Niin se Juhani Suomikin on joutunut taipumaan. Ylivoimaiseksi kävi hänellekin teljetä Urho Kekkosesta totuutta, jonka vankilan salvat ovat jo aikoja sitten murtuneet.
Kekkosen päiväkirjojen viimeisessä osassa Juhani Suomikin joutuu kertomaan, että Kekkonen päätti yhdessä Neuvostoliiton kanssa jopa siitä, kenestä tehdään Keskustapuolueen puheenjohtaja. Puolisen vuotta ennen puoluekokousta Kekkonen keskusteli KGP-kenraali Viktor Vladimirovin kanssa asiasta ja kirjasi tehdyn sopimuksen päiväkirjaansa näin:
”Sovittiin neljästä asiasta: 1) Virolaisen vaihtaminen kepun puheenjohtajan paikalta. 2) J.V:n paikalle Väyrynen puheenjohtajaksi.” Kaksi muuta asiaa olivat varapuheenjohtajien ja puoluesihteerin valinta. Niitä ei siinä keskustelussa ratkaistu.
Helsingin Sanomat esittelee hyvin tuon Kekkosen päiväkirjojen viimeisen osan referoiden sitä monilla suorilla sitaateilla. Artikkelissa kerrotaan mm. siitä, miten 1978 suurella äänten enemmistöllä jälleen tehtäväänsä valittu Kekkonen säikähti, kun saman vuoden syksyllä gallup osoitti ”vain” 55 % kansalaisista olevan sitä mieltä, että ulkopolitiikka on hoidettu hyvin, ja 30 % katsoi Suomen liukuneen liikaa itään.
Kiukusta kihisevä Kekkonen kirjoitti päiväkirjaansa, että ”jos oikeisto voittaa ek-vaaleissa, minulle ei jää muuta tehtävää kuin poistua näyttämöltä”. Oikeisto voitti, mutta Kekkonen ei poistunut näyttämöltä!
Kekkonen oli jo vuoden 1975 alussa päättänyt, että hän jatkaisi presidenttinä vielä 1978 jälkeen aina vuoteen 1984 asti. Ensimmäinen ehdokaspyyntö tuli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen johdolta. Huomatkaa, Kekkonen oli siis NL:n kommunistisen puolueen ehdokas Suomen presidentiksi!
NKP:n johdon kuriiri sai Kekkoselta myönteisen vastauksen pyynnölleen! Kekkonen kirjasi tyytyväisenä päiväkirjaansa, että "Juhani Perttunen on tavannut NL:n suurlähetystön Kossovin, joka on sanonut, että NL:n mielestä Kekkonen olla presidenttinä niin kauan kuin terveys antaa myöten".
Muodollinen puoli Kekkosen valinnalle vielä 1978 järjestettiin siten, että Kalevi Sorsa pantiin pyytämään Kekkosta SDP:n ehdokkaaksi. Myös kokoomuksen nuori polvi, varsinkin Ilkka Kanerva, oli saatu NKP:n/Kekkosen liekaan.
Helsingin Sanomat tiivistää päiväkirjojen kertoman ytimen lyhyesti: "Päiväkirjat 1975-1981 eivät vapauta Urho Kekkosta historian tuomiosta, mutta hän ei ole tuomiolla yksin". Näinhän se on. Sorsa sai tuomionsa vuonna 1994, mutta monet, kuten esim. Paavo Väyrynen ja Ilkka Kanerva ovat, ihme kyllä, pystynyt näihin asti tuomiotaan välttelemään!
On tuomion aika....
Neuvostohemmot..
2
67
Vastaukset
- Terva&höyhen
Pitääkö väykky puheensa Lenin-patsaalla, jonka tervaamista hän pyyteli anteeksi moskovan isänniltään?
- Totuuskomissio
On perustettava totuuskomissio selvittämään neuvostoaikaisia rikokisa ja petoksia. Väykyn asia on tutkittava uudelleen nyt, kun neukkula on kaatunut.
Rikollisille on annettava mahdollisuus pyytää anteeksi kansalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770