Sinisilmäisten suomalaisten aika herätä :
NATOoon liityttävä ajoissa, vahva todellinen toiminta vaatii käytännön yhteisharjoittelua, ns. tilanteen muuttuessa pelkkä paperi ei riitä.
Suomen ns. puolueettomuus tyhjiö nimenomaan houkuttelee Venäjää iskemään suomeen. Suuruudenhulluutta kuvitella että yksin pärjättään suurvaltaa vastaan. NATO:n avulla saadaan ennaltaehkäisevä kynnys.
Nykysuomen pullamössö sukupolvi ei yksin kykene puolustamaan tätä maata.
PV:n suorituskyky vaarallisen alhaalla, mistäkö tiedän ? Olen palveluksessa sotilasvirassa, välinpitämättämyys huolestuttaa. Suomi samassa tilassa kuin 1930 luvulla, sinisilmäisyyttä , puutteet varustuksessa maksetaan omalla verellä.
Herää Suomi NATOON
4
<50
Vastaukset
- päivämäärä?
Sinulla vainoharhainen varmasti on päivämääräkin tiuedossa?
- Suunta selvillä
Suomi joutuu tulevaisuudessa hakeutumaan yhä tiiviimmin Nato kainaloon jo pelkästään kaluston yhteenkuuluvuuden vuoksi.Toinen mikä lisää meidän tiiviimpää lähentymistä johtuu meistä itsestämme,tai päättäjistä jotka eivät ole huolehtineet puolustusvoimille riittävää rahoitusta pitää yllä kalustohankintoja ja varuskuntia yllä.Kun supistamme puolustusvoimia samalla ajaudumme tilanteeseen missä on pakko liittyä Natoon,jotta uskottavuus säilyisi.Ruotsi tosin joutuu tekemään tämän luultavasti meitäkin aiemmin,koska heillä ei ole kuin pieni ammattiarmeija nykyisin.Ruotsi tosin on meidän selkämme takana ja täten suojassa potentiaaliselta hyökkääjältä.Kun katsomme budjettia,niin ei voi muuta kuin ihmetellä kuinka pienellä budjetilla maamme puolustusvoimia pyöritetään,sillä jo maataloustuet ovat samaa suuruusluokkaa.Päättäjien pitäisi jo hävetä toimiaan,mutta eiväthän he pysty edes siihen.
- mistä intosi?
Haetko revanssia. Häviämään taas sotaa? Hakkaa päätä karjalan mäntyyn?
Ei naton ohjuspatterit turvaa tuo itärajalla.
- Xesse
"Hakkaa päätä karjalan mäntyyn?"
Ryssähän se hakkasi päätään karjalan mäntyyn että sillä vieläkin päätä pakottaa.
"Ei naton ohjuspatterit turvaa tuo itärajalla."
Siis olet sitä mieltä että itärajalla tarvitaan turvaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16712501
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454680Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1453670Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392768Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1081671Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3641617Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1031524Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361461