Selänteessä:
"Vakuutan sinulle (siis tyyne t:lle), että toimintani asiassa perustuu lain noudattamiseen, (minkä lain?) kuntalaisten kannalta parhaan päätöksen tekemiseen ja ennen kaikkea korkeaan moraaliin." (Korkeaan Moraaliin!!)
....
"Minun moraaliini ei kuulu levitellä tekaistuja juttuja kuten joillakin toisilla on
tapana""
"Kaupunginhallitus tekikin esityksen valtuustolle ilman kaupunginjohtajan kuntalain edellyttämää esitystä"
Kuulepas nyt, missä on moraalisi ?? elä viitsi . ja missä on totuutesi?.Pöytäkirja osoitteesta www.pyhajarvi.fi/kaupunginvaltuusto/päätökset
"Myös 72 Selänteen työntekijää edellytti YT-lain mukaisa kuulemista ennen valtuuston käsittelyä."
Lukasepa Marja Puron selitys tästä asiasta. Tämänkin vallan hyvin tiedät, että kaupunki ei ole henkilökunnan työnantaja (se on PPKY). Kaupungilla on ollut perussopimuksen mukainen sopimus kuulua Peruspalvelukuntayhtymä Selänteeseen. Valtuusto on sanoutunut irti sopimuksen mukaan perussopimuksesta. Tämän jälkeen alkavat yt-neuvottelut henkilöstön kanssa
Työntekijöiden työnantaja on PPKY Selänne. Lietsoitko henkilöstöä tämän kirjelmän tekoon ?
Aikaisemmin henkilöstö oli lähettänyt luottamushenkilöille kirjeen ja huolensa siitä, että jatkuvasti pelotellaan palvelujen keskittämisestä. Henkilöstö halusi tietää, mikä on totuus.
Hyvin tiedät, mitä todellisuus asiasta on. Haluat vain arvovallallasi johtaa
kaupunkilaisia harhaan.
Tutkipa totuutta ja tutkipa moraalia.
Jukka Tikanmäen kirjoitus
17
451
Vastaukset
- moraalista
..ja nimenomaan omaa.
- itkuvirret.fi
Ja veisuu alkaa taas!
- suapasnäkkee
Tämä oli hyvin mielenkiintoinen kohta:
"Joudumme myös varautumaan siihen, että metallien maailman markkinahinnat romahtavat ja Pyhäjärven
yhteisöverotuotto pienenee dramaattisesti."
Voi tätä pelottelua. Tämähän on samanlaista kuin Paavo Lipposen pelottelu siitä, mitä tapahtuu, jos perussuomalaiset pärjää pressavaaleissa. Ihan sanoi sentähden lähteneen vaaleihin mukaan. Mutta ei taida paljon vaikuttaa Lipposen höpinät.
Ja samaa sanon näistä kuntapampuista, jotka luulevat olevansa korvaamattomia.
Uusia tuulia tarvitaan ja rohkeutta tehdä ratkaisuja. Ei meille mitenkään käy.
Miksi ette siis ole touhunneet vallassaoloaikana tänne niitä paljon puhuttuja yrittäjiä. ja työpaikkoja.
Kuulkaa, miksi ette ole... mitä olette tehneet ja mihin rahaa hävittäneet. Meillähän pitäisi olla paljon, paljon enemmän säästöjä kuin mitä nyt on, sillä edelliset valtuustot hävittivät varallisuuttamme monella eri tapaa. - vinkkinä vain.
minä virrestä viis veisaan.
Puhelimellakin voi tuollaiset asiat hoidella,tuo on painomusteen haaskausta. - lorun loppu
leppäs teppäs tupa tappas kappas missä lappas ottas tarttis vaan ei saa.
ei tule turma tupaan ei kaadu palatsit..leppäs teppäs lassen tassen ravon rivon rapiskaa.
siinä tyyne tuiman tuiske virpoo varpoo valtikkaa ääntää kääntää isot itkut juomatta on sovun litkut.
turhaan lukee lakikirjaa puhepäällikkö tupeen turvallaan, leppäs teppäs touhun taaskin kenen juttu sitten haaskin. - YT kaksoisolettama
Selänteen työntekijöiden kuulemisasiasta on Selänteen YT-toimikunta (§56, 20.12.2011) tehnyt varsin nerokkaan kaksoisolettaman eli dilemman:
Päätöksen esittely:
"Tällä hetkellä työnantaja ei voi yhteistoimintalain mukaisesti neuvotella suunnitelmien vaikutuksesta Pyhäjärvellä olevien toimipisteiden asemaan, koska asiasta päättää Pyhäjärven kaupunki. Vasta mahdollisen päätöksen jälkeen työnantaja voi ryhtyä selvittämään asiaa ja neuvottelemaan työntekijöiden asemasta yhteistoimintalain mukaisesti."
Ja päätös:
"Yhteistyötoimikunta päätti esittää Pyhäjärven kaupunginvaltuustolle kannanottonaan, että olisi hyvän hallintotavan ja yhteistoimintalain mukaista kuulla Selänteen henkilökuntaa ennen kuin Pyhäjärven kaupunginvaltuusto tekee päätöksen irtaantumisesta Selänteestä. Henkilökunnan kuulemisen suorittaa työnantaja Peruspalvelukuntayhtymä Selänne."
Eli siis työnantaja ei voi toimia YT-lain mukaisesti ennen kuin Pyhäjärven kaupunki on päåttänyt asiasta ja vastaavasti Pyhäjärven kaupunki ei voi tehdä päätöstä ennenkuin työnantaja on toiminut YT-lain mukaisesti. Onko siis muna ennen kanaa vai sittenkin päinvastoin? Tätä ovat maailman viisaat koettaneet ratkaista, joko lienee vastausta löytynyt... - tättärää
Otapa tuosta selvää, sihteerinä SK, onko hänen käsialaansa.
- just. niin
Onkohan tuon Selänne-kirjoituksen kirjoittanut joku muu kuin JT.
Sisältö on vähän outo, ei ollenkaan jukan sikelunelämää. - erikoisen kumma päät
se on sitten kumma "dilemma"
ei kuulu, mutta voi tehdä?
Ihan kuin tilataan sitä, mutta kun huomataan, että ollaan väärässä, niin päätetään tätä. - kysy kysymys
jukka käyttäs useimmiten sanaa kysymys kysyn ja kysmyksessä.
oli niin sk tyylinen teksti ja se siitä.
yhteistyötoimikunnan päätöksellä ei ole mitään jakoa 27.12.11 päätökseen muutoin kuin että se oli jo käytettävissä valtuutetuilla,,jos niinku sitä vätkyteään. - unohdetaanko PJ
Kysyn vaan, että miten jukka tikanmäki sanoo hoitavansa pyhäjärvisten asioita, kun jokaisessa äänestystilanteessa ppky:ssä äänestää haapajärvisten puolesta, jolloin vedätetään toimintoja siihen suuntaan.
Kysyn,kysymys,kysykää.- Vain filippos
Lieneekö muuta selitystä tuolle kuin että Jukka on suunnitellut muuttavansa Haapajärvelle kunhan sinne on kaikki keskitetty ja palvelut pelaa...
- qwerty
Vain filippos kirjoitti:
Lieneekö muuta selitystä tuolle kuin että Jukka on suunnitellut muuttavansa Haapajärvelle kunhan sinne on kaikki keskitetty ja palvelut pelaa...
Mahtaneeko pysyä kotimaan kamaralla siinä vaiheessa kun muuttoautonsa pakkaa
- tarinaniskijät
Pittääpä nuita kertomuksia tikanmäki/ovaskainen ruveta uuvelleen lukemaan, että tietää, mitä valehtelevat ja sepittävät tarinoitaan.
- voihan nenä
aika ,mainio yt-toimikunnan päätös:
Tosiaan kaksisuuntainen.
ette voi tehdä päätöstä ennenkuin
tai jos teette päätöksen, ennenkuin.
siis mikä on Pyhäjärven kaupungin ja sen valtuuston sopijapuolen roolissa asema.?
Näyttää, että jt on pannut taas henkilökunnan päätöstensä puskuriksi ja toteuttajana on sk. - Liihottelua
Kyllä yt-lakia on noudatettava.
Ei ole mitään pelottelua, jos on varovainen ja ennakoi asioita. Hallitus liihottelee koko ajan takin napit auki. Voi sitä 26 oppilaan koulun liikuntasali-investointia. Mitä järkeä??????? - PPKY-kyllä
Tosi hienoa, että emolahti saa liikuntasalin. tiedän, että oppilaita on 50, että älä viitsi valehdella,kun et tiedä.
emolahti on muutoinkin valtatie 4 tuntumassa ja emolahti campingin tuntumassa, että kyllä salilla on käyttöä mennen- tullen ja palatessa.
Yt- laki ei koske perussopimuksen irtisanomista. Usko jo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1041740Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081730Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1051650Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541418Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii477951Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50941Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298877Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347826