän niissä lue kuin otsikko. Työpaikan henkilöstöasiossa ei aina lue kuin osikko henkilöstöasiat.
- Lähialueelta
otsikot kirjoitti:
Mitä se tänne nettiin kuuluisi tai ylipäätään mihinkään sähköpostiin. Mietippä nyt ylipäätään mitään yhdistystoimintaa. Kun tulee kokouskutsu eihän niissä lue kuin otsikko. Työpaikan henkilöstöasiossa ei aina lue kuin osikko henkilöstöasiat.
Mikä pakko on alkaa yhtään ketään painostamaan? Antaisi ajan kulua, Taivaan Isä aikanaan näyttää miten kenenkin sieluntilan kanssa käypi. Meillä ihmisillä ei ole asiaa kopeloimaan toistemme sieluja.
- harkintaa!
Lähialueelta kirjoitti:
Mikä pakko on alkaa yhtään ketään painostamaan? Antaisi ajan kulua, Taivaan Isä aikanaan näyttää miten kenenkin sieluntilan kanssa käypi. Meillä ihmisillä ei ole asiaa kopeloimaan toistemme sieluja.
Ihmettelen samaa. Oliko pakko alkaa näin voimakkaita toimia?
- paimenpojat eksyksis
seuraapa muita keskusteluketjuja. Opilliset erimielisyydet. Naispappeus, seurakuntakäsitys? Jos ei edusta vanhoillislestadioilaisia käsityksiä, eikö ole aika merkillistä, että sellainen voi toimia seurakunnan puhujana, paimenena.
- Sola Scripta
Eikö pitäisi olla meillä kristillisen uskon käsityksiä eikä mitään "vanhoillislestadioalisia käsityksiä"?
Mikä se on tämä vanhoillislestadiolaisuus muuta kuin yksi ihmisten rakentama lahko vain, jos siihen alamme rakentamaan "omia" käsityksiä?
"Yksin Raamattu" sanoi Lutherkin. - raamattupa hyvinkin
Sola Scripta kirjoitti:
Eikö pitäisi olla meillä kristillisen uskon käsityksiä eikä mitään "vanhoillislestadioalisia käsityksiä"?
Mikä se on tämä vanhoillislestadiolaisuus muuta kuin yksi ihmisten rakentama lahko vain, jos siihen alamme rakentamaan "omia" käsityksiä?
"Yksin Raamattu" sanoi Lutherkin.Sola Scripta:
Kyllä Luther neuvoo kaiken uskoon liittyvän perustamaan raamatun päälle, tässä tilanteessa on juuri siitä kysymys. Esimerkiksi naispappeus asiassa raamatun kanta on eri kuin mitä kirkon ja Leppäsen. On mahdotonta pitkän päälle, että kukaan joka opettaa raamatun vastaisesti voisi toimia puhujana, ei ole kyse edes minkäänlaisesta hoitotoimenpiteestä kyseisen henkilön kohdalle vaan siitä ettei anneta mahdollisuutta opettaa väärää opetusta muulle seurakunnalle.
- Joinsuulainen
Kun näitä Turun juttuja lukee, eivät nämä Joensuun väännöt tunnukaan enää niin pahoilta. Paljon kovemmat ovat panokset piipussa turkulaisilla. Meillä vain leppoisasti istutaan seurapenkissä pastilli poskessa.
- Late23
Pitäisin aika koomisena tilannetta, jossa vaimo on naispappi ja mies saarnaa lestadiolaisten seuroissa vaikka uskonliikeen mukaan naispappeus ei ole Raamatun valossa oikein. On täysin ymmärrettävää että tästä vähintäänkin keskustellaan. Tässä on noustu täysin tietoisesti seurakuntaa ja seurakunnan opillisia näkemyksiä vastaan. Ei tuntuisi kovin "turvalliselta" olla sanankuulossa jos laumaa näin hajoitetaan. Yhteinen rakkaus säröilee ja se jos mikä on tässä surullista.
- Otappa selvää
"... vaikka uskonliikeen mukaan naispappeus ei ole Raamatun valossa oikein."
ja missä näin on sanottu?
Yksityiset uskovaiset ovat asiasta hyvinkin monenlaista mieltä.
Liikkeenä lestadiolaiset eivät ole ottaneet koskaan kantaa naispappeuteen. Sitä ei oel torjuttu eikä vastustettu virallisesti. Niin kuin nytkin, jotkut vastustaa äänekkäästi, jotkut kannattaa.
- esimerkki-erkki
Pysytään faktoissa. Esim 1976 otettiin kantaa naispappeuteen ja todettiin sen olevan raamatun vastaista. Se, että on noussut joukko naispappeuden kannattajia on vain merkki jostakin muusta. Ja ne jotka vaativat faktoja pöytään... 1. Tätä kutsua ei varmasti julkistanut Kimmo. 2. Jos Kimmo tai joku muu johtokunnan jäsen julkistaisi faktoja, nousisi aika iso meteli että yksityisi, sielunhoidollisia asioita julkistetaan netissä. Koska Kimmo ei ole julkistanut tätä netissä, ei Kimmolla ole oikeutta, tarvetta eikä varmaan haluakaan julkistaa mitään "faktoja". Ja pittäisin minäkin ihmeellisenä tilannetta, jossa naispappeutta julkisesti puoltava (Esim Risto on tutkimuksensa esipuheessa kirjoittanut kannattavansa naispappeutta) saarnaisi joukossa, joka pitää naispappeutta raamatun vastaisena. Ja se ei muuta asiaa, jos siellä joukossa joku kannattaja olisikin. Jos minä lihansyöjänä menisin vegaanien kokoukseen, en olettaisi et nyt me kaikki vegaanit aletaan lihansyöjiksi...
- Muutoksessa mukana
Me vl-uskovaiset emme ole yhtenäinen joukko, jossa kaikki ajattelevat samalla tavalla. Yksimielisyys on harhaa. Esimerkiksi SRK:n "virallista" kantaa naispappeuteen eivät kannata läheskään kaikki uskovaiset. Omassa lähipiirissäkin on paljon sellaisia, joille naispappeus ei ole harhaoppia. Myös SRK:n tapa käsitellä pedofilia- ja hoitokokousasioita on kovan kritiikin kohteena. Laajasti.
Hoitokokousvuosien jättämät jäljet näkyvät vieläkin niin, että harvat uskaltavat tuoda mielipiteitään esille kovin isoäänisesti. Pelko joutumisesta hengellisen väkivallan kohteeksi elää yhä, joten keskusteluja käydään vain kaikkein luotettaviempien ystävien kesken. Mutta keskusteluja kuitenkin käydään, ja muutos on jo alkanut. Se on tosiasia.
Kuinkahan moni vl-uskovainenTurun seudulla tai missä päin tahansa Suomea on oikesti sitä mieltä, että nainenkin sopii ev.lut. kirkon papiksi? Kuinkahan moni uskaltaa sanoa sen jollekin toiselle vl-uskovaiselle? Kuinkahan moni uskaltaisi käydässä sanomassa sen ääneen RY:llä? Tuohon viimeiseen en itse pystyisi. Niin pelkuri olen. - Näyttäisi
Turussa olevan nyt erittäin tulehtunut tilanne. Kuinkahan aikovat sen selvittää?
- ja läpsäys pyllylle
Kimmo hyllylle
- 9+17
Olipa kova yritys avaajalla mustata vl:ä
vai on tullut tutuilta viestejä , heh, heh.
Koetahankeksiä parempaa.- 6-0
Taidat vähättelystäsi päätellen olla itse asianosainen. Kannattaisi sinunkin ymmärtää, että siitä on leikki kaukana kun armottomat jyrää tiiviissä uskonnollisessa yhteisössä.
- duulhuul
No itsekin aikoinaan ihmettelin Helsingissä asuessa että kuinka Turkuun muuttaneet lapsuuden toverit turmeltuivat muutamassa vuodessa ja oli sisäistä sättimistä ja riitaa. TUrussa tuntuu olevan vain hyvin paljon vihaa ja huonoa itsetuntoa joka siten purkautuu muihin ihmisiin avoimen halveksivasti... turku muuttaa ihmiset sellaisiksi että jopa uloste tulee jengoilla - se on minun mielipide! Ja jos totta puhutaan Turun talous on kuralla ja pahasti ylivelkaantunut.
Tyypillinen ruostekaupunki. Kaupunki joka oli riippuvainen teollisuudesta ja ylpistyi ja muuttui vähän liian itseriittoisaksi, nyt lähti teollisuus - mitä tekee turkulaiset - ostaa tietenkin lisää velaksi hah hah hah
saatan olla myös väärässä..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1061762Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2091742Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1061663Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541425Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii482965Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50946Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298886Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347832