Olen huomannut itsessäni "omituisen" piirteen, joka tuntuu voimistuvan mitä vanhemmaksi tulen. Se häiritsee minua itseäni valtavasti ja toisaalta minua myös pelottaa, että mitä minulle oikein on tapahtumassa. Olen kyllä aina ollut melko tarkka ystävistäni ja mikäli olen tullut "petetyksi" luottamuksen rakentaminen uudelleen on ollut kovin vaikeaa. "Todellisen ystävän" paikan sydämessäni olen antanut vain harvoille. Nyt viisikymppisenä huomaan, etten meinaa enää sietää juuri ketään. Löydän lähes kaikista ihmisistä jotakin "vikaa" enkä halua heitä lähelleni. Myös vuosien takaisten ystävieni tietyt piirteet ovat alkaneet ärsyttää minua valtavasti. Koen usein ihmiset epäaidoiksi ja mairitteleviksi. Vaikka asia ei millään lailla liittyisi minuun, niskakarvani nousevat pystyyn jo sivusta seuratessa. Kaikesta tästä huolimatta työskentelen ihmisten parissa ja esim. parisuhteeni voi oikein hyvin. Uskon että olen ulkopuolisten silmin sosiaalisen ja huumorintajuisen ihmisen maineessa. En haluaisi olla tällainen ja pelkään jopa yksinäisen vanhuuden tuomiota mikäli tämä tilanne vain voimistuu entisestään. Mikä minua vaivaa? Onko tämä nyt sitä narsismia? Mitä ihmettä minä voin itselleni tehdä??
Mikä ihme minua vaivaa?
1
143
Vastaukset
- Parempaan päin?
Olen kyllä 25 vuotta nuorempi suurin piirtein, mutta muutama vuosi sitten minullakin oli juuri tuollainen olo. Tuon lisäksi mitä kuvailit (että petetään, ja muunlaisia ihmisten vikoja) niin minua erityisesti vaivasi se, että en tuntenut kenenkään välittävän minusta aidosti, vaan olin kaikille vain niitä palveluksia, joita tein. Sen jälkeen olenkin huomannut, että ystäväpiirini on vaihtunut - tai siis että olen saanut oikeita ystäviä, jollaisia minulla ei aiemmin melkeinpä ollutkaan. Ehkäpä sinunkin tilanteesi olisi muuttumassa niin, että loppujen lopuksi tuntisit voivasi paremmin ystäviesi seurassa? Älä ihmeessä vaivu epätoivoon, se ei ainakaan tilannetta paranna!
...Pitäisihän toki pienet virheet antaa anteeksi... tahtoisin yrittää tätä näiden muutaman vuoden takaisten ystävieni kanssa, mutta sitten taas: olisiko heistä edelleenkään ystäviksi, kun he olivat ennenkin jo sellaisia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760