kysyä ehdokkailta myös kotimaan asioista. Presidentti kun on arvojohtaja. Esimerkiksi ilmastoasioita on ollut esillä, pitää lähettää ilmarahaa n. 40 milj. Suomesta ties mihin mutta Talvivaaran ympäristötuhoista ja uraanin kaivamisesta ei voi kysyä.
Ei voi myöskään kysyä , miksi poliiseja ei ole tarpeeksi. Kansan turvattomuus kasvaa. Mielisairaalat on suljettu ja potilaat heitetty kadulle avohoitoon=poliisin hoidettavaksi.
Perhesurmia alkaa olla viikoittain, se kertoo mm. kansalaisten mielenterveysongelmista ja köyhtymisestä.
Näihin em. konkreettisiin asioihin ei toimittajat puutu, onko kielletty johdon taholta.
a
tentissä vois toimittajat
5
<50
Vastaukset
- Kysykää näistäkin
Tentissä voitaisiin myös kysyä kesäsäästä tai millaista lomaa tuleva presidentti viettää ensi kesänä.Arvojohtajalta voitaisiin myös kysyä virvelin kuvista tai patikointiretkistä puolisoidensa kanssa.Kysymyksiin voitaisiin lisätä myös millaisia saksia presidentti käyttää avatessaan maatalousnäyttelyitä tai tienpätkiä arvovaltaisen kutsuvierasjoukon seuratessa rituaalia.
- kysy, kysy vielä
Vaalikeskustelujen yhteydessä voi ottaa esille mitä vain asioita. Tentit ovat oivallinen areena . Kyllästyttää jo rasismipuheet. Me suomalaiset emme ole rasisteja , me vain emme ole kovin sopuisia. Eniten riitelemme naapureidemme kanssa mm. lumien kolauksista, tien teosta, koiranjätöksistä jne.
Lisäksi meitä suututtaa rahan tuhlaus ulkomaille.
- pieni kulkija
Kummastuttaa, kenen presidentiksi nämä keskenään öykkäröivät ehdokkaat ovat pyrkimässä.
Maahanmuuttajienko? Homojen?
Eikö tässä maassa ole tällä hetkellä tärkeämpiäkin asioita pohdittavana mahdollisille tuleville arvojohtajille?- Alex F
Kyllä se siltä vaikuttaa, että suurin osa ehdokkaista on pyrkimässä Eu:n, Venäjän, mamujen, homojen ja ilmastohörhöjen presidentiksi.
Mikäpä sen tärkeämpää kuin homot (nykyisin on oltava homo jos aikoo esille päästä) ja rasismin vastaisuus, vaikka rasismia ei olekaan.
Homojen kanssa ei saa olla erimieltä, he saattavat pahoittaa mielensä. Rasismista pitää puhua ikäänkuin se olisi suurin ongelma maassamme, paitsi RKP: n Freundenthal-mitalista ei saa puhua .
- arvo my ass
Sullakin on nyt ollut viimeiset 12vuotta arvojohtaja. Minkäslaisia arvo neuvoja olet saanut?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1061762Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2091742Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1061663Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541425Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii482965Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50946Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298886Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347832