guggenheim

Tiedätte varmaan kuinka Poliisien ja Armeijan määrärahoja ollaan leikkaamassa kun rahaa ei millään saada riittämään niihin. Samaan aikaan eräät valopäät ovat ajamassa läpi tuollaista turhuuden parakkia kuin Guggelheim tänne Helsinkiin.
Alustavat rakennuskustannukset kun ovat vain noin 140 miljoonaa euroa. Lopulliset kustannukset ovat varmasti 200 miljoonaa. Hyvä jos sillä edes selvitään.
Meillähän tehdään aina niin että ensin lasketaan kustannukset täysin alakanttiin että saadaan hanke läpi ja sitten se saakin jo maksaa mitä vain. Näinhän on käynyt aina. Eikö olisi järkevämpää antaa nämäkin rahat Poliisin ja Armeijan käyttöön kuin sijoittaa ne täydelliseen turhuuteen. Miettikää vähän.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voi voi sihua raukkaa "Orvokkiheinoa", etkö sinä poloinen pane mitään arvoa Suomen korkeakulttuurille. Kyllä meidän pitää ymmärtää näitä maamme korkeakulturellejä ihmisiä, koska he jopa itse maksavat tämänkin mahtavan taidetalon kustannukset.

Ei sitä suinkaan maksa Suomen köyhällistö, vaan maamme korkeakulttuurin kuluttajat. onhan siinä työtä pariksi kolmeksi vuodeksi Suomen rakennustyömiehille, joten sitäkin taustaa vasten tämä kulttuurin suuri temppeli on täysin perusteltua rakentaa Suomeen.

On todellakin suuri kunnia saada tämä kulttuurin suurin tukikohta maailmassa myöskin Suomeen. Jo se, että sitä tarjotaan meidän pieneen maahamme on osoitus maailman kulttuurihenkilöiltä, Suomen pitäisi siis ottaa ilolla vastaan tällainen kädeojennus maailman korkeakulturelleilta ihmisiltä.

Maksuista sinä poloinen olet huolissasi, onhan sanonta, lapsi tuo leivän tullessaan ja tämä lapsi tuo leivän myöskin tuhansille Suomalaisille taiteenystäville, ja kaikille alan harrastajille, joten tästä taiteen temppelistä olisi hyötyä loppujen lopuksi meille kaikille Suomalaisille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9863709 kirjoitti:

Tiedätte varmaan kuinka Poliisien ja Armeijan määrärahoja ollaan leikkaamassa kun rahaa ei millään saada riittämään niihin. Samaan aikaan eräät valopäät ovat ajamassa läpi tuollaista turhuuden parakkia kuin Guggelheim tänne Helsinkiin.
Alustavat rakennuskustannukset kun ovat vain noin 140 miljoonaa euroa. Lopulliset kustannukset ovat varmasti 200 miljoonaa. Hyvä jos sillä edes selvitään.
Meillähän tehdään aina niin että ensin lasketaan kustannukset täysin alakanttiin että saadaan hanke läpi ja sitten se saakin jo maksaa mitä vain. Näinhän on käynyt aina. Eikö olisi järkevämpää antaa nämäkin rahat Poliisin ja Armeijan käyttöön kuin sijoittaa ne täydelliseen turhuuteen. Miettikää vähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu