Porvariston suuri tyhmyys

vaan jatkuu

Porvarit, ette ole ymmärtäneet, että koko elämämme jää perinnöksi jälkipolville ja aina lupaa kysymättä. Minäkin joudun elämään tässä teidän kapitalismissa kaikkien näiden ahneiden ja itsekkäiden keskellä, koska se on minulle annettu, en ole sitä valinnut vaikka järki ja logiikkaa tuottavat aivan muun yhteiskuntamuodostumamallin ihmiskunnan hyväksi elää, en voi sitä silti valita. Porvarillisuus ja järki eivät vain mahdu samaan päähän.

Sama pätee energiaan, se on kohteena vallan keskiössä samalla tapaa kuin me itse ja siihen pätee myös samat ehdot kuin meidän alistamiseen. Me Ihmisenä olemme kuitenkin paljon merkittävämpiä kuin pelkkä energia, joten kannanottomme elämään tulee lähteä Ihmisestä, ei energiasta.

Maailmamme muodostuu luonnon, Ihmisen ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta, joista ajatteleva materia on korkein, koska se voi käyttää tieteellisiä metodeja ja päättelyä hyväkseen. Tätä tosiasiaa ei voi ohittaa, jos mielii olla Ihmisen asialla.

Pätevän energiaratkaisun siis voi löytää vain, jos asettaa Ihmisen ja hänen tarpeensa päätöksenteon keskiöön. Säästäminen energiamuotona putoaa tällöin välittömästi pois, koska Ihmisen perustarpeetkaan eivät ole vielä koskaan täyttyneet ja marginaalisella vajaa-energialla eivät koskaan täytykään. Tavoite on ydinvoimaa korkeammalla, mutta emme edes perustarpeitamme pysty tavoittelemaan ellemme aseta rimaa niin ylös kuin kulloinkin mahdollista. Samasta syystä keskuudessamme on ikuisesti kommunisteja, koska he ymmärtävät että vain yhteisöllisyys voi olla ihmisen elämänmuodoista oikeudenmukaisin ja kestävin.

Kukaan ei siis vastusta hyviä energiaratkaisuja, mutta Ihmiselle välttämätön menee kaiken edelle, vaikka se korreloisi samalla vallan kanssa. Ydinvoima on väliaikainen energiaratkaisu, mutta tänä aikakautenamme välttämätön edes minimi tasa-arvon toteuttamiselle.

Porvarit ovat vallassa, koska eivät tiedosta maailmaa oikein vaan annetusti. He elävät hegemonian orjina eli hegemonisteina ja tuottavat porvariston haluamaa vieraantunutta elämää.

Vieraantumaton Ihminen on tiedostava ja haluaa olla vapaa myös porvariston vallasta ja asettaa elämänsä itsesäätöisesti. Tämä ajatus on myös motiivina sille tuotantotavalle, jonka olen määritellyt kommunismin tavoitteeksi ja lopulta sen itseään korjaavaksi uudeksi tuotantotavaksi "Itsesäätöisen Ihmisen tuotantotavaksi".

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Loistava kirjoitus

      Eipä ole mitään lisättävää tuohon todella asiapitoiseen kirjoitukseesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2124
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2028
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      211
      1818
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1496
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1399
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      548
      1156
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      998
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      937
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      929
    Aihe