Minulle sattui tuossa erikoinen tapaus juhannuksen aikaan..Yleensähän yhdenyön jutut ajatellaan seksisuhteeksi joka kestää sen yhden yön ja sitten ei nähdä enää välttämättä koskaan.
No, minulla kävin hieman toisin...
Minulla oli nimittäin täydellinen yhdenillan juttu, ilman seksiä. Ja mikä "kummallisinta", se oli paras yhdenillan juttuni koskaan.
Olemme eri paikkakunnilta ja molemmat tietävät että mahdollisuuksia ei juuri muuhun ole, mutta vietimme vain yön maaten vierekkäin ja jutellen aivan kaikesta, nauraen, ollen lähekkäin, vaihtaen suudelmia, nauttien toistemme seurasta. Katselin häntä vielä tovin hänen nukahdettuaankin...
Aamulla herättyämme vaihdoimme vielä suudelmia ja kun lähdin, se tapahtui hyvin lämpimissä merkeissä. Sovimme että soitamme toiselle jos saavumme paikkakunnalle jossa toinen asustaa.
Tietenkin tuo epäilyttää, mutta...
Jälkeenpäin mietittyäni olisin varmasti pyytänyt häntä ulos, mutta minkäs teet, kilometrit ovat välissä...=(
Harmittaa vain sen ihanan ihmisen menetys, he kun ovat niin harvassa. Tuskin unohdan häntä koskaan.
Typerää itsensä kiusaamistahan tämä tietysti on mutta minkä sille tunteilleen mahtaa.
Onko kenellekään muulle tapahtunut koskaan mitään vastaavaa?
Hyvää ja toivottavasti lämpimämpää kesänjatkoa kaikille!
No, minulla kävin hieman toisin...
Minulla oli nimittäin täydellinen yhdenillan juttu, ilman seksiä. Ja mikä "kummallisinta", se oli paras yhdenillan juttuni koskaan.
Olemme eri paikkakunnilta ja molemmat tietävät että mahdollisuuksia ei juuri muuhun ole, mutta vietimme vain yön maaten vierekkäin ja jutellen aivan kaikesta, nauraen, ollen lähekkäin, vaihtaen suudelmia, nauttien toistemme seurasta. Katselin häntä vielä tovin hänen nukahdettuaankin...
Aamulla herättyämme vaihdoimme vielä suudelmia ja kun lähdin, se tapahtui hyvin lämpimissä merkeissä. Sovimme että soitamme toiselle jos saavumme paikkakunnalle jossa toinen asustaa.
Tietenkin tuo epäilyttää, mutta...
Jälkeenpäin mietittyäni olisin varmasti pyytänyt häntä ulos, mutta minkäs teet, kilometrit ovat välissä...=(
Harmittaa vain sen ihanan ihmisen menetys, he kun ovat niin harvassa. Tuskin unohdan häntä koskaan.
Typerää itsensä kiusaamistahan tämä tietysti on mutta minkä sille tunteilleen mahtaa.
Onko kenellekään muulle tapahtunut koskaan mitään vastaavaa?
Hyvää ja toivottavasti lämpimämpää kesänjatkoa kaikille!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Samantapainen tapaus kesken, eli 500km välissä, mutta ei pysty äijää unohtamaan. Sovittiin, ettei seurustella tai sellaista, välimatka mielessä, mut tapaillaan. Nyt vaan mietityttää, et olisiko parempi, että jättäis kaiken, ja jatkais elämää, koska kuitenkin sitä miettii, et mitä mies tekee siellä kaukana, olenko vain yksi muiden joukossa jne. Mutta kuitenkin, niin harvoin tulee sellaista erikoista tyyppiä vastaan, sellainen, jonka kanssa ei ole alusta lähtien mitään ongelmia, vaan on aivan kun olisi aina tuntenut, ja se kemia on jotain aivan loistavaa.
Mutta joskus pitää vaan jatkaa matkaa, ajatella itseään.... toisaalta, uskaltaako antaa toisen mennä, eihän sitä tiedä tuleeko ikinä enää vastaa samanlaista, jos ei muuta, siitä henkilöstä voisi saada hyvän ystävän...
kunhan molemmat ovat rehellisiä ja rehtejä toisilleen...
Juuri tuota tarkoitin, eli kemiat vain yksinkertaisesti toimii heti alussa niin hyvin yksiin että tuntuu kuin olisi aina tuntenut toisen.
Mutta niin kuin sanoit, pitäisi kai ajatella itseäänkin, ja asioita realisesti..
Mutta unohtaminen on vaikeaa, ja juuri niinkuin sinullakin, harmittaa kun ei tiedä löytääkö enää niin hyvää ihmistä mistään. Se on tavallaan aika ikävää mahdollisuuden hukkaanheittämistä. Itse kyllä vierailen paikkakunnalla aina silloin tällöin, mutta en sitten tiedä kehtaisiko sitä esim. viestejä lähetellä sun muuta, kun tämä välimatka kuitenkin on eikä muuksi muutu.
Mutta koitetaanhan pärjäillä, kai se elämä tästä taas jotenkin suttaantuu, kaikesta huolimatta. =)
Juu, toivotaan näin... elämä jatkuu, pienestä alamäestä huolimatta... kun vain tietäisi mitä se mies minusta haluaa, ettei vain olisi vaan seksiä tms. En halua olla sellainen johon voi ottaa yhteyttä silloin kun tarvii, haen kuitenkin itse jotain pysyvämpää. Mutta kun mies niin kiehtoo ja siitä tykkää niin kovin, ja vaikka miten se yhtäkkiä käyttäytyy, ei vaan osaa päästää irti... vaikka ehkä olisi parasta niin. Oman mielenrauhan takia, ja nopeammin pääsisi takaisin hyvään elämään, ei tarvitsisi koko ajan miettiä ja analysoida kaikkea. Se on erittäin ahdistavaa, varsinkin kun toinen on niin kaukana.
On nämä suhdeasiat niin vaikeita, joskus tuntuu sille, että haluaisi jättää kaikki sellainen pois, ei tarvitsisi tulla satutetuksi eikä tarvitsisi pettyä yhä uudestaan. Mutta silloin myös jäisi nämä hyvät hetket kokematta.......
Niin kakspiippunen juttu... elämää suurempi.
Aivan niin...
Ei se sieltä mielestä mihinkään lähde vaikka välillä haluaisikin niin..=(
Joku ihminen voi vain olla niin....erityinen.
Ja juuri se ihastumisen tunne ja se että tuntee jonkun vierellään ja sydämellään, sehän se on hienoin tunne mitä ihmisellä voi olla. Sitten taas toisaalta se menettämisen pelko ja sen aiheuttamat surut askarruttavat mieltä. Toisestakaan kun ei sitten voi aina olla ihan varma, mitä hän ajattelee ja haluaa.
Ja se välimatka....seuraava mahdollisuus hänen näkemiseensä olisi ehkä noin kahden kuukauden päästä..enkä voi tietää haluaako hän enää siinä vaiheessa pitää yhteyttä, vai oliko kaikki pelkkää hetken huumaa.
Ja kaiken tuon keskellä pitäisi sitten tasapainoilla.
Elämää suurempi juttu se on, todellakin.
Mutta koitetaan jaksaa, kai tämä tästä ajan myötä, meilläkin..=)
Minulle kävi samoin vappuna. Tapasin ihanan miehen juhlahumussa ja vietimme ihanan illan ja yön yhdessä. Juttelimme suorasti kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä ja mielestäni kemiat toimivat täydellisesti. En ole koskaan tuntenut samalla tavoin näin lyhyen tuttavuuden jälkeen ja ihmettelen yhä sitä tunnetta mikä syntyi tuolloin. Huumaannuin täysin miehestä!!
Mekään emme myöskään harrastaneet seksiä ja lähtiessään pois luotani hän pyysi numeroni ja ehdotteli, että jos soittaisi joskus tullessaan paikkakunnalle työn merkeissä mitä tapahtuu kuulemma aina välillä. Ja että jos sitten tapaisimme uudelleen. Välillämme on matkaa 300 km enkä usko että tapaamme uudelleen vaikka toivossa yhä elänkin!
Nautin kuitenkin muistoista jotka vapusta jäivät minulle, niitä ei kukaan pysty viemään. Ehkä tapaamme joskus tämän unelmien prinssin kanssa - tai sitten emme.
Sinullahan on sitten aivan samanlainen tapaus kuin minulla.=) Paitsi että minun kadotettuni on unelmieni prinsessa.=) Meilläkin on välimatkaa n. 300km ja käyn sillä paikkakunnalla välillä ystävieni luona vierailemassa.
Mutta oletteko olleet yhteydessä mitenkään? Olen miettinyt monesti jo että josko lähettäisin hänelle viestin, kyselisin vain kuulumisia tai muuta vastaavaa. Ennen paikkakunnalle paluutakin. Mutta toisaalta taas mietin ottaako hän sen rasitteena tai ahdistuuko viesteistäni, minä kun en aina miehen putkiaivoilla osaa ajatella miten naiset reagoivat.=)
Kovasti olen häntä kuitenkin ajatellut ja olisi mukava sanoa hänelle edes jotain...
Kovin epävarmaahan tämä on, näenkö häntä enää koskaan, mikä on tilanne silloin kun seuraavan kerran sinne suunnalle menen. Ja se suurin epävarmuuden aiheuttaja, mitä hän oikeasti mielessään ajattelee.
Mutta odotellaan ja katsellaan...ehkä sinä ja minä vielä yhytämme joskus unelmiemme kumppanit.=)
Kyllä voit ottaa huoletta yhteyttä tähän unelmiesi prinsessaan! En usko että hän pahastuu jos kyselet kuulumisia tms. ja silloinhan saat tietää mitä hän ajattelee sinusta näin jälkeenpäin (haluaisiko tavata vielä joskus vai ei).
Minä itse en voi ottaa yhteyttä unelmieni prinssiin koska minulla ei ole hänen numeroaan sillä se on salainen. Enkä pyytänyt sitä häneltä silloin, koska en halunnut kuulostaa tyrkyltä. Nyt kaduttaa hirveästi!!! Minulla on yksi "tuttu" joka saattaisi tietää hänen numeronsa mutta ainoa mahdollisuus kysyä sitä olisi törmätä tähän "tuttuun" kaupungilla... Sitäpaitsi aika on mennyt jo 2 kk joten en kehtaa alkaa enää ahdistelemaan prinssiäni.
Mutta naisena kuitenkin olisin otettu jos mies ottaisi yhteyttä jälkeenpäin (vielä parikin kuukautta jälkeenpäin, jos meillä olisi ollut yhdessä hauskaa ja kemiat pelanneet)!!
Et voi tietää jos prinsessasi vielä vaikka ajattelee sinua mutta ei itse kehtaa ottaa yhteyttä ajatellessaan, että sinua ei kenties kiinnosta! Soittamalla/tekstaamalla voit selvittää asian etkä tee itseäsi yhtään tyhmäksi (paitsi jos hän sitten ilmaisee ettei kiinnosta mutta sinä jatkat "vainoamista"...)
Tsemppiä!