Tänään aamupäivällä ajoi mikkeliläinen punainen puutavararekka (tyhjänä) kiellettyä ajosuuntaa päin. Ohitti kaksi liikennemerkkiäkin jarruttamatta. Joko ajaja ei tunne liikennemerkkejä tai ei viitsi niitä noudattaa. Kannattaisi siirtyä mopoauton ratiin, aiheuttaisi vähemmän pelkoa kanssa-autoilijoissa. Rekka kun voittaa aina. Niinhän me olemme saaneet lehdistä lukea. Vai voisiko tulkita niin, että esim. moottoritiellä rekat voivat ajaa yksisuuntaista kaistaakin kumpaankin suuntaan?
Graanin pysäköintialueella kiellettyä ajosuuntaa päin
Pelkäävä autoilija
6229
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos katsot liikenneturmia niin huomaat sen tosiasian että ammattiautoilijat ovat luvattoman usein osallisena niihin. Tämä johtuu asenteesta. Ei välitetä kuin omasta hyvinvoinnista. Usein ajetaan liian lähellä edellä kulkevaa ja jyrätään aina mitä autosta vaan lähtee, oli keli mikä tahansa. Harvoin esimerkiksi rekka hiljentää vauhtia huonolla kelillä, jossa pikkuautot jo hiljentävät. Firmojen pakettiautot ovat eniten ohittelevia maanteillä, kun auto ei ole oma ei välitetä, ei autosta eikä kanssa kulkijoista.
Tarvitaan ammattiautoilijoille pakollinen liikenteen asennekasvatus kurssi.
"Harvoin esimerkiksi rekka hiljentää vauhtia huonolla kelillä, jossa pikkuautot jo hiljentävät."
Joo tuo on huomattu... mikä perkele siinä on että kun edellisiltana uutisissa on varoitettu huonosta ajokelistä, niin sitten ajetaan niinkuin olisi huono ajokeli, kelistä riippumatta? 80 alueella 60 mutkiin ja 70 suoralla, mittarin mukaan. Todelliset sitten 5km alle. Jonoa takana silmänkantamattomiin, eikä tule mieleen että voisi laskea nopeammat ohi, jos on auto siinä kunnossa, ettei uskalla tuon kovempaa ajaa...
Yksi ammattiautoilija tuli pimeellä ja muutenkin huonolla kelillä aivan perään kiinni ja laittoi vielä pitkät päälle häiritäkseen minua! Teki mieli ottaa rekkari ylös ja ilmottaa poliisille!
Olisit ottanut! Samalla sitä voi ilmoittaa myös omistajalle. Nissanille; jonon kakkonen tekee jonon! Viitostiellä on ohituskaistat, käytä niitä! Tai anna merkki, että haluat ohittaa. Jokainen ajaa omien taitojensa mukaan. 80 ei ole miniminopeus.
Juu, toinen tekee jonon ja 80 ei ole se mitä on pakko ajaa. Ja yhdestä autosta menee ohi, oli ohituskaista tai ei. Vitostietä ajoin viimeksi perjantaina, silloin oli vauhti ihan ok keliin nähden ja ohituskaistalle ei tehnyt mieli mennä, kun olisi päässyt jokusesta autosta ohi ja sitten tunkemaan jonoon aiheuttaen takanatuleville jarruttelua.
Viimevuoden puolella ajelin Lappeenrannasta päin traktorin perässä vajaat puolituntia, pari henkilöautoa ja rekka sen härvelin perässä on ihan tarpeeksi ettei tehnyt mieli pyrkiä rinnalle. Talvikelillä tuppaa kiihtyvyys olemaan mitä on, niin ei hirveästi yli yhden rekan mittaista ohitusta viitsi tehdä... oli tulppana sitten traktori tai Micra.
Eilen ajettiin viitostietä lähes sataa. Rajoitus 80 ja tie liukas. Ohitukset lumi pöllyten. Kuorma-auto vielä tässäkin vauhdissa takapuskurissa kiinni. Pelkäsiköhän se, että karkaan?