Kokkola on hyvä paikka asua ja elää

Kokkola on oikeasti ihan hyvä paikka asua ja elää. Täällä on kaupunki rakennettu tiiviiksi ja keskustasta on saatu viihtyisä ja ihmisiä puoleensa vetävä. Kaikki liikkeet aina muodista päivittäistavarakauppaan löytyvät keskustan alueelta. Halpa-Hallin parkkitalosta on lyhyt matka Citymarketille ja Chydenian kauppakeskukseen. Kaikki tarvittava löytyy eikä Kokkolasta tarvitse välttämättä lähteä muihin isompiin kaupunkeihin kuten Vaasaan tai Ouluun ostoksille. Ouluun ei olekkaan mitään asiaa, koska siellä ei vaateliikkeitä ole keskustassa, vaan kaikki on kempeleen Zeppelinissä.

Moni ystäväni on muuttanut Kokkolaan heidän valmistuttuaan Tampereelta tai Oulusta. Niin paljon he rakastavat tätä kaupunkia sydämessään. Niin myös minäkin. Muutan hetipaikalla takaisin Kokkolaan, kun valmistun täältä Oulusta. Täytyy olla päässä vikaa mikäli jää Ouluun asumaan loppuiäkseen.
24386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Vain niin tiivistä on, olisi pitänyt rakentaa sen verran väljästi, että lumelle olisi jäänyt tilaa, eikä tarvitsi autoilla viedä lunta muualle, lumenajo tulee kalliiksi ja kallistuu lisää.
Muutenkin tuo hömpötys kaikkea roinaa myyvistä liikkeistä, ei lisää yhtään kaupungin viihtyisyyttä.
Täyty olla päässä vikaa mikäli ei jää Kokkolasta mieleen muuta kuin tavaratalojen ikkunat ja käytävät puhumattakaan kävelykadusta joka on täyttä humpuukia.

Äänestä

Päinvastoin,kävelykatu on parasta Kokkolassa.

Äänestä

Vähän on oltava päässä vikaa kun sinne surkeuteen haikailee.
Muutin aikoja sitten pois, ettei vanhana tarvitse katkerasti kitua.

Äänestä

Kokkolassa on kaikkea. Oulussa on paljon huonommin liikkeitä kun Kokkolassa. Taino onhan Oulussa Stockmann mutta siihen se jääkin. Oulu on Suomen paskin kaupunki, täällä ei ole mitään. Kokkolalaisen kannattaa pysyä kaukana täältä.

Äänestä
  • Oikea merikaupunki ja ilmakin on raikasta hengittää.

    Äänestä

  • Joopa-joo. Meillähän on näitä hur-rejakin,jep-jep.

    Äänestä

runkkaan salaa ja vielä joka päivä.Akka ei tiedä mitään.

Äänestä

no mut onhan se totta et moni täältä lähtee koittamaan siipiiän tonne isompiin kaupunkeihin, mutta muutaman vuoden päästä tuleekin häntä koipien välissä takaisin. hyvä paikka tää kokkola oikeesti on, ne on ne ihmiset jotka saatta joskus tehdä olen hiukan epämukavaksi ;D

Äänestä
  • Muutapa sinäkin pois sieltä, jos tahdot viettää aidosti onnelisen loppuelämän.

    Äänestä

no mut kertokaapa te, joiden mielestä kokkola ei ole hyvä paikka asua, että mitä huonoa täällä on, ja miksi ette ole itse muuttaneet pois? omasta mielestä kokkola on hyvä paikka asua, koko ikäni olen täällä asunut. välillä paikka kyllästyttää, mutta syy siihen on pienet piirit. nykyään ei ole moitteen sanaa sanottavana.

Äänestä
  • tehtailta tuleva pierunhaju n. joka toinen päivä on hyvin myrkyllistä ja saa paikalliset asukkaat siellä kuvittelemaan kotikaupunkinsa viihtyisäksi.

    Äänestä

  • Kokkola kaipaisi mielestäni lisää persoonallisia ravintoloita, ei ketjuihin kuuluvia.. Skandinaavista, Italalialaista, Kreikkalaista keittiötä... Pitsaa saa joka nurkalla, mutta välimerellisiä ravintoloita saa hakea. Oulussa tarjontaa runsaasti ja esim. Yliviskassa Myllytupa tarjoaa parempaa ruokaa edukkaammin kuin Kokkolassa.. ikinä. Ja sitten; Wanha lyhty sallii lemmikit tiloihinsa, mutta asikkaat saa odottaa "pöytiin ohjailua, naulakkorumbaa ja pöytävarauksia (vaikka ravintola on tyhjä!!!) Selvät merkinnät koirankuppipaikkoihin, että tietää välttää läähättäviä ja kuolaavat "asiakkaita"

    Äänestä

  • Muuten OK kirjoitti:

    Kokkola kaipaisi mielestäni lisää persoonallisia ravintoloita, ei ketjuihin kuuluvia.. Skandinaavista, Italalialaista, Kreikkalaista keittiötä... Pitsaa saa joka nurkalla, mutta välimerellisiä ravintoloita saa hakea. Oulussa tarjontaa runsaasti ja esim. Yliviskassa Myllytupa tarjoaa parempaa ruokaa edukkaammin kuin Kokkolassa.. ikinä. Ja sitten; Wanha lyhty sallii lemmikit tiloihinsa, mutta asikkaat saa odottaa "pöytiin ohjailua, naulakkorumbaa ja pöytävarauksia (vaikka ravintola on tyhjä!!!) Selvät merkinnät koirankuppipaikkoihin, että tietää välttää läähättäviä ja kuolaavat "asiakkaita"

    Tarkoitus onkin kaasuttaa se kokkola tyhjäksi. Vain tyhmimmät vielä jumittaa.

    Äänestä

Kokkolassa saa hyvin lääkkeitä, se näkyy katukuvassa kivasti
ja uutisissa kanssa.

Äänestä

Oulussa liikaa suomalaisia. Kokkolassa taasen ruotsinkielisiä ei ole vaivaksi asti niinkuin Vaasassa.

Äänestä

Hyvät liikenneyhteydet, hyvät palvelut, kaikki pelittää! Täällä on kaikkea. Suntinsuulla ja leirintäalueella on kiva ottaa kaljaa kesäisin. Kokkolan saaristo on myös varsin viihtyisä kesäisin. Ainoa miinus pienet ja osin sisäänpäinlämpeävät piirit täällä kaupungissa.

Äänestä

Kokkolassa on sentään hyviäkin asioita listaan muutamia: 1.kokkolasta pääsee pois minne tahansa kun kokkola alkaa liiaksi kyllästyttää2.biltema 3.lidle sitten ne vähemmän hyvät puolet 1.kokkolan liikennejärjestelyt ovat suoraan mörön persiljasta! 2.kokkolalainen konservatiivinen ilmapiiri 3.kokkolan kaupunginvaltuuston (kaikki meiille kokkolaan) asenne 4.muuhun Suomeen verraten älyttömät hinnat ruoan suhteen puhumattakaan siitä,että polttoaineiden hinnoissa ei kokkolassa ole juurikaan eroa 5.kaikenkaikkiaan masentava ilmapiiri tylsä merenranta kaupunki jota varjostaa suntti tuo kaupungin läpi virtaava pienehkö jokipahanen,joka kevään tullen saa jopa kokkolalaiset heräämään talvihorroksestaan

Äänestä
  • Käyppä Oulussa.. Tämä on ihan perseestä. Täällä ei ole mitään. Keskustassa on stockmann ja pari pientä liikettä. Peltomarketteja kyllä on, kiitos S-mafian kartellin. Oulu on ihan järkyttävän paska paikka, pysykää helvetin kaukana täältä.

    Eräs tuttuni jäi asumaan Ouluun valmistuttuaan. Mietinkin, onkohan hän henkisesti terve.

    Eräs Oululainen muutti taannoin Kokkolaan. Hän ei voinut uskoa sitä kuinka paskassa paikassa hän oli asunutkaan ja hän parani mielisairaudestaan päästyään Oulusta pois.

    Tule sitten vasta sanomaan että Kokkola on kauhea paikka, kun olet täällä asunut.

    Äänestä

Kokkola on paras!

Äänestä

Kokkola on kasvussa. Kokkola on selvästi löytänyt oman paikkansa alueellisena ja maakunnallisena keskuksena. Vaasa-Oulu-Jyväskylä keskiöstä. Taitaa tulevaisuuden suomi rakentua niin että on tällainen plus 30 000 asukasta oleva keskus ja 50 km siitä elinvoimaista aluetta ja sitten tyhjää maaseutua.

Äänestä

Parasta Kokkolassa on liikenneyhteydet, näin sieltä pääsee nopeasti pois.

Äänestä
  • Parasta on junayhteydet. Muuten on pieni kaupunki ja älyttömän vanhoillinen ilmapiiri. Uskonnollinen ja ei ollenkaan eteenpäin vievä. Onko edes osaamsista tarpeeksi (vrt. kaavoitussotkut keskustassa)? Liikaa isottelua.

    Mutta jos ei muusta maailmasta tiedä, niin kai tääkin menee.

    Äänestä

  • Totta puhut kirjoitti:

    Parasta on junayhteydet. Muuten on pieni kaupunki ja älyttömän vanhoillinen ilmapiiri. Uskonnollinen ja ei ollenkaan eteenpäin vievä. Onko edes osaamsista tarpeeksi (vrt. kaavoitussotkut keskustassa)? Liikaa isottelua.

    Mutta jos ei muusta maailmasta tiedä, niin kai tääkin menee.

    Hyvä paikka. Ei ainakaan minulla ole mitään pahaa sanottavaa Kokkolasta. Taidankin sitten joskus vanhana miehenä asettua Kokkolaan asumaan ja ostaa pienen purjeveneen jolla sitten aina kesäisin purjehdin Kokkolan saaristoon... Tai sitten en.

    Äänestä

  • Opiskelija22Oulu kirjoitti:

    Hyvä paikka. Ei ainakaan minulla ole mitään pahaa sanottavaa Kokkolasta. Taidankin sitten joskus vanhana miehenä asettua Kokkolaan asumaan ja ostaa pienen purjeveneen jolla sitten aina kesäisin purjehdin Kokkolan saaristoon... Tai sitten en.

    Miksi niin paljon miinusta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ProKokkola kirjoitti:

Kokkola on oikeasti ihan hyvä paikka asua ja elää. Täällä on kaupunki rakennettu tiiviiksi ja keskustasta on saatu viihtyisä ja ihmisiä puoleensa vetävä. Kaikki liikkeet aina muodista päivittäistavarakauppaan löytyvät keskustan alueelta. Halpa-Hallin parkkitalosta on lyhyt matka Citymarketille ja Chydenian kauppakeskukseen. Kaikki tarvittava löytyy eikä Kokkolasta tarvitse välttämättä lähteä muihin isompiin kaupunkeihin kuten Vaasaan tai Ouluun ostoksille. Ouluun ei olekkaan mitään asiaa, koska siellä ei vaateliikkeitä ole keskustassa, vaan kaikki on kempeleen Zeppelinissä.

Moni ystäväni on muuttanut Kokkolaan heidän valmistuttuaan Tampereelta tai Oulusta. Niin paljon he rakastavat tätä kaupunkia sydämessään. Niin myös minäkin. Muutan hetipaikalla takaisin Kokkolaan, kun valmistun täältä Oulusta. Täytyy olla päässä vikaa mikäli jää Ouluun asumaan loppuiäkseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu