Haavistoa ei voi otaa tosissaan

auktoriteetti puuttu

oli tilanne ja Haavisto mikä hyvänsä, mutta häntä ei voi katsoa ylöspäin kunnioittavasti. Hän ei vaikuta sellaiselta aikuiselta ja järkevästi ajattelevalta, että esimerkiksi koko maan tulevaisuuden voisi uskoa hänen harteilleen.

Pekalta puuttu se pressalta vaadittava henkinen kypsyys ja hän on vain se rippipuku päällä keikaroiva homopoika ja folkkari harrastaja. Pressan saappaat ovat liian suuret hänelle eikä niitä hänelle koskaan todellisuudessa sovitetakkaan, kunhan pelleillee mukana tässä showssa.

8

124

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asdertson

      Ei ole Kekkonen nousemassa haudastaan. Nykypäivänä Kekkonen ei taitaisi tulla edes valituksi.

      Sori. Eikä edes sori.

      • uskottavuushan

        siinä kärsii jos pressainstituutio osottautuukin nallekerhoksi. Niinistö on varmasti lähellä tämän päivän Kekkosta ja Haavisto sitä muumimammaa.


    • adsfasdf

      Haavisto kertoo naamakirjassa, että kananmuna on kasvis....kyllä minä olen jo ennen lukiota oppinut sen verran biologiasta....

    • hhhhja

      Haavisto kikattaa kun pikkutytöt. Ja tuommonenko presidentiksi. Ei ikinä.
      yksi nainen riitti ei toista perään. Kyllä olisi muutettava suomesta, jos tuommonen tulisi pressaksi. Olisi se niin hirveä häpeä.

      • kyllä naurattaa

        ei sille mitään voi, mutta kyllä tuo Pekan tomera muikistelu (tekohampaatko...) ja Ukko-Pekka asento telkkarissa panee naurattamaan. Että tässäkö meidän pressa. Putinkin kuulemma nauraa yhdessä sen musta koiransa kanssa häntä kippuralla (molemmilla)


      • Vahva itsetunto
        kyllä naurattaa kirjoitti:

        ei sille mitään voi, mutta kyllä tuo Pekan tomera muikistelu (tekohampaatko...) ja Ukko-Pekka asento telkkarissa panee naurattamaan. Että tässäkö meidän pressa. Putinkin kuulemma nauraa yhdessä sen musta koiransa kanssa häntä kippuralla (molemmilla)

        Nauretaan me sitten koko joukko matkalla pankkiin:

        http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/ohoh---suomi-on-euroopan-vahvin-maa/art-1288442292528.html

        Vahvalla maalla, jolla on hyvä itsetunto, on varaa valita itselleen mikä vain presidentti miettimättä,mitähän muut meistä ajattelevat.

        Jossain arabimaassa voitaisiin pitää heikkoudenosoituksena, että maan johtaja olisi nainen. Mutta meillä on ollut Tarja Halonen, Saksassa Angela Merkel, eikä USA:nkaan aseet siitä ruostuisi, jos HIllary Clinton tulisi presidentiksi.


    • auktoriteettia on

      oletko koskaan nähnyt Pekkaa livenä? Voisi mieli muuttua. Monen on muuttunut.

    • Näköjään änkyräm-lkun (anteeksi näin suora ilmaisu) kannattajilla on pissat pöksyissä, kun ovat tajunneet, että valistunut osa kansaamme on sittenkin nostamassa sympaattisen ja pätevän Pekka Haaviston toiselle kierrokselle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1033
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      118
      1001
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      768
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      557
    5. 42
      529
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      501
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      473
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      421
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      6
      378
    Aihe