TOVERI LIPPONEN

Suomen Sosialidemokraattisessa Puolueessa Lipponen on toiminut tutkimussihteerinä, kansainvälisten asiain sihteerinä, poliittisen osaston päällikkönä

Lipponen on tunnettu ruotsin kielen puolestapuhujana.[19] Hän toimi myös ruotsinkielisen kulttuurin verkoston Svenska.nu:n suojelijana ja valtuuskunnan puheenjohtajana.[20] Hänet palkittiin Freudenthal-mitalilla vuonna 2007.

Vladimir Putin myönsi Lipposelle Ystävyyden kunniamerkin vuonna 2007.[21]

Vuonna 2008 hänet palkattiin vuodeksi venäläis-saksalaisen Nord Stream -kaasuputkiyhtiön konsultiksi.[22] Lipposen kertoi tehtävän olevan vuoden mittainen ja saavansa kansainvälisen tason konsultointipalkkioita.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Talouselämä
Lipposen Venäjä-kortti on riski
Suomen entinen Moskovan ja Tukholman suurlähettiläs Heikki Talvitie varoittaa Paavo Lipposta Hufvudstadsbladetissa provosoimasta väärää Venäjä-keskustelua presidentinvaalien alla.

Entinen suurlähettiläs Heikki Talvitie sanoo, että Paavo Lipponen otti presidentinvaalikampanjassaan suuren riskin, kun vetäisi esiin Venäjä-kortin.

Lipponen sanoi viikon vaihteen puheessaan Heinolassa, että Suomen ero eurosta siihen, että "putoaisimme tiivistyvästä Länsi-Euroopasta epävarmuuteen, olotilaan, jossa meidän vaikutusmahdollisuutemme omaan kohtaloomme heikkenisivät oleellisesti. Silloin joutuisimme suurvaltojen pompoteltavaksi akselilla Moskova-Berliini. Venäjä on aina suhtautunut kielteisesti EU:n yhteistyön syventämiseen, unioniin, joka esiintyy yhdellä äänellä. Mieluiten Venäjä hoitaisi suhteensa Suomeenkin puhtaasti kahden kesken, jolloin asetelma muuttuisi hyvin epätasaiseksi."

Lipponen on johdonmukaisesti jo pääministerikaudellaan (1995–2003) ja myöhemminkin esittänyt, että Suomi hakeutuu EU:n ytimeen. Tämä on tarkoittanut sitä, että Suomi on mukana EU:n valtavirrassa ja lähellä Saksan-Ranskan-akselia.

Suurlähettiläs Talvitie sanoo, ettei hän pidä viisaana pyrkimyksiä muuttaa Suomen geopoliittista asemaa. ”Olemme Euroopan reunalla, mutta käyttäydymme kuin olisimme keskellä”,Talvitie sanoo Hufvudstadsbladetissa.

Talvitien mielestä Suomi ei kertakaikkiaan ole Euroopan ydintä. ”Sen mitä pyrkimys sinne maksaa, me koemme päivittäin eurokriisissä”, Talvitie analysoi.

Lähettiläs on myös Suomi-Venäjä-seuran puheenjohtaja. Hän näkee Venäjän rajantakaisen varustautumisen eri valossa kuin Maanpuolustuskorkeakoulun strategian opettajat. Kysymys on Talvitien mukaan siitä, että Moskovan ja Pietarin ja Leningradin maanpuolustusalueet on yhdistetty yhdeksi organisaatioksi. Tällaisessa järjestelyssä puolustuskapasiteetin lisäys on itsestään selvää.

Mutta ”Suomella on jatkuvasti suurempi puolustusvalmius kuin Venäjällä on lähialueellamme”, Talvitie huomauttaa.

Lipposen vihjailut siitä, että Venäjä jonakin päivänä on läheisemmässä suhteessa Natoon kuin Suomi, Talvitie leimaa mielikuvituspuheiksi.

”Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että Venäjä on liian suuri ja venäläinen Natoon”, Talvitie sanoo.
Esko Rantanen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


GOSPODIJ kirjoitti:

Suomen Sosialidemokraattisessa Puolueessa Lipponen on toiminut tutkimussihteerinä, kansainvälisten asiain sihteerinä, poliittisen osaston päällikkönä

Lipponen on tunnettu ruotsin kielen puolestapuhujana.[19] Hän toimi myös ruotsinkielisen kulttuurin verkoston Svenska.nu:n suojelijana ja valtuuskunnan puheenjohtajana.[20] Hänet palkittiin Freudenthal-mitalilla vuonna 2007.

Vladimir Putin myönsi Lipposelle Ystävyyden kunniamerkin vuonna 2007.[21]

Vuonna 2008 hänet palkattiin vuodeksi venäläis-saksalaisen Nord Stream -kaasuputkiyhtiön konsultiksi.[22] Lipposen kertoi tehtävän olevan vuoden mittainen ja saavansa kansainvälisen tason konsultointipalkkioita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu