Jos tilanne olisi päinvastainen kuin se on nykyisin ja Eurooppalaisia virtaisi Somaliaan tuhatmäärin joka kuukausi. Mukana vaikkapa 500 Suomalaista / kuukausi. He eläisivät paikallisten siivellä osallistumatta mihinkään muuhun kuin oman kulttuurinsa ja henkilökohtaisten tapojensa ylläpitämiseen. Somalian valtion varoilla tietysti.
Suomalaisille annettaisi isot ja ilmaiset asunnot parhailta paikoilta. Suomalaiset viettäisivät äänekkäitä sika ja makkara grillijuhlia illasta toiseen kaljan ja kossun kera. Haitari soisi ja välillä vähän nujakoitaisi. Mutta paikallisten kuuluisi hymyillä, ymmärtää ja karsia itseltään ennakkoluuloja Suomalaisten suhteen. Paikallinen lainsäädäntö sorvattaisi sellaiseksi, että se tukahduttaisi kaiken kapinamielialan paikallisessa väestössä ja estäisi tunteidenpurkaukset ja vihakirjoittelun ja heidät pakotettaisiin sietämään kaikki mitä eteen kannetaan.
Kerran vuodessa valittaisiin "vuoden Suomalainen" joka kukitettaisi ja halattaisi puhki paikallisen kulttuuriministerin ja tasa-arvovaltuutetun toimesta, jotka tietenkin olisivat sonnustautuneet verkkareihin ja Ikaalisten harmonikkaviikkojen lippikseen kunnianosoituksena vierasta kulttuuria kohtaan. Hänet vedettäisiin jokaiseen ohjelmaan mukaan parhaaseen katseluaikaan mm, supersuosittuun "painii vuohien kanssa" ohjelmaan.
Suomalaiset olisivat asuntojonoissa aina keulilla. Suomalaiset kantaisivat kristinuskon symboleja missä huvittaa ja harjoittaisivat omia kristillisiä jumalanpalveluksiaan paikallisten lasten leikkipaikoilla. Somalian valtio maksaisi kirkkojen perustamisen ja ylläpidon kustannukset. Mogadishun kaupungissa olisi ”Jussi” kulttuurikeskus, parhaalla liikepaikalla, jonka rahoitus menisi niin ikään kaupungin piikkiin etnisine Suomalaisine ruokineen kaikkineen. Jokainen rike ja rikos joka kohdistuisi Suomalaista kohtaan, katsottaisi oikeudessa viharikokseksi ja rangaistukset olisivat sen mukaisia. Erilaisiin kuntien ja kaupunkien virkoihin olisi Suomalaiskiintiöt. Paikalliset poliitikot pressaa myöten kehuisivat kulttuurin rikkautta ja parantavaa voimaa.
Suomalaiset aina silloin tällöin harhauttaisivat viranomaisia erilaisilla tekaistuilla sukulaissuhteilla ja saisivat enemmän rahaa Somalian valtion rahakirstusta mutta tapausten tultua ilmi, oikeus päättäisi pyyhkiä niitä pehmopaperilla ettei vain Suomalaisten integraatio olisi vaakalaudalla eivätkä muut Afrikan maat saisi vihiä siitä, että Somaliassa harrastetaan rasismia. Somalia pitäisi nuhteettomasta maineestaan kiinni vaikka sen hintalappu olisi mikä tahansa.
Tämähän on täydellisen uskomaton satu, eikö totta? Mutta kun käännätte sadun toisinpäin niin se ei enää olekaan satu vaan todellista totta, joka toteutuu omien silmiemme edessä joka ikinen päivä. Ja meidän kuuluu sietää sitä? Vai? Tarkistakaa poliittinen kantanne pikaisesti.
Kannattaa ehdottomasti lukaista
7
<50
Vastaukset
- Kylmän viileesti
Jos viranomaiset ovat rikkoneet lakeja ja asetuksia, tee tutkintapyyntö. Jos taas lait ja asetukset ovat mielestäsi vääriä, tee vaikkapa edustajasi välityksellä muutosesitys. Esityksestä äänestetään, ja jos se saa enemmistön, viranomaiset alkavat noudattaa uutta säädöstä. Jos taas esityksesi häviää, sinun pitää tyytyä tilanteeseen - näin se menee demokratiassa.
Se, että otat esimerkiksi Afrikan maan, jonka kulttuuri ja uskonto poikkeavat mahdollisimman paljon Suomesta, kertoo paljon. Ehkä et vastustakaan turvapaikanhakijoiden auttamista sinänsä, vaan vääränlaisten turvapaikanhakijoiden (rotu, uskonto, kulttuuri, tavat) auttamista? Mikäli taas kotoutuksessa on mielestäsi puutteita tai epäoikeudenmukaisuuksia, keskitä tarmosi muutoksiin näissä asioissa.
Jos kuulut niihin kristillis-sosiaalisiin kansalaisiin, jotka vaativat myös kehitysavun reipasta leikkaamista (suuntaamisesta ja keinoista voi aina keskustella), logiikkasi ontuu todella pahasti. Jäljelle jäävät sanoutuminen irti kansainvälisistä sopimuksista ja muurien pystyttäminen rajoille, mutta tästä aiheutuvat taloudelliset menetykset tulevat olemaan moninkertaiset säästöihin verrattuna.- Hanski Vuosaaresta
Meillä on edustuksellinen demokratia ja sen takia me kansalaiset äänestämme kansanedustajat joille annamme mandaatin hoitaa asiamme haluamallamme tavalla. Miksi minun pitäisi tehdä muutosesityksiä ja puuttua typerän politiikan toteutumiseen? Tulevatko poliitikot minun työmaalleni tekemään töitä jos minun kädenjälki ei miellytä heitä? Eivät varmasti. Eivät muurit ja sulkeutuminen muun maailman ulkopuolelle ole se typerän politiikan kääntöpuoli. Ei todellakaan. Siitä on vain tehty sellainen helposti heiteltävä slogan kun muutakaan järjellistä sanottavaa ei ole. En kuulu kristillis-sosiaalisiin kansalaisiin vaan olen aito perussuomalainen kun parempaakaan puoluetta ei toistaiseksi ole. Jokainen hoitakoon oman työnsä. Niin minäkin teen ja jos en osaa niin otan vapaaehtoisesti lopputilin ja vaihdan alaa.
http://www.youtube.com/watch?v=GhOS5btEmyw&feature=youtu.be
- Sinappisilmä
Onneksi noin tyhmää maata ja päättäjiä ei ole olemassa, kai?
- Hanski Vuosaaresta
On! Suomi. Oliko muuta?
- Sinappisilmä
Hanski Vuosaaresta kirjoitti:
On! Suomi. Oliko muuta?
Tiedetään, kyseessä oli ironia kysymys.
- lemmikkilakki?
Vinski pitää kuulemma hatusta?
- .,.,.,,.,,.,.,.
Hyvin menee mutta menköön.
http://www.youtube.com/watch?v=Gg2i0RwP6_Q
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1151840Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101763Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1131754Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2551437Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341382Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861008Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50960Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115907Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237901Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347861