Sensuuri toimii moitteettomasti

Eläkeläispersu

Tämä kirjoitus on laitettu palstalle 14.1.2012 klo 23.30, mutta Saulin epätoivoiset joukot ovat jo poistattaneet sen. Kylläpä Kokoomus pelkää paljon Väyrystä.

**************
Ennustus kävi toteen

Muutama viikko sitten kirjoittelin palstalle pakinatyylisen jutun Väyrysen uudistetusta jalasmökistä, mutta kaikilta palstoilta Saulin paniikissa olevat joukot poistattivat sen. Kun seurataan nyt vaalitaiston tilannetta, niin pakko on todeta, että olin jo muutama viikko sitten kertonut nykyisen tilanteen.

Uudistettu jalasmökki liikkuu niin liukkaasti, että Väyrynen on jo melkein Mäntyniemessä, ja EU-Lipponen on jo lopettanut liftamisen EU:n ytimeen. Saulikin on aivan paniikissa Väyrysen hurjan nosteen vuoksi.

Näinhän minä pari viikkoa sitten kirjoittelin:

Väyrynen hurjasteli Mäntyniemen tiellä

Väyrysellä oli aikoinaan hyväkulkuinen jalasmökki, mutta käytön puutteessa jalakset pääsivät pahoin ruostumaan. Ei sillä enää saanut kovaa vauhtia hyvässäkään alamäessä.

Ennen nykyistä vaalikiertuetta Väyrynen vaihdatti jalasmökkiinsä uudet jalakset, jotta meno olisi riittävän liukasta. Paavo Väyrynen halusi ystävänsä Soinin kanssa hieman testata jalasmökkiä ennen varsinaista tammikuun lopulla olevaa mäkikilpailua.

Paavo ja Timo veivät uudistetun jalasmökin Mäntyniemen tielle. Paavo meni sisälle jalasmökkiin ja pyysi Timoa hieman lykkäämään mökkiä vauhtiin. Kun lepokitka oli voitettu, niin mökki lähti kepeästi kiitämään kohti Mäntyniemeä. Paavo oli innoissaan, sillä jalasmökin vauhti ja ohjattavuus olivat uusien jalasten vuoksi parantuneet huimasti.

Hetken kuluttua Paavo kiiti hurjaa nopeutta, ja hän meinasi ajaa kahden liftarin päälle, mutta peruskorjatun jalasmökin ohjattavuus oli niin hyvä, että hänen ei tarvinnut edes jarruttaa välttääkseen törmäämästä näihin. EU:n ytimeen liftaamassa olleet Niinistö ja Lipponen katsoivat hölmistyneinä Paavo Väyrysen hurjaa vauhtia Mäntyniemen tiellä.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eläkeläispersu

      Mikä on vaarallista?

      Mikähän tässä jutussa on vapaamuurari Niinistön kannalta niin vaarallista, että se hyvin nopeasti aina sensuroidaan. Tietääkö kukaan?

    • totuuskunniaan

      Täyttä asiaa oli juttu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2053
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1957
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1811
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1479
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1395
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      532
      1113
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      980
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      927
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      349
      899
    Aihe