Ai että tällaisia juttuja sä öisin

5193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Että tuollainen tilanne saattaa olla todella vaikea. Jos ei nyt ihan juuri tämän tarinan mukainen, mutta vastaava tilanne. Kuinka sellaisesta tilanteesta selviää niin, että molemmat pystyvät elämään eteenpäin omillaan?

Jos haluaa jättää tuhoisan suhteen silti toista vahingoittamatta voi olla hyvinkin vaikeassa tilanteessa. Ei voi kuitenkaan ajatella olevansa vastuussa toisen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Monenlaisia tunteita herää varmasti tuota toista ihmistä kohtaan, joka ei halua päästää irti. Silti, ketään ei voi omistaa.

Entä sitten se, joka ei halua päästää irti, eikä kestä sitä. En oikein osaa asettua hänen tunnemaailmaansa, mutta ehkä hänelle voisi yrittää järjestää jonkinlaista apua. Elämänhalun menettäminen ajoittain on ehkä jossainmäärin normaalia ja siitä toipuu ajan kanssa. Toisen syytteleminen ei silti ole oikea tapa käsitellä asiaa.

Äänestä

Miksi kuvittelet, että tuo on jonkun tuttavasi kirjoittama?

Oletko jo hoidettavana?

Äänestä

Oletko jo hoidettavana?

Äänestä
  • Tarkoitatko, että joku pedosetä kirjoittelee noita aloituksia esiintyen teinityttöinä?

    Onhan niitäkin, mutta mikä saa sut seuraamaan "asiaa", mikä perustuu vain omaan mielikuvitukseesi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rustaat. kirjoitti:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10371157

Mee hoitoon jo kiireesti!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu