Ehdotus

Rattijuopot tappavat lähes 100 ihmistä vuosittain. Silti heitä hyysätään ja varjellaan. Eikö voitaisi ajatella että rattijuopolle määrätään varoitusmerkki takaikkunaan. Samalla tyylillä kuin 80-lätkä aikoinaan uusille kuskeille. Eli jos jäät kiinni rattijuopumuksesta niin juoponmerkki takaikkunaan vaikka viideksi vuodeksi normaalin rangaistuksen päälle. Poliisin on helppo pysäytellä ja tarjoilla pilliä suuhun ja perässä ajelijat huomaavat että kannattaa ohittaa varoen.

Tietenkin ongelmana on jos kuski ei pidä sitä merkkiä siellä takaikkunalla. Siitä merkin käyttämättä jättämisestä pitäisikin rangaista ajokiellolla (no eihän sekään estä ajamasta) tai tyrmällä/niskalaukauksella.

Ihmetyttää tämä alkolukko. Kuinkas sitten jos miehelle määrätään alkolukko ja hän sanookin vaimolle "Nyt akka vaihdetaan autoja. Sinä kun olet aina selvinpäin, joudat puhaltelemaan" Eli alkolukot pitäisi olla kaikissa autoissa.
11104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tai sitten otetaan se loistava Amerikkalainen tapa antaa tuomioita.

"Ai, ajoit sitten kännipäissäsi lapsen yli? Laitetaanpas sitten 200-vuotta vankeutta ja ehdolliseen pääset sitten, kun olet istunut 100-vuotta. Tapaus loppuun käsitelty".

Ja näin pelastuu maailma ja viattomat lapset.

Äänestä
  • Siellä on varaa siihen, iso maa niin rahaa riittää kaikenlaiseen.

    Suomessakin vangin vuosikustannukset on nykyään luokkaa 60 000 euroa.
    Tulee halvemmaksi antaa ihmisten vaan ajaa päihtyneenä,
    väsyneenä, ajotaidottomina jne.

    Tässä maassa viisaita sanoja aikoinaan lauloi Irwin Goodman:
    Raha ratkaisee, päätös vain on lisävero luotu.

    http://www.youtube.com/watch?v=c9ktBm3gh_o

    Taas on moni perustyöläinen äänestämässä sekoomuslaista presidentiksi.

    Äänestä

rattijuopoilta oikeanpuolenen koipi poikki polvenkohdasta niin rauhoittuvat hetkeksi aikaa

Äänestä

Suomessa juoppolallit on väestön eliittiryhmää. Voi kun tietäisitkin miten heitä hyysätään veronmaksajien rahoilla.

Äänestä

Tuo on estetty siten, että jos joutuu käyttämään alkolukkoa, niin ei ole ajokorttia, vaan on alkolukolliseen autoon oikeuttava kortti, eli auton vaihto ei onnistu noin vain.

Ja ennenkuin rangaistuksia ruvetaan koventamaan, tulisi lopettaa nuop puhalluskokeet kokonaan, ja ruveta mittaamaan sitä, kuinka kännissä on, ymmärrätkö?

Äänestä

Kannatetaan! Samalla voisi kaikille idiooteille laittaa otsaan polttomerkin "Das Idiot"

Äänestä

Hehehheh ja hohohohohooo!
Muutama rattijuopon tappama mulkku on pikkujuttu, verrattuna muihin tapettuihin, mukaan lukien itsemurhat.
SUOmaan sivistymätön väkivalta, yhteenlaskettuna itsemurhat, ovat valtava määrä raatoja vuosittain.
Tieliikenne kuolemat ovat pikkuaisa, verrattuna väkivaltaan ja itsareihin, mutta ketäpä se kiinnostaa.
Automies maksaa AINA!!!
Mikäköhän se nyt taas olikaan, polttoaineveron määrä, tai joku onnneton autovero???
Miekä ei niitä pohdi, täällä tropiikissa saa bensalitran alle eurolla.
Ja kännissä voi vedellä surutta, sillä ketään ei kiinnosta...

Äänestä

rottapojan varma vastaus, noh, pääsääntöisesti se rattijuoppo ei ketään tapa vaan se joka tulee sen rattijuopon eteen.....ellei tulisi eteen niin ei kuolisi ?

Äänestä
  • Oikeasti tuossakin on perää, kyllä suojatiellä ihmisiä jää auton
    kolhimiksi niin selvinpäin- kuin päihtyneenä ajavien toimesta.
    Miksi jalankulkija ei kykene hahmottamaan että voiko suojatielle
    mennä, ei siihen vaikuta mitenkään se onko suojatietä lähestyvä
    auton kuljettaja päihtynyt tai jotakin muuta.

    En minä AINA jaksa pysähtyä jalankulkijan takia joka ei ole
    selkeesti minnekkään menossa, usein kyllä annan tilaa mennä
    mutta se menee vähän fiilispohjalla mitä teen. Selkeesti suojatielle
    aikovat annan mennä koska ei siinä yleensä tarvitse kuin
    hiukan kaasua keventää.

    Tyhmimpiä liikenkeessä liikkujia on varmaan ne ketkä tarvii liikennevalot
    yhdenkin lähestyvän auton takia tai vaikka autoja ei edes tulisi.

    Äänestä

Mitenkään rattijiuoppoja ja juoppoutta puolustelematta...

Rattijuoppo tappaa itsensä ja kyydissään olleen kaverinsa. Sivullisia kuolee vuosittain keskimäärin viisi. Kun yksi näistä sattuu, alkaa helvetinmoinen jeesustelu ja kaiken maailman pakkokeinojen miettiminen sekä promillerajojen nosto. Eli puuhastelu, jolla ei ole mitään tekemistä liikenneturvallsuuden parantamisen kanssa.

Tuokin energia kun suunnattaisiin oikein niin ehkä saataisiin jotain aikaan,

Äänestä

Kuika paljon kuolee vanhuuteen ja kuinka paljon heitä hyysätään viime hetkillä, aivan turhaan. Ratijuoppojen tekoset on hyttysen pissi Välimeressä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


genius kirjoitti:

Rattijuopot tappavat lähes 100 ihmistä vuosittain. Silti heitä hyysätään ja varjellaan. Eikö voitaisi ajatella että rattijuopolle määrätään varoitusmerkki takaikkunaan. Samalla tyylillä kuin 80-lätkä aikoinaan uusille kuskeille. Eli jos jäät kiinni rattijuopumuksesta niin juoponmerkki takaikkunaan vaikka viideksi vuodeksi normaalin rangaistuksen päälle. Poliisin on helppo pysäytellä ja tarjoilla pilliä suuhun ja perässä ajelijat huomaavat että kannattaa ohittaa varoen.

Tietenkin ongelmana on jos kuski ei pidä sitä merkkiä siellä takaikkunalla. Siitä merkin käyttämättä jättämisestä pitäisikin rangaista ajokiellolla (no eihän sekään estä ajamasta) tai tyrmällä/niskalaukauksella.

Ihmetyttää tämä alkolukko. Kuinkas sitten jos miehelle määrätään alkolukko ja hän sanookin vaimolle "Nyt akka vaihdetaan autoja. Sinä kun olet aina selvinpäin, joudat puhaltelemaan" Eli alkolukot pitäisi olla kaikissa autoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu