Olen kertonut vanhemmilleni yhteensä 4:tä vippien otosta, kaikilla kerroilla noin 200 e ja maksettu on, mitä nyt pientä riitaa on syntynyt näiden johdosta joka kuitenkin unohtuu seuraavana aamuna.
Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että kerroin tuossa viikko takaperin ottaneeni 490 e pikavippiä neljältä firmalta, ja pidettiin aika totiset keskustelut ja totesivat että kyllä noista selvitään.
Ongelmaksi muodustuu se seikka, että otin eilen 390 e pikavippiä (100 e x 3, josta kaikissa 25 e korko) ja en todellakaan viitsi kertoa heille enään, vaan ajattelen selviäväni tästä itse.
Saan noin 5 euroa päivässä, ja eräpäivät noissa kaikissa on 13.2.2012 ja laskelin saavani karkeasti 140-150 euroa, josta voin yhden 125 e laskun maksaa pois.
250 e jää sen jälkeen, ja siihen kysyisinkin apua selvitäkseni näistä ja saisin kierteen loppumaan. Vipillä en rupea enää vippiä maksamaan, että jos te voisitte valistaa minua että selviäisin tuosta 250 eurosta.
Vippi ongelma(pienoinen)
13
405
Vastaukset
- ihmettelen..
No mihin ehdit vuorokaudessa 390 euroa käyttää??. Toivon mukaan ei löydy muita paheita kuten huumeet etrc..
- Jos nyt välttämättä
Jaa niin:D Pelikoneisiin, alkoholiin(vähäiset määrät lääkityksen takia), ja tupakka.
19 vuotta lähentelee piakkoin, että myönnettäköön olevani hulttio näissä raha-asioissa, mutta apua tarvisin tuon 250 e lainan järjestämisessä että ei menisi luottotiedot eikä tulisi maksuhäiriö merkintää. - velka pysyy
MAKSAT SEN POIS! Niin yksinkertaista se on! ÄLÄ ota enää mitään vippejä. Veloista ei selviä muuta KUIN MAKSAMALLA NE POIS, Velkoja ei synny muulla tavalla. 250 € on pieni summa, mutta maksettava sekin on. MAKSA POIS tai kärsi.......
- Pistetääs vielä
Ilmoitin aikasemmin jo etten maksa vipillä vippiä, ja nyt ei todellakaan tee mieli ottaa lisää enää, ja toi 250 on kyllä pieni summa siihen nähden mitä muut täällä 24:ssa on ottanu jopa 20000 e edestä. Ja nuori olen vasta niin ei oo tullu otettua kovin paljoa suhteellisuuden tajun vuoksi.
Edelleenkin, en tarvii mitään toteamuksia siitä että vippi on pahasta koska sen nyt kaikki tietää, toivon vastauksia niiltä ketkä ovat sopineet jonkinlaisia maksujärjestelyitä ja lykkäyksiä jolloin ovat saaneet vippiasiat loppumaan.- Ulosottoon vaan
Tilanne siis tämä:
- olet ottanut pikavippejä 800 euron edestä täysin turhaan kulutukseen (koska aivan varmasti myös nuo vipit menivät pelikoneisiin, viinaan ja tupakkaan) ja kertonut vanhemmillesi, jotka maksoivat vipit puolestasi ja keskustelivat asiasta kanssasi. Sovitte että vippien ottaminen loppuu.
- et oppinut asiasta mitään vaan otit pikavippejä 490 euron edestä, jälleen turhaan kulutukseen. Vanhempasi suostuivat JÄLLEEN maksamaan vipit puolestasi, ja keskustelivat asiasta vakavammin. Sovitte, että nyt ainakin vippien ottaminen loppuu.
- no VIELÄKÄÄN et ole oppinut yhtään mitään, vaan otit jälkeen pikavippejä, ja mihinkäs muuhun kuin silkkaan paskaan (olisit edes ostanut jotain jollain lailla hyödyllistä!).
"että jos te voisitte valistaa minua että selviäisin tuosta 250 eurosta."
Et tule yksinäsi selviämään tuosta 250 eurosta yhtään mitenkään. Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa: kerrot vanhemmillesi että olet kaikista lupauksistasi huolimatta TAAS ollut täysin holtiton. Riippuen siitä, miten hyväuskoisia ja typeriä vanhempasi ovat ("Kyllä se nyt varmaan lopettaa, ihan varmaan..") he maksavat vippisi jälleen kerran. Sitten taas voitkin olla jo viikon kuluttua vippaamassa lisää.
Tai sitten jätät maksamatta, vipit menevät perintään ja sinulta menevät luottotiedot. Tuo olisi ehdottomasti paras vaihtoehto, koska silloin et enää saisi uusia vippejä. Koska näytät olevan harvinaisen kovapäinen ja tyhmä nuori, et oppinut kerrasta etkä kahdesta, ja tasan tarkkaan et opi kolmannesta kerrasta.
Joten sinua on suojeltava sinulta itseltäsi, ja siihen luottotietojen menetys on paras keino.
On myös mahdollista että kerrot vanhemmillesi, ja he vihdoinkin ottavat järjen käteensä ja peukun perseestään, ja ymmärtävät että ovat epäonnekseen onnistuneet nussimaan maailmaan kelvottoman maanantaikappaleen, joka ei tuosta tokene vaan tulee olemaan aina rasite heille. Joten ehkä myös he sitten tällä kertaa tajuavat että sinun vippiesi maksaminen on kuin bensaa liekkeihin, ja itsekin ymmärtävät että luottotietojen menettäminen on sinulle nyt parasta. - Vippi on perseestä
Ulosottoon vaan kirjoitti:
Tilanne siis tämä:
- olet ottanut pikavippejä 800 euron edestä täysin turhaan kulutukseen (koska aivan varmasti myös nuo vipit menivät pelikoneisiin, viinaan ja tupakkaan) ja kertonut vanhemmillesi, jotka maksoivat vipit puolestasi ja keskustelivat asiasta kanssasi. Sovitte että vippien ottaminen loppuu.
- et oppinut asiasta mitään vaan otit pikavippejä 490 euron edestä, jälleen turhaan kulutukseen. Vanhempasi suostuivat JÄLLEEN maksamaan vipit puolestasi, ja keskustelivat asiasta vakavammin. Sovitte, että nyt ainakin vippien ottaminen loppuu.
- no VIELÄKÄÄN et ole oppinut yhtään mitään, vaan otit jälkeen pikavippejä, ja mihinkäs muuhun kuin silkkaan paskaan (olisit edes ostanut jotain jollain lailla hyödyllistä!).
"että jos te voisitte valistaa minua että selviäisin tuosta 250 eurosta."
Et tule yksinäsi selviämään tuosta 250 eurosta yhtään mitenkään. Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa: kerrot vanhemmillesi että olet kaikista lupauksistasi huolimatta TAAS ollut täysin holtiton. Riippuen siitä, miten hyväuskoisia ja typeriä vanhempasi ovat ("Kyllä se nyt varmaan lopettaa, ihan varmaan..") he maksavat vippisi jälleen kerran. Sitten taas voitkin olla jo viikon kuluttua vippaamassa lisää.
Tai sitten jätät maksamatta, vipit menevät perintään ja sinulta menevät luottotiedot. Tuo olisi ehdottomasti paras vaihtoehto, koska silloin et enää saisi uusia vippejä. Koska näytät olevan harvinaisen kovapäinen ja tyhmä nuori, et oppinut kerrasta etkä kahdesta, ja tasan tarkkaan et opi kolmannesta kerrasta.
Joten sinua on suojeltava sinulta itseltäsi, ja siihen luottotietojen menetys on paras keino.
On myös mahdollista että kerrot vanhemmillesi, ja he vihdoinkin ottavat järjen käteensä ja peukun perseestään, ja ymmärtävät että ovat epäonnekseen onnistuneet nussimaan maailmaan kelvottoman maanantaikappaleen, joka ei tuosta tokene vaan tulee olemaan aina rasite heille. Joten ehkä myös he sitten tällä kertaa tajuavat että sinun vippiesi maksaminen on kuin bensaa liekkeihin, ja itsekin ymmärtävät että luottotietojen menettäminen on sinulle nyt parasta.Joo ikävä kyllä just näin ovat asiat kohdallasi.
Eli parasta on ennen kuin ehdit pilaamaan elämäsi lopullisesti, luopua luottotiedosita ja siirtyä käteisen käyttöön ja jos käteistä ei ole niin sitten olet ilman.
Kun sä nyt alat venkoilla noiden vippien kanssa, niin missä sotkussa olet 25v. kun elämä pitäis olla nuorena yhtä onnea, niin sulla on kokoajan huoli paisuvista veloista ja koronkoroista, joita et ikinä pysty palkkatyöllä maksamaan.
Eli kaikilla meillä on omat pikku ongelmamme, sulla se näyttää olevan rahankäytössä, mutta itse voit estää, ettet pilaa elämääsi heti alkuunsa.
- jaa
Siis kyllähän tommosen summan saa maksujärjestyksellä kondiksee. HELPOSTI
- fdghdfgh
Ota nyt vaan se vippi, ja maksa se kiireellinen lasku pois. saat vähän lisäaikaa järjestää asioita.
- Jokota
Kyllä kai sinulla on jotakin omaisuutta? Mopo, auto, telkkari, pleikkari?
Myy vehkeitäsi 250e edestä ja nopeasti, jotta säästät luottotietosi ja kasvosi vanhempiesi edessä. Sen jälkeen kasvatat itsellesi pallit, alat etsimään duunia ja kun se löytyy niin lopetat vanhempien nurkissa loisimisen! Töitä voi tehdä myös opiskelujen ohella, koettu on..
Suosittelen sinulle myös vapaaehtoista luottokielto-merkintää, jottet voi enää haksahtaa vippeihin.. - neuvoja
Huh kun on ystävällisiä neuvoja..
Kysy pikavippifirmalta, jos laskun eräpävää voisi siirtää.
Tai jos voisit jakaa lainan useampaan erään, esimerkiksi maksat joka kuukausi
tietyn summan. kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä luotonantajaan, niin asiat kyllä järjestyvät. Tsemppiä! :) - Kiitos kannoista
Alun idioottimaiset kaikkitietävät egoistit voisivat painua jonnekkin muualla, kun ei eivät edes anna neuvoja mihinkään vaan löpisevät pelkkää paskaa.
Kiitos teille jokota ja neuvoja, osoititte auttavanne toisia=)
Tulin "järkiini" ja kerroin ongelmastani, tällä kertaa vedottiin (ihan ymmärrettävää) kovapäisyyteeni, mutta tulivat siihen johtopäätökseen että eivät halua minulta töihinmeno mahdollisuuksia kusta ja auttavat maksamaan nuo vipit.
Ajattelen, että on parempi ottaa rauhallisesti muutama viikko ja pysytellä kotona (kouluun menoa lukuunottamatta) eikä rällästää kännissä ja pelata pelikoneita, niin kauan kunnes riippuvuus ja yleinen tyhmyys vähenee nollaan.- Savikukkopilli
>> Ajattelen, että on parempi ottaa rauhallisesti muutama viikko ja pysytellä kotona (kouluun menoa lukuunottamatta) eikä rällästää kännissä ja pelata pelikoneita, niin kauan kunnes riippuvuus ja yleinen tyhmyys vähenee nollaan.
Ei se vähene. Viikon kuluttua alkaa tehdä mieli ja parin viikon päästä on jo suorastaan pakko lähteä. Aikamoisia enkeleitä ovat vanhempasi, jotka pelastavat sinut kerran toisensa jälkeen, mutta tuskinpa sinulla enää on kovin paljon luottoa jäljellä siinäkään suunnassa. Onhan se kova päätös kieltäytyä pelastamasta omaa lasta, mutta joissakin tapauksissa mikään muu ei enää auta kuin antaa juosta päin seinää.
- kohta rapisee
petkele? rahat? työpaikka? butterben simulaattori?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171869Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101768Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1141766Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561439Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341383Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861016Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50962Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115908Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237902Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347864