Kunnanjohtaja ehdottaa tänään kunnanvaltuustoa tulevassa kokouksessaan myymään Pyssykankaan kansakoulukiinteistön. Kiinteistö on aiemmin myytäväksi määrätty, myynti-ilmoitus jossakin ollut esillä. Kyseessä suuri, hyväkuntoinen hirsirunkoinen rakennus, jossa on aivan alkuperäisiä luokkasaleja (kaksi autenttista viisikymmenluvun luokkahuonetta museokokoelmineen) ja kunnostettuja tiloja (kansalaisopiston sali sekä kankaankudonnan sali) sekä asuttu opettajanasunto. Saumapeltikatto ja alkuperäiset uunit ja muurit tallella. Katossa pieni korjattavissa oleva vuotokohta kuistin yllä.
Onko taloudellinen tilanne todellakin tänä vuonna niin katastrofaalinen, että 45.000 eurolla, TODELLAKIN 45,000 eurolla eli kaksion hinnalla myydään kuntalaisten omistama kiinteistö, jonka arvo taatusti vain ajanmyötä lisääntyisi. Hienon hieno museokokoelmakin siirretään viemään tilaa jonnekin kellariin alkuperäiseltä paikaltaan. Sentään on 70-luvulta lähtien pystytty ylläpitämään ilman koulukäyttöä. Pisara meressä tuo summa. Oletan myyjän pyytäneen jonkinlaisen arvion ulkopuoliselta kiinteistönvälittäjältä ko. rakennuksesta. Onko muka annettu noin alhainen hinta-arvio. En todellakaan usko. Kysynkin kenelle kunnanjohtaja on myymässä kiinteistöä. http://www.nakkila.fi/paatokset/kokous/KOKOUS-807-4.HTM
Valtuuston jäsenet, nyt tarkkana!
Kenelle "kunta" antaa koulun Pyssykankaalta
15
217
Vastaukset
- Sama koskee
liikuntakeskuksen tiloja,tarjouksia on pyydetty eri toimintojen myymiseksi eri tahoille..mitä kuntalaisille sitten..etuseteleitä ensin alkuun Harjavallan vai Ulvilan liikuntapaikkoihin:
Onko niin tarkalla että eläköityvän Papin ja Japin paikalle ei kannata palkata ketään vaan kannattaa antaa sossuille ja kokomustille lahjaksi kuntalaisten valtionosuuksilla ja verotuloilla hankitut liikuntapaikat kuten muutkin ennen kunnan työntekijöiden ylläpitämät palvelut.
Kuntavaalit pidetään taas tänä vuonna,silloin kannattaa olla kuntalaisen tarkkana,valtuustoedustajat ovat jo kantansa myyneet aikapäiviä sitten. - Nukuin hyvin
Kyllä kunnanisät nyt varmasti miettii vakavasti, mitä asian kanssa tekevät kun ihan kahdelta kuntalaiselta on menneet yöunet asiaa pohtiessa ;D
- Mulla se
on palkallista aikaa.
Mut aamulla enstöikses sääki nousit kyttäämään suomi kaksarii
DDDT - Nukuin hyvin
Mulla se kirjoitti:
on palkallista aikaa.
Mut aamulla enstöikses sääki nousit kyttäämään suomi kaksarii
DDDTMulla se oli vapaa-aikaa, työaikana tehdään töitä, mutta jos asia sinnuu noin kovasti vaivaa ihan työaikanakin, ettet pysty keskittyy muuta kun pyssykankaan koulun kohtaloon, ni osta hyvä ihminen koulu poes kuleksimasta, vaikuttaa katkeruutesi perusteella olevan hyväkin natsa. DDDDDDDT
- Justjoouu
Nukuin hyvin kirjoitti:
Mulla se oli vapaa-aikaa, työaikana tehdään töitä, mutta jos asia sinnuu noin kovasti vaivaa ihan työaikanakin, ettet pysty keskittyy muuta kun pyssykankaan koulun kohtaloon, ni osta hyvä ihminen koulu poes kuleksimasta, vaikuttaa katkeruutesi perusteella olevan hyväkin natsa. DDDDDDDT
Jep, siitä vaan ostamaan, kunnostaminen on ihan ilmaista, jotain pikku pintaremonttia vaan... Sitten voi tienata myymällä koko höskän pois. Remontit ei maksa kuin jonkun satatuhatta...
- "sijoitus"
Osta pois!
- Epäilyttää tämä nyt
Jos tuolla tarjouksella annetaan mennä, niin edelleenmyynnistä käärii hyvät hillot. Useamman perheen kesäpaikaksi ihanteellinen. Eri asia on, jos kovasti käyttötarkoitusta muutetaan. Koko kiinteistöstä ympärivuotisesti lämmitettävää yhden perheen kotia tehdään tai jotakin muuta yhtä energiataloudellisesti järjetöntä. No noista innostuneista ja taakkansa alle luhistuneista kansakoulujen kunnostajista nettipalstat pursuaa tarinoita. Yksi mieshän poltti lapsensa sinne remontoituun kouluun. Monelle rintamiestaloprojekti jo tarpeeksi.
Ja itse en ole ostosta kiinnostunut, vaan oikean markkinahinnan saamisesta kuntalaisille. Yli-innokas nettiaddikti näköjään keskittyy aina olelliseen. Kadehtimaan muiden mahdollisuutta surffailla öisin palkallisella ajalla. Varmaan harmittaa kuin pientä oravaa. Ja aina kannattaa näpytellä asian vierestä jotakin höpöä, jos ei ikinä ole mitään asiallista kirjoitettavaa.
Omituiselta kuulostaa tuo liikuntakeskuksesta kertomasi, kiitos tiedosta. Onko siitä jotakin tietoa jo jossakin. Ei ole tullut asioita seurattua. - Ihan miten vaan
Etköhän se ole sinä, joka olet yli-innokas kunnan asioista, jos yökaudet pitää netissä surffailla moisia rustailemassa. Hyvä jos vanhasta rötisköstä saadaan edes se 45 000,- , toinen vaihtoehto on antaa paskan märäntyä niille sijoilleen , kyllähän sieltä ympäriltä löytyy maatalousyrittäjää, joka lopulta plokkaa maat itselleen vielä halvemmalla.
Eikös se ollut niin, että vaatii mittavaa kattoremonttia????
Toisaalta, miksei kunta kunnostaisi paikkaa nuorisotilaksi, saataisiin porukka kylältä keskelle ei mitään ja kaikki olisivat tyytyväisiä.- Yli innokkaan
nettisurffarin tavat on tulleet jo tutuksi.
Perityn "aseman" myötä näyttäisi tulleen aimo annos tervettä kaunaisuutta ja ilkeämielisyyttä.
Kiirettä pitää että ehtii ennen ovan avaamista kyyläämään suomi kaksarista uudet provoomisen aiheet.
Yleinen tapa on että ennen kunnan hoitamat kohteet myydään sopivasti pois kuljeksimasta ja rasittamasta kunnan taloutta.
Koulun osalta olen sitä mieltä että pitäköön hyvänään joka on ostamassa.
Liikuntakeskuksen asia oli esillä jo viime vuonna paikallislehdessä ettei sekään nyt mikään uutinen ole.
Ylleinen suuntaus lienee sekin että kunnan omistamat ja kuntalaisten rahoilla hankitut paikat annetaan sopivien tahojen rahastettavaksi sitävastoin että palkattaisiin työntekijä niinkuin ennenkin.
Nuorisotalo ei varmaankaan tule,jos yleensä tulee,mihinkään metsäpalstalle,vaikka joku varmaankin väittää sitä toivovansa.
- Edelleen epäilyttää
Keskustelun aiheena piti olla tuo myyntihinnan oikeellisuus ja myyntiajankohdan järkevyys. Näin me nakkilalaiset keskustellaan.
Yleinen tapa viime vuosina on naapurikunnissa ollut rakentaa valtion tukien avustuksella esimerkiksi kirjastoja. Näin ainakin Ulvilassa, Harjavallassa ja Luvialla. Nakkilassa on ollut yleinen tapa rakentaa ja remontoida niin päin peppaa, että on sitten rakennettu kokonaan uudestaan. Terveyskeskus. Tämä uusi tk kyllä onnistuneelta vaikuttaa, ainakin ulkonäöllisesti, ja sisätiloiltaan toimivalta.
Hyvä diili oli tuo Villilän hankkiminen, rahasampo kuntaan saatiin. Ylleinen suuntaus tuo kartonokauppa kunnissa. Nuo ylleiset suuntaukset ja tapahtuneet tosiasiat ei oikein kuule kohtaa. Tuolla kauppasummalla saa alle kymmenen mainosta sanomalehteen Villilässä mahdollisesti joskus tulevaisuudessa järjestettäviin voittoatuottaviin kulttuuritapahtumiin tai mihin tahansa pornofestivaaliin mitä siellä kannattavasti pystytään järjestämään. Vaan kun ei pystytä järjestämään. - Villilä
hanke samoinkuin moni muu suurisuuntainen hanke ei ala tuottamaan eikä toimimaan kolmessa viikossa,eikä kukaan osaa ennustaa mikä on yhteiskuntamme suunta markkinavoimien puristuksessa kolmen tai viidentoista vuoden päästä.
Moni paikka on hankittu tulevaisuuden visioissa ja joskus tulee sellaisia aikoja kuin nyt elettävät..oikea ennakointi varmaankin olisi ollut vain istua paikoillaan eikä tehdä millekkään asialle mitään..ei rakentaa turhaa toria,ei hankkia turhaa villilää eikä rakentaa teekoota vaan antaa rahat vaikka torin pulsujengille niin sais hampaattomat hampit nauraa perseensä sijoiltaan kunnan herrojen tyhmyydelle..tommonen koulun röttelö..vaikkakin jollekkin tuo muistoja mieleen..on jonninjoutava pesä jonka suvaitsee myydä jos vaan joku vapaaehtoisesti sen lunastaa ja parasta kaikessa,rahalla.
Hinta varmaankin on kohdallaan jos sen joku maksaa.
Seuraavat satakaks vuotta voitais olla vaan sitte käet kainalossa ja odotella että elämä tulis nakkkilaisten tykö ittestään,ei tehdä mitään,ei hankita mitään,ei myydä mitään vaikka sijalleen mätänis.
Hyvää uutta vuotta kaikille. - Edelleen ...
"Hinta varmaankin on kohdallaan jos sen joku maksaa."
Vaan kun ei ole kohdallaan. Siitä se kenkä puristaa.
Näillä kunnanisillä on valta yhteisistä rahoista päättää. Hyvä teekoo on tehty. Syystä että ... Kirjastoa ei ole rakennettu tai asiallisempaan paikkaan siirretty, mutta Villilä on tullut ostettua ex tempore. Ylleinen suuntaus on hiukan harkita ja tilannetta kartottaa ennen kartanokauppoja, sama pätee omaisuutta myydessä.
Asioihin voi suhtautua asioina tai sitten tollai mää oon niin väärin ymmärretty -asenteella. Ja jättää henkinen kasvu kesken.
(Pirun vaikeita yhteenlaskutehtäviä tällä palstalla, eka meni väärin kun on niin surkea käsiala palstanpitäjällä) - kuntalainenmyös
Yks tarjous tullut ja sillä menee. Näinkö se on.
- kauppasekannattaa
Toivotaan, että menee, jossain siikasten perämettässä myydään samalla hinnalla vanhaa koulurötisköä, vai missä se nyt oli...
- katin kontit
Mitä siinä epäilet, otat kunnasta selville kuka on arvioinut, tai jos luulet siitä hyvän natsan saavan, niin pistä ostaen. Joku kirjoitti, että saisi kivoja kesäasuntoja, hahhahahahah, kuka hullu nyt haluaisi kimppaan, johonkin vanhaan kouluun keskelle mettää, eikä mitään vesistöön likimainkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242078Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331984Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101813Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561485Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341396Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5361133Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50986Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115930Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse352907