Itken joka päivä

Itken joka päivä. Olen ihan varma, etten koskaan tule olemaan onnellinen, vaikka omat asiani olisivatkin kunnossa. Ne eivät todellakaan ole, ja en ole vielä edes täysi-ikäinen, joten tämä vain pahenee. Tämä alkoi siitä, kun muutamia kuukausia sitten luin netistä uutisen, kuinka perheenisä oli tappanut vaimonsa ja lapsensa. Aloin itkeä, ja sitä kesti ainakin kolme tuntia nukkumaanmenon jälkeen. Itkin samasta asiasta. Tekisin vieläkin mitä vain, että olisin niiden lapsien tilalla, koska siinä meni kaksi kaunista elämää hukkaan, ne oli niin pieniä. Koko ajan tapahtuu jotain pahaa, joka sekunti monia murhia, eläimien kidutuksia, raiskauksia, pedofiilien tekoset/lapsiporno, koulukiusaajat, narsistit ja kaikki muut sairaat ihmiset. Katsoin kerran yhdeltä sivulta, johon tuli aina luku jokaisesta asiasta sekunnissa maailmassa. Se oli järkyttävää. Tiedän, että kaikkea tapahtuu, mutta kukaan ei koskaan ajattele miltä itse tuntuisi olla siinä, kun sua kidutetaan tai sut murhataan. Kukaan ei vaan koskaan ajattele miltä muista tuntuu missään asiassa. Itken joka yö niistä asioista, mitä koko ajan tapahtuu enkä pysty tekemään asioille mitään. Joka päivä on pää kipeä ja silmät turvonneet yöllisten itkujen takia. Suomessakaan ei edes ole suurinpiirtein lakia. Ihmiset kostaa muille asioita, jos itselle on tapahtunut jotain, sekin on niin itsekästä. Ei se ole viattomien syy. Voisin kuolla kenen tahansa hyvän ihmisen puolesta, ihan tosissaan. Mä varmaan teen itsemurhan, koska en voi hyväksyä sitä että maailma on täynnä sairaita ihmisiä ja viattomat kärsii. Itken tälläkin hetkellä. Kun katsoo televisiota, vaikka jotain rikossarjaa, ajattellaan "tämä on vain tv-sarja", mutta sitä mitä siinä tapahtuu, tapahtuu myös ihan oikeasti oikeassa elämässä. En pysty elämään sen kanssa, että ihmiset vaan tappavat, kiduttavat, pilaavat elämiä ja vihaavat. Ois parempi vaan rakastaa. Jokainen ansaitsisi sen pidemmän elämän, elää yli 70-vuotiaaksi. Pitäisi olla ylpeä siitä, jos on selvinnyt sinne asti elossa. Täällä kun ei koskaan voi olla varma, pääseekö päämääräänsä, vaikka se olisikin vaan sadan metrin päässä.

Sori, oli pakko avautua, en vaan jaksa enää ihmisten pahuutta.