Rakkaassa esikoislestadiolaisuudessamme on lähes maan tapana itsensä vähättely, surumielisyys, itsesääli, syyllisyys ja erilaiset pelot.
Ajatellaan että tällainen käyttäytyminen on Jumalasta lähtöisin.
KIrkkohistoria tuntee eri aikakausina virtauksia, joissa kehon ja sen toimintojen halveksunta ja vähättely kuului kuvioihin.
Itsensä vähättelyn ja turhentamisen ajatellaan olevan osa sitä murhetta joka on Jumalasta. Tosiasiassa siinä ihminen keskittyy vain itseensä ja uskoo tulevansa paremmksi Jumalan silmissä rankaisemalla itseään.
Kristinuskossa katse kohdistetaan Jeesukseen Kristukseen joka on asettanut ihmisen ennalleen, Jumalansa rakkaaksi lapseksi, jollaiseksi Jumala ihmisen alunperin loi.
Jes. 58:5 Tälläinenkö on se paasto, johon minä mielistyn,
se päivä, jona ihminen kurittaa itseänsä?
Jos kallistaa päänsä kuin kaisla ja makaa säkissä ja tuhassa,
sitäkö sinä sanot paastoksi ja päiväksi, joka on Herralle otollinen?
Surumielisyys itsensä vähättely ja itsesääli eivät ole Jumalasta
24
139
Vastaukset
- HÄN tekee
Millaiseksi Jumala tahtoo meidän tulevan? Kun ei kurjaksi ja remmillä kuritetuksi!!!
1. Tess. 5:16-28
Olkaa aina iloiset.
Rukoilkaa lakkaamatta.
Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.
Henkeä älkää sammuttako,
profetoimista älkää halveksuko,
mutta koetelkaa kaikki, ...
*) ... pitäkää se, mikä hyvää on;
karttakaa kaikenlaista pahaa.
Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän
henkenne
ja sielunne
ja ruumiinne
nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.
***) Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä.
Veljet, rukoilkaa meidän edestämme. Tervehtikää kaikkia veljiä pyhällä suunannolla.
***) Minä vannotan teitä Herran kautta, että luetatte tämän kirjeen kaikille veljille.
Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne.- Mittaamattoman arvok
Raamattu siis todistaa kiistatta, että - JUMALA PYHITTÄÄ -
- henkemme
- sielumme
- ruumiimme
Esimerkiksi esikoislestadiolaisuudessa on pyhitysoppi liiankin usein sotkettu ihmisteoiksi.
Pyhitys ja pyhitystä seuraava pyhityselämä, (Herralle erotettu elämä), on sotkettu toisiinsa.
Sekä vanhurskauttaminen, että pyhitys, - ovat kumpikin Jumalan töitä.
Lahjaa Jumalalta meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta.
Ja tämä lahja (mittaamattoman arvokas) otetaan vastaan YKSIN USKOLLA!!! - Jumalan lapseksi
Mittaamattoman arvok kirjoitti:
Raamattu siis todistaa kiistatta, että - JUMALA PYHITTÄÄ -
- henkemme
- sielumme
- ruumiimme
Esimerkiksi esikoislestadiolaisuudessa on pyhitysoppi liiankin usein sotkettu ihmisteoiksi.
Pyhitys ja pyhitystä seuraava pyhityselämä, (Herralle erotettu elämä), on sotkettu toisiinsa.
Sekä vanhurskauttaminen, että pyhitys, - ovat kumpikin Jumalan töitä.
Lahjaa Jumalalta meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta.
Ja tämä lahja (mittaamattoman arvokas) otetaan vastaan YKSIN USKOLLA!!!Pyhänä ja vanhurskaana elämä on ihan erilaista, vapaata turvallista iloista rentoa ihanaa, lepoa vanhurskautta iloa ja rauhaa.
Kun vertaamme tätä tilaa joka on Jeesuksessa Kristuksessa sellaisen uskovan tilaan joka ponnistelee päivästä toiseen tullakseen parannuksen tekojensa kautta vanhurskaaksi ja pyhäksi.
Anteeksi että olen näin huono,
anteeksi että olen olemassa,
anteeksi että minulla on tunteet,
anteeksi että olen ihminen heikkouksineni,
Pelkoon syyllisyyteen sairaaseen häpeään ja jatkuvaan olemassa olonsa anteeksipyytelemiseen rakennettu autuus ei ole Jumalan mielen jälkeen. Valitettavasti monet eivät tätä ymmärrä, malli on niin syvälle sisään rakennettu ja perityy isältä pojalle polvesta polveen. - Jeesus on tie
Jumalan lapseksi kirjoitti:
Pyhänä ja vanhurskaana elämä on ihan erilaista, vapaata turvallista iloista rentoa ihanaa, lepoa vanhurskautta iloa ja rauhaa.
Kun vertaamme tätä tilaa joka on Jeesuksessa Kristuksessa sellaisen uskovan tilaan joka ponnistelee päivästä toiseen tullakseen parannuksen tekojensa kautta vanhurskaaksi ja pyhäksi.
Anteeksi että olen näin huono,
anteeksi että olen olemassa,
anteeksi että minulla on tunteet,
anteeksi että olen ihminen heikkouksineni,
Pelkoon syyllisyyteen sairaaseen häpeään ja jatkuvaan olemassa olonsa anteeksipyytelemiseen rakennettu autuus ei ole Jumalan mielen jälkeen. Valitettavasti monet eivät tätä ymmärrä, malli on niin syvälle sisään rakennettu ja perityy isältä pojalle polvesta polveen.Ahaa..., sanoo nyt joku lukijoista, minä hyvin arvaan!!!!
Mutta hiljenny sinäkin itsesi vähättelijä ja turhentaja, olemassa olosi anteeksipyytelevä ja muita "rakastava" teeskentelijä, hiljenny Jumalan eteen, kuuntelemaan hänen sanaansa.
Matt. 19:17-19
Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää?
On ainoastaan yksi, joka on hyvä.
Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."
Hän sanoi hänelle: "Mitkä?"
Jeesus sanoi: "Nämä:
- 'Älä tapa',
- 'Älä tee huorin',
- 'Älä varasta',
- 'Älä sano väärää todistusta',
- 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi',
- ja: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'."
Sinä joka itseäsi mollaat ja kehtaat sillä vielä leuhkiakin, - jopa julkisesti -, lueppa tuo kohta uudelleen niin monta kertaa että menee kaaliisi!!!
***) 'Rakasta lähimmäistäsi ->
-> niinkuin itseäsi'."
Mistä kertovat lauseet:
- "Anteeksi että olen olemassa"?
- "Anteeksi että oolen niin huono?"
- "anteeksi että minulla on tunteet?"
Nehän kertovat itsehalveksunnasta, ja itsevihasta.
Moni on lukenut Raamatustaan; vihaa itseäsi jotta voisit rakastaa lähimmäistäsi! Onko sitten ihme, että inhottavia kaksinaamaisia teeskenetijöitä näkee kaikkialla?
Harvempi tietää, että itseltä pois torjuttu, kielletty viha pilkkoutuu
kateudeksi, katkeruudeksi, pahansuopaisuudeksi teeskentelyksi.
Olisikohan helpompaa sanoa, että minä vihaan sinua todella paljon ja tekisi mieleni potkaista sinua, ja perään kertoa syyn, miksi? Ei se ole helppoa ja siksi ihminen sanookin (valehtelee), eihän tässä mitään kaikki on hyvin, kaikki on välillämme OK.
Oikeasti rehellisen ja suoran kommunikaation opetteleminen kahden ihmisen välillä on koko elämän ajan kestävä projekti. Vaikka sattuu aluksi, mutta kantaa ihanaa hedelmää.
TODELLINEN YSTÄVYYS JA RAKKAUS ON MAAILMAN IHANIN ASIA. Sitä ei voi saavuttaa ellei suostu tulemaan näkyväksi, omaksi todelliseksi itseksi, sellaiseksi kun on. Ja suostu sellaisena kohtamaan toista ihmistä, - juuri sellaisena kun HÄN todellisena on.
Rakasta siis itseäsi, ja lähimmäistäsi niin paljon että kerrot hänelle suoraan mikä sinua hänen touhuissaan ja puheissaan pännii. Kuuntle sen jälkeen nöyrästi ja keskeyttämättä, kun hän kertoo sinulle vuorostaan mikä sinussa häntä pännii. Sen jälkeen keskustelette aiheen "puhki". Ja kun koette kumpoikin yhdessä, että nyt hän ymmärsi minua oikein, niin takaan että siinä kohtaavat hyvin rakkaat ja läheiset TODELLISET ystävät! :-)
Mitä tapahtui?
Kaksi ihmistä kohtasivat toisensa todellisina itsenään kumpikin, ilman naamareita. He kohtasivat toisensa TUNNETASOLLA!
Tuollaista kohtaamista ihminen ei unohda koko elämänsä aikana, se on niin mahtavaa.
Tätä Jumalakin tahtoo, että me tulemme sellaisiksi ihmisiksi joksi Jumala meidät loi. Tunteviksi ihmisiksi, rakastaviksi ihmisiksi, näkyviksi ihmisiksi. Rakasta siis lähimmäistäsi samalla tavalla, kun rakastat itseäsikin. Nyt luit tuon oikein:
Matt. 22:37-38 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.' Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
Matt. 22:39-40 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."
Jumla ei luonut meistä itseämme vihaavia ja tuteitamme halveksivia teeskentelijöitä.
Sen teki tuo suuri kelemi ja ketku, saat)ana itse, ja nauroi maikiat naurut päälle. - Fered.
Jeesus on tie kirjoitti:
Ahaa..., sanoo nyt joku lukijoista, minä hyvin arvaan!!!!

Sen teki tuo suuri kelemi ja ketku, saat)ana itse, ja nauroi maikiat naurut päälle.Mat. 19:17-19. Lue 16-26, Raamatustasi .
sel. ks. sel. Luuk. 18-30. Jeesus tahtoisanoa tälle miehelle: jos
sinä tosissasi sanmot minua hyväksi ., sinä tunnustat minut Jumalan
Pojaksi/UJumalaksi sillä yksin hän on todella hyvä . -- Mies piti synti-
nä vain ulkonaisia pahoja tekoja näkemättä selläiseksi sydämen
pahoja ajatuksia, vaikuttimia ja pahoja ajatuksia ja himoja, ja niin hän
luuli täyttäneensn Jumalan lain vaatimukdet Jumalan lain vaatimukset .
Kehottamalla miestä myymään kaikki omaisuutensa Ja jakamaan köyhille
Jeesus paljasti hänen mammoman rakkautensa , sillä hän ei halunut sitä
tehdä . Maalliset rikkaudet olivat hänelle tärkeämmät kuin "aarre taivaassa"
ja iankaikkisen elämän periminen -- Sanoillaan KAMELISTA JA NEULAN -
SIMÄSTÄ Jeesus osoitti , kuinka mahdotonta rikkaan (ja yleensäkin ihmisen)
on omin keinoin päästä Jumalan valtakuntaan , Luther: Vähä kateksmuksessa
Sanoo "Minä uskon, etten minä onasta järjestäni ja voimastani voi uskoa
Jeesukseen Kristukseen enkä tulla Hänen tykösä , Vaan Pyhä Henki on kutsu- nut minua evankeljumin kautta , valistanmut minua lahjoillaan ,,,"--
Jos mies olisi tunnustanut Jeesuklselle mannonanrakkautensa , Rukoillut sitä
anteeksi , pyytänyt Jeesusta vapauttamaan hänet siitä sekä auttamaan häntä myymään omaisuutensa ja akamaan sen köyhille, asia olisi päättynyt eri tavalla . - Fered.
Jeesus on tie kirjoitti:
Ahaa..., sanoo nyt joku lukijoista, minä hyvin arvaan!!!!
Mutta hiljenny sinäkin itsesi vähättelijä ja turhentaja, olemassa olosi anteeksipyytelevä ja muita "rakastava" teeskentelijä, hiljenny Jumalan eteen, kuuntelemaan hänen sanaansa.
Matt. 19:17-19
Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää?
On ainoastaan yksi, joka on hyvä.
Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."
Hän sanoi hänelle: "Mitkä?"
Jeesus sanoi: "Nämä:
- 'Älä tapa',
- 'Älä tee huorin',
- 'Älä varasta',
- 'Älä sano väärää todistusta',
- 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi',
- ja: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'."
Sinä joka itseäsi mollaat ja kehtaat sillä vielä leuhkiakin, - jopa julkisesti -, lueppa tuo kohta uudelleen niin monta kertaa että menee kaaliisi!!!
***) 'Rakasta lähimmäistäsi ->
-> niinkuin itseäsi'."
Mistä kertovat lauseet:
- "Anteeksi että olen olemassa"?
- "Anteeksi että oolen niin huono?"
- "anteeksi että minulla on tunteet?"
Nehän kertovat itsehalveksunnasta, ja itsevihasta.
Moni on lukenut Raamatustaan; vihaa itseäsi jotta voisit rakastaa lähimmäistäsi! Onko sitten ihme, että inhottavia kaksinaamaisia teeskenetijöitä näkee kaikkialla?
Harvempi tietää, että itseltä pois torjuttu, kielletty viha pilkkoutuu
kateudeksi, katkeruudeksi, pahansuopaisuudeksi teeskentelyksi.
Olisikohan helpompaa sanoa, että minä vihaan sinua todella paljon ja tekisi mieleni potkaista sinua, ja perään kertoa syyn, miksi? Ei se ole helppoa ja siksi ihminen sanookin (valehtelee), eihän tässä mitään kaikki on hyvin, kaikki on välillämme OK.
Oikeasti rehellisen ja suoran kommunikaation opetteleminen kahden ihmisen välillä on koko elämän ajan kestävä projekti. Vaikka sattuu aluksi, mutta kantaa ihanaa hedelmää.
TODELLINEN YSTÄVYYS JA RAKKAUS ON MAAILMAN IHANIN ASIA. Sitä ei voi saavuttaa ellei suostu tulemaan näkyväksi, omaksi todelliseksi itseksi, sellaiseksi kun on. Ja suostu sellaisena kohtamaan toista ihmistä, - juuri sellaisena kun HÄN todellisena on.
Rakasta siis itseäsi, ja lähimmäistäsi niin paljon että kerrot hänelle suoraan mikä sinua hänen touhuissaan ja puheissaan pännii. Kuuntle sen jälkeen nöyrästi ja keskeyttämättä, kun hän kertoo sinulle vuorostaan mikä sinussa häntä pännii. Sen jälkeen keskustelette aiheen "puhki". Ja kun koette kumpoikin yhdessä, että nyt hän ymmärsi minua oikein, niin takaan että siinä kohtaavat hyvin rakkaat ja läheiset TODELLISET ystävät! :-)
Mitä tapahtui?
Kaksi ihmistä kohtasivat toisensa todellisina itsenään kumpikin, ilman naamareita. He kohtasivat toisensa TUNNETASOLLA!
Tuollaista kohtaamista ihminen ei unohda koko elämänsä aikana, se on niin mahtavaa.
Tätä Jumalakin tahtoo, että me tulemme sellaisiksi ihmisiksi joksi Jumala meidät loi. Tunteviksi ihmisiksi, rakastaviksi ihmisiksi, näkyviksi ihmisiksi. Rakasta siis lähimmäistäsi samalla tavalla, kun rakastat itseäsikin. Nyt luit tuon oikein:
Matt. 22:37-38 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.' Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
Matt. 22:39-40 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."
Jumla ei luonut meistä itseämme vihaavia ja tuteitamme halveksivia teeskentelijöitä.
Sen teki tuo suuri kelemi ja ketku, saat)ana itse, ja nauroi maikiat naurut päälle.Mat. 22:37-39 Teksti on tärkeintä raamattua .
Niin Jeesus sanoi hänelle "Rakasta Herraa . sinun Julaasi , kaikesta sinun sydämestäsi , ja kaikesta sielustasi ja kai-
kesta mielestäsi ,38:Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
39 Toinen , tämän vertainen on ; Rakasta Lähimmäistäs niin,
kuin iteäsi ."
sel. Tämä on RAKKAUDEN KAKSOISKÄSKY , ja se osoittaa kummenen käaskyn lain pääsisällön . Sen yksityiset käskyt osoittavat , miten tätä kaksois käskyä on käytännössä, nouda-
tettava . Luther sanoo :Vähäkatekismuksessa , selitykset ovat
hyvä opas niiden oikeaan ymmärtämiseen . viite Room.13:8-10.
sel. "RAKKAUS ON LAIN TÄYTTYMYS ".tässä luetellut
erityiset 10.käskyn lain käskyt (jotka kuuluvat myös Kris-
tuksen lakiin ) ja muut erityiset käskyt osoittavat , millä tavalla käskyaä : "RAKASTA LÄHIMMÄISTÄSI KUIN ITEÄSI " ON
käytännössä noudatettava . Ilman niiden ohjausta ihmiset
tekisivät pahoja erehdyksiä Rakkauden käskyn tulkinnassa.
On huomattava , että tämä RAKKAUDEN KÄSKY EI APOSTOLIN MUKAAN KORVAA TAI SYRJÄYTÄ MUITA KÄSKYJÄ , VAAN MUUT KÄSKYT SISÄLTYVÄT RAKKAUDEN KÄSKYYN , joka on niiden yhteenveto , tiivistelmä .
Tässä ei ole tarkoitus tehdä mitättömäksi aikaisemmin jo
kirjoitettua , vaan vahvistaa niitä . - ?
Jeesus on tie kirjoitti:
Ahaa..., sanoo nyt joku lukijoista, minä hyvin arvaan!!!!
Mutta hiljenny sinäkin itsesi vähättelijä ja turhentaja, olemassa olosi anteeksipyytelevä ja muita "rakastava" teeskentelijä, hiljenny Jumalan eteen, kuuntelemaan hänen sanaansa.
Matt. 19:17-19
Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää?
On ainoastaan yksi, joka on hyvä.
Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."
Hän sanoi hänelle: "Mitkä?"
Jeesus sanoi: "Nämä:
- 'Älä tapa',
- 'Älä tee huorin',
- 'Älä varasta',
- 'Älä sano väärää todistusta',
- 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi',
- ja: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'."
Sinä joka itseäsi mollaat ja kehtaat sillä vielä leuhkiakin, - jopa julkisesti -, lueppa tuo kohta uudelleen niin monta kertaa että menee kaaliisi!!!
***) 'Rakasta lähimmäistäsi ->
-> niinkuin itseäsi'."
Mistä kertovat lauseet:
- "Anteeksi että olen olemassa"?
- "Anteeksi että oolen niin huono?"
- "anteeksi että minulla on tunteet?"
Nehän kertovat itsehalveksunnasta, ja itsevihasta.
Moni on lukenut Raamatustaan; vihaa itseäsi jotta voisit rakastaa lähimmäistäsi! Onko sitten ihme, että inhottavia kaksinaamaisia teeskenetijöitä näkee kaikkialla?
Harvempi tietää, että itseltä pois torjuttu, kielletty viha pilkkoutuu
kateudeksi, katkeruudeksi, pahansuopaisuudeksi teeskentelyksi.
Olisikohan helpompaa sanoa, että minä vihaan sinua todella paljon ja tekisi mieleni potkaista sinua, ja perään kertoa syyn, miksi? Ei se ole helppoa ja siksi ihminen sanookin (valehtelee), eihän tässä mitään kaikki on hyvin, kaikki on välillämme OK.
Oikeasti rehellisen ja suoran kommunikaation opetteleminen kahden ihmisen välillä on koko elämän ajan kestävä projekti. Vaikka sattuu aluksi, mutta kantaa ihanaa hedelmää.
TODELLINEN YSTÄVYYS JA RAKKAUS ON MAAILMAN IHANIN ASIA. Sitä ei voi saavuttaa ellei suostu tulemaan näkyväksi, omaksi todelliseksi itseksi, sellaiseksi kun on. Ja suostu sellaisena kohtamaan toista ihmistä, - juuri sellaisena kun HÄN todellisena on.
Rakasta siis itseäsi, ja lähimmäistäsi niin paljon että kerrot hänelle suoraan mikä sinua hänen touhuissaan ja puheissaan pännii. Kuuntle sen jälkeen nöyrästi ja keskeyttämättä, kun hän kertoo sinulle vuorostaan mikä sinussa häntä pännii. Sen jälkeen keskustelette aiheen "puhki". Ja kun koette kumpoikin yhdessä, että nyt hän ymmärsi minua oikein, niin takaan että siinä kohtaavat hyvin rakkaat ja läheiset TODELLISET ystävät! :-)
Mitä tapahtui?
Kaksi ihmistä kohtasivat toisensa todellisina itsenään kumpikin, ilman naamareita. He kohtasivat toisensa TUNNETASOLLA!
Tuollaista kohtaamista ihminen ei unohda koko elämänsä aikana, se on niin mahtavaa.
Tätä Jumalakin tahtoo, että me tulemme sellaisiksi ihmisiksi joksi Jumala meidät loi. Tunteviksi ihmisiksi, rakastaviksi ihmisiksi, näkyviksi ihmisiksi. Rakasta siis lähimmäistäsi samalla tavalla, kun rakastat itseäsikin. Nyt luit tuon oikein:
Matt. 22:37-38 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.' Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
Matt. 22:39-40 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."
Jumla ei luonut meistä itseämme vihaavia ja tuteitamme halveksivia teeskentelijöitä.
Sen teki tuo suuri kelemi ja ketku, saat)ana itse, ja nauroi maikiat naurut päälle.Jeesus on tie, tarkoitatko lähimmäisellä tässä perheenjäseniä vai lähimmäisiä?
"Rakasta siis itseäsi, ja lähimmäistäsi niin paljon että kerrot hänelle suoraan mikä sinua hänen touhuissaan ja puheissaan pännii."
Jos on kysymys perheenjäsenestä (puolisosta?), onkohan viisasta ihan kaikkea kertoa? Eiköhän vuosikymmeniä jatkuneissa suhteissakin ole opittu, mitkä asiat toista esim. ärsyttävät ja sitten on vaan opittu olemaan ärsyttämättä? Ja on opittu myös rakkaudella hyväksymään toinen sellaisena kuin tämä on?
Ja jos on kysymys lähimmäisestä (ystävästä, naapurista jne.), en menisi kyllä kertoilemaan tuommoisia.
Sanot nyt, että lue jatko:
"Kuuntle sen jälkeen nöyrästi ja keskeyttämättä, kun hän kertoo sinulle vuorostaan mikä sinussa häntä pännii. Sen jälkeen keskustelette aiheen "puhki"."
Hmmm. Enpä tiedä, haluaisinko tietää aivan kaikkea...Uskon että meissä riittää kyllä "nöyryyttä" nähdä lähimmäisten viat, mutta mitenkähän mahtaa olla niiden omien laita? Näemme niitä kyllä sisältäpäin, mutta nähdä itsensä toisten silmin...?
Ja niin, että rauha ja rakkaus säilyy? - ^^muuttolintu^^
Jeesus on tie kirjoitti:
Ahaa..., sanoo nyt joku lukijoista, minä hyvin arvaan!!!!
Mutta hiljenny sinäkin itsesi vähättelijä ja turhentaja, olemassa olosi anteeksipyytelevä ja muita "rakastava" teeskentelijä, hiljenny Jumalan eteen, kuuntelemaan hänen sanaansa.
Matt. 19:17-19
Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää?
On ainoastaan yksi, joka on hyvä.
Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."
Hän sanoi hänelle: "Mitkä?"
Jeesus sanoi: "Nämä:
- 'Älä tapa',
- 'Älä tee huorin',
- 'Älä varasta',
- 'Älä sano väärää todistusta',
- 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi',
- ja: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'."
Sinä joka itseäsi mollaat ja kehtaat sillä vielä leuhkiakin, - jopa julkisesti -, lueppa tuo kohta uudelleen niin monta kertaa että menee kaaliisi!!!
***) 'Rakasta lähimmäistäsi ->
-> niinkuin itseäsi'."
Mistä kertovat lauseet:
- "Anteeksi että olen olemassa"?
- "Anteeksi että oolen niin huono?"
- "anteeksi että minulla on tunteet?"
Nehän kertovat itsehalveksunnasta, ja itsevihasta.
Moni on lukenut Raamatustaan; vihaa itseäsi jotta voisit rakastaa lähimmäistäsi! Onko sitten ihme, että inhottavia kaksinaamaisia teeskenetijöitä näkee kaikkialla?
Harvempi tietää, että itseltä pois torjuttu, kielletty viha pilkkoutuu
kateudeksi, katkeruudeksi, pahansuopaisuudeksi teeskentelyksi.
Olisikohan helpompaa sanoa, että minä vihaan sinua todella paljon ja tekisi mieleni potkaista sinua, ja perään kertoa syyn, miksi? Ei se ole helppoa ja siksi ihminen sanookin (valehtelee), eihän tässä mitään kaikki on hyvin, kaikki on välillämme OK.
Oikeasti rehellisen ja suoran kommunikaation opetteleminen kahden ihmisen välillä on koko elämän ajan kestävä projekti. Vaikka sattuu aluksi, mutta kantaa ihanaa hedelmää.
TODELLINEN YSTÄVYYS JA RAKKAUS ON MAAILMAN IHANIN ASIA. Sitä ei voi saavuttaa ellei suostu tulemaan näkyväksi, omaksi todelliseksi itseksi, sellaiseksi kun on. Ja suostu sellaisena kohtamaan toista ihmistä, - juuri sellaisena kun HÄN todellisena on.
Rakasta siis itseäsi, ja lähimmäistäsi niin paljon että kerrot hänelle suoraan mikä sinua hänen touhuissaan ja puheissaan pännii. Kuuntle sen jälkeen nöyrästi ja keskeyttämättä, kun hän kertoo sinulle vuorostaan mikä sinussa häntä pännii. Sen jälkeen keskustelette aiheen "puhki". Ja kun koette kumpoikin yhdessä, että nyt hän ymmärsi minua oikein, niin takaan että siinä kohtaavat hyvin rakkaat ja läheiset TODELLISET ystävät! :-)
Mitä tapahtui?
Kaksi ihmistä kohtasivat toisensa todellisina itsenään kumpikin, ilman naamareita. He kohtasivat toisensa TUNNETASOLLA!
Tuollaista kohtaamista ihminen ei unohda koko elämänsä aikana, se on niin mahtavaa.
Tätä Jumalakin tahtoo, että me tulemme sellaisiksi ihmisiksi joksi Jumala meidät loi. Tunteviksi ihmisiksi, rakastaviksi ihmisiksi, näkyviksi ihmisiksi. Rakasta siis lähimmäistäsi samalla tavalla, kun rakastat itseäsikin. Nyt luit tuon oikein:
Matt. 22:37-38 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.' Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
Matt. 22:39-40 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."
Jumla ei luonut meistä itseämme vihaavia ja tuteitamme halveksivia teeskentelijöitä.
Sen teki tuo suuri kelemi ja ketku, saat)ana itse, ja nauroi maikiat naurut päälle.Amen, amen!!
Onpa tärkeä aihe ja kirjoituksesi osuu pilkulleen niin nappiin! Uskon että juuri näistä asioista olisi tarpeen keskustella päivittäin, niin että esim oman itsen rakastaminen voisi juurtua oikealla tavalla.
Näin saattaa avautua ihmeellinen elämä uskossa Herraan Jeesukseen. Aitous ihmissuhteissa ja Herramme edessä on asia joka kantaa hyvää hedelmää.
Vielä kerran: Kiitos !
Herra runsaasti sinua siunatkoon!
- Jumala ompi linnamme
Kun Pyhä Henki on lahjana vuodatettu sydämiimme, saamme totuudessa rakastaa JUMALAA, lähimmäisiämme ja itseämme.
Siinä ei ole mitään omaa yrittämistä vaan Jumalan rakkaus huokuu uudestisyntyneen ihmisen sydämestä aidosti ja puhtaasti.
Jumalan siunattu Pyhän Hengen läsnäolo elämässämme.
Jeesus meissä kirkkauden toivo.
Jumalan Rauhaan...- Ihmisksi Jumala loi
Tiedämme kuitenkin sen, kuinka monissa eri tapauksissa luonnolliset tarpeet hengellistämällä ihmiseltä kielletään mahdollisuus olla ihminen ja tulla ihmiseksi. Ei ole mitenkään harvinaista, että uskovien piirissä kielletään vihan tunne. Josta seuraa paljon vakavampia ongelmia.
- Jumala ompi linnamme
Ihmisksi Jumala loi kirjoitti:
Tiedämme kuitenkin sen, kuinka monissa eri tapauksissa luonnolliset tarpeet hengellistämällä ihmiseltä kielletään mahdollisuus olla ihminen ja tulla ihmiseksi. Ei ole mitenkään harvinaista, että uskovien piirissä kielletään vihan tunne. Josta seuraa paljon vakavampia ongelmia.
Niin pitkään kun tämän maan kamaralla kuljemme olemme tietenkin lihassa ja vaellamme epätäydellisinä kaikkine heikkouksinemme...mutta Jumalan Henki auttaa ohjaa ja neuvoo...antaa voimaa jaksaa eteenpäin.
Kaikki tunteet ovat normaaleja ja kuuluvat ihmisen elämään....myös vihan tunne...ei tunteita pidä kieltää eikä peittää...
Saamme olla armossa ja inhimillisiä; tunteinemme ja tarpeinemme...ei Jumala odotakaan meiltä mitään täydellisyyttä. Jumala tietää mitä tekoa olemme...onhan Hän luonut meidät tomusta...
Herra Jeesus on meidän täydellisyytemme ja voimamme perustus.
Kiitos Jumalalle ja Pyhälle Pojalleen ikuisesti laupeudestaan meitä kohtaan..
Jumalan Rauhaan.... - Jumalan rauha
Jumala ompi linnamme kirjoitti:
Niin pitkään kun tämän maan kamaralla kuljemme olemme tietenkin lihassa ja vaellamme epätäydellisinä kaikkine heikkouksinemme...mutta Jumalan Henki auttaa ohjaa ja neuvoo...antaa voimaa jaksaa eteenpäin.
Kaikki tunteet ovat normaaleja ja kuuluvat ihmisen elämään....myös vihan tunne...ei tunteita pidä kieltää eikä peittää...
Saamme olla armossa ja inhimillisiä; tunteinemme ja tarpeinemme...ei Jumala odotakaan meiltä mitään täydellisyyttä. Jumala tietää mitä tekoa olemme...onhan Hän luonut meidät tomusta...
Herra Jeesus on meidän täydellisyytemme ja voimamme perustus.
Kiitos Jumalalle ja Pyhälle Pojalleen ikuisesti laupeudestaan meitä kohtaan..
Jumalan Rauhaan....Ef. 2:13-22
mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;
ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.
- b.re-3
Jeesus ei ole rikollisen kristinuskon seurakuntia perustanut joten luciferilaisuutta edustat!
TAI ONKO SINULLA JEESUKSEN OMAN SANAN TUKEA ETTÄ JEESUS OLIS KÄSKENYT KASTAA LAPSIA, TAI RAISKATA, TAI ETTÄ MURHATA OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN????
Ellei Jeesuksen Oman Sanan tukea ole, niin esiintymällä Jumalan, Jeesuksen ja Pyhn Hengen Nimessä luciferia pavelevat ovat väärää todistusta levittäviä ateistipiru rikollisia!!!- ikuisesti hyvästi
Kuten sanottu, pirulla on hyvä yritys eksyttää pois ihmisiä Jeesuksesta Kristuksesta, mutta sinun paikkasi on jo kadotuksessa. Kamalaa matkaa helvettiin!!!
IHminen joka kieltää sovituksen Jeesuksessa Kristuksessa ja pilkkaa julkisesti Jeesuksen sovintoverta kuten Matti simonaho on tehnyt, hän ei voi päästä taivaaseen. Hyvästi. - Fered.
Niin kuin sinä , ole huoletta saat ansios , aivan varmaan
kukaan ei kinaa , jos Jeesus on tie , laatikotti sinut sinne
jassa isäntäs odottaa , ja maksaa palkkas se on paha
sillä sitä palkkaa maksaa vain kootansantti . - Fered.
Fered. kirjoitti:
Niin kuin sinä , ole huoletta saat ansios , aivan varmaan
kukaan ei kinaa , jos Jeesus on tie , laatikotti sinut sinne
jassa isäntäs odottaa , ja maksaa palkkas se on paha
sillä sitä palkkaa maksaa vain kootansantti .Sillä Uskovaiset on saamassa Lajavanhurskauden ,
jota ei voitienata , ja kun Jeesus tulee toisen kerran
mään päälle , vie hän Uskovat Taivaaseen siihen
jonka JUmala LUO sinäaikana kun Jeesus viipyy
sillä reissulla , Se on uskovien ylösotto , sitä ei örvelö
tule kokemaan , on hän niin paljon pahaa puhunut .
Ja vaikka siitä on kehoitettu, ei ole tehnyt parannusta .
nyt täytyy sanoa että en usko että enää auttaa .hän
on ehkä t6ehyt pilkan Pyhää Hegeä kohti ,,jos niin
peli on selvä ei kannata enää mikään . - Usko Jeesukjeen
Fered. kirjoitti:
Sillä Uskovaiset on saamassa Lajavanhurskauden ,
jota ei voitienata , ja kun Jeesus tulee toisen kerran
mään päälle , vie hän Uskovat Taivaaseen siihen
jonka JUmala LUO sinäaikana kun Jeesus viipyy
sillä reissulla , Se on uskovien ylösotto , sitä ei örvelö
tule kokemaan , on hän niin paljon pahaa puhunut .
Ja vaikka siitä on kehoitettu, ei ole tehnyt parannusta .
nyt täytyy sanoa että en usko että enää auttaa .hän
on ehkä t6ehyt pilkan Pyhää Hegeä kohti ,,jos niin
peli on selvä ei kannata enää mikään .Fered, ME emme laatikoita ketään, sen tekee POIKKEUKSETTA ihminen itse.
Joh. 3:14-20 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita;
mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. - hukkuvia joukossamm
Usko Jeesukjeen kirjoitti:
Fered, ME emme laatikoita ketään, sen tekee POIKKEUKSETTA ihminen itse.
Joh. 3:14-20 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita;
mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.Ihminen joka ei usko syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä ja veressä, on epäuskoinen ja matkustaa tiellä kadotukseen.
Ap. t. 13:38-41 Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus
ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
Kavahtakaa siis, ettei teitä kohtaa se, mikä on puhuttu profeetoissa:
'Katsokaa, te halveksijat, ja ihmetelkää ja hukkukaa; sillä minä teen teidän päivinänne teon, teon, jota ette uskoisi, jos joku sen kertoisi teille.'" - Matti.
hukkuvia joukossamm kirjoitti:
Ihminen joka ei usko syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä ja veressä, on epäuskoinen ja matkustaa tiellä kadotukseen.
Ap. t. 13:38-41 Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus
ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
Kavahtakaa siis, ettei teitä kohtaa se, mikä on puhuttu profeetoissa:
'Katsokaa, te halveksijat, ja ihmetelkää ja hukkukaa; sillä minä teen teidän päivinänne teon, teon, jota ette uskoisi, jos joku sen kertoisi teille.'"Hukkuvia Joukossamme. :
Apt. 13:38-41. 13:36. -41Lue omasta . kirjoitan sel.
Jumalan tahtoa palvellaan :
1. Uskossa , Pthässä Hengessä ,
2. Tunnollisessa uskollisuudessa Häneen ilmoitussansllaan .
3. Kunkin ajan olosuhteiden ja tarpeiden mukaan Jumalan
"edeltävalmistavissa töissä,. Ef. 2:10 .
4. kukin lahjojensa ja kykyjensä mukaan , 1 Piet. 4:10.
- .s..twe.3.
kirjoitit:
"Kristinuskossa katse kohdistetaan Jeesukseen Kristukseen joka on asettanut ihmisen ennalleen, Jumalansa rakkaaksi lapseksi, jollaiseksi Jumala ihmisen alunperin loi."
SIIS JUMALA LOI IHMISET!!
MUTTA
KUKA LOI OMAN IHMISYYDEN KIELTÄJÄT, OMIA USKOVAISIA TAPPANEET JA TAPPAVAT RIKOLLISET???
Tuohon, luciferia palvelevien epäjumalaan uskovat tunnustaa itsensä:
'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä (mielenvikaisia ja/tai rikollisia ja/tai alempiarvoisia).'
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
katekismuksen tekstiä:
Minä uskon Jumalaan,
Uskontunnustuksessa on lyhyesti sanottu, mitä Jumala antaa meille ja mitä hän tekee hyväksemme. Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta. Mutta Jumala lahjoittaa meille uskon ja avaa sydämemme rakkaudelle.
Järkemme ei voi käsittää Jumalaa. Hänen olemuksensa syvyydet jäävät myös uskovalle salatuiksi. Jumala on kuitenkin ilmoittanut meille itsestään kaiken, mikä on tarpeen, jotta voimme elää uskossa häneen.
Jumala lähestyy meitä Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä. Hän on kolmiyhteinen Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jumala on luonut kaiken, hän on tullut kaltaiseksemme Pojassa ja hän on läsnä Pyhässä Hengessä. Jumala ei ole pelkkä kaukainen alkusyy eikä persoonaton voima, vaan hän vaikuttaa luomakunnassa ja historiassa ja kohtaa meidät henkilökohtaisesti.
Uskontunnustus on Jumalan hyvien tekojen ylistys. Samalla kun pyydämme uskoa itsellemme, kiitämme Jumalaa hänen rajattomasta rakkaudestaan. Uskossa otamme vastaan Jumalan lahjat ja turvaamme häneen, pidämme hänen lupauksiaan tosina ja uskallamme heittäytyä niiden varaan. Kirkon yhteinen usko tukee meitä myös silloin, kun oma usko horjuu.
Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. (Ps. 100:3)
Jeesus sanoi: ”Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa.” (Matt. 10:32)
HUOMATAKAA SAATANALLISUUDEN ANSA!
Ensin uskovaiset tunnustaa itsensä ymmärrystä vailla oleviksi järjettömiksi ja ETTEI PYSTY NOUDATTAMAAN IHMISILLE SÄÄDETTYJÄ LAKEJA!!!
SITTEN
KUN uskovainen on jo alistettu uskomaan itsensä tuollaiseksi NIIN luciferilaisuus hänet manipuloi luulemaan, niin on muka Jeesuksen antaman lupauksen arvoinen elukka omia uskovaisia, pikku lapsiakin tappaneen ja raiskanneen rikollisuuden orjuudessa! usko on epäjumalallisuutta ja Jumalan ja Jeesuksen Lakia ja oppeja USKOMINEN ON HEIDÄN OMIEN ASENNE ELÄMÄÄN.
Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.
Matteuksen evankeliumi:
7:23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'
Luukkaan evankeliumi:
13:27 Mutta hän on lausuva: 'Minä sanon teille: en tiedä, mistä te olette. Menkää pois minun tyköäni, kaikki te vääryyden tekijät.'
ÄLÄ TAPA KÄSKYKIN ON VOIMASSA:
Matt. 28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen KÄSKENYT teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Noitavainot nykyaikana
Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[14] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[15] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia." Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[18]
http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/ - su
Aloittajalle. Nämä itsensä vähättelijät, surumieliset ja itseään säälivät ovat tuloksena juuri itserakkaiden ja "vain minätiedän"saarnamiesten ja liikkeen valta kihojen uhittelujen, tuomioiden ja pelottelujen tuloksena.
He tykkäävät, että ohjat on kireällä, kun hevosella helvettiin ajetaan. Minä puolustan ja kannusta "näitä pienempiä"sillä minkä teet heille teette myös Jesukselle, Jumalasta nyt puhumattakaan.
Te syyttelette aina jumalattomia, vaikka oman pesän vartijat käyttää miekkaa omiaankin vastaan. Tulos on alistus, helvetinpelko, nöyrtyminen. Näitä nöyrytettyjä ihmisiä minä puoustan. Toivottavasti he jaksavat rukoilla myös ahdistajiensa puolesta, että heidänkin tulisi huomata omat virheensä ja olla myös parannuksessa mukana.
Ja se todistaa vastuuttomuutensa kun omia haukutaan nimimerkittömänä kuten aloittaja tekee. - minä
Et ole selvästikään ymmärtänyt, mistä esikoislestadiolaisuudessa on kysymys. Et ole ymmärtänyt Jumalan lapsen mieltä.
- minä
Tarkoitin tuon keskustelun aloittajalle.
- Jumala loi kuvakseen
minä kirjoitti:
Tarkoitin tuon keskustelun aloittajalle.
Kiitos Jeesuksen, olen Jumalan lapsi, yli 60 vuotta jo ollut. Hallelujaa! Jumalan lapsen tuntomerkkejä ovat mm. horjumaton usko, pelastusvarmuus, ilo, rauha ja rakkaus.
Omanvanhurkauden tavoittelijoita hallisevat pelko häpeä syyllisyys epävarmuus pelastuksesta autuuden aineiden kaivaminen Kristuksen sijaan itsestä, eristäytyminen miljoonista Jeesuksen seuraajista omaan pieneen "vain me" looshiin, jne.
Toivon että myös sinä nimimerkki "minä" tulisit tuntemaan Jeesuksen.
Niin kauan sullakin menee itsesäälissä, kunnes Jeesus löytää sinut ja pelastaa omaan napaan tuijottamisesta, - toivottavasti näin käy.
Esikoislestadiolaisuudessa on paikallaan polkeva, itseen keskittynyt syntikeskeisyys aivan erityinen ongelma. Se estää kasvamasta hengelliseen aikuisuuteen, Jeesuksen Krtistuksen tuntemiseen, josta seuraa Jumalan rauha, ilo ja vapaus, vireä rukouselämä, toimivat armolahjat, jne.
Lakihenkisyys palaa jatkuvasti samaan pisteeseen voivottelemaan omaan huonoutta ja tavoittelemaan omilla töillä ja "parannus" toimenpiteillä Jumalan vanhurskautta, jonka voi kuitenkin käsittää AINOASTAAN USKON KAUTTA Jeesukseen Kristukseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242078Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331984Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101813Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561485Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341396Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5361133Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50986Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115930Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse352907