Annat ymmärtää, että olet toimittaja. Minkä aviisin toimittaja olet? Olen myös päässyt käsitykseen, että olet ollut yrittäjä, minkä alan ja miksi et ole enään?
Mikä saa sut olemaan fanaattisempi Soinin suhteen kuin ne , jotka kuitenkin ovat todellisia perussuomalaisia, eli olleet jopa alusta saakka rakentamassa ja tekemässä puolueen eteen töitä.
Mikä saa sut henkilön joka on tullut sivuovesta sisään ja kuitenkin esittää punaisellamatolla kulkijaa esittämään mitä faustisempi kommentteja ja kun vasta-argumentteja ilmenee, ilmaisemaan kaiken veetuiluksi.
Mikä antaa sulle sen oikeuden lähes anarkistiseen lähestymistapaan, joilla koitat torpata niitä jotka ketjuusi vastailee. Ihmettelet miksi en ole aikaisemmin juurikan kysymyksiisi vastaillut, mutta em. "toimituksellinen" otteesi on ollut jokseenkin osoitus siitä, ettei ole ollut tarvetta vastailuun.
Oikeesti mulla ei henk.koht. ole juurikaan aikaa olla mitenkään aktiivisesti enempää tällä palstalla, kuin muillakaan vastaavilla. Joten reaaliaikaisten vastausten odottaminen on jokseenkin turhaa.
Avoin vastakysymys sinulle SH
9
68
Vastaukset
- fiksu demari
Terve, Ari Kähärä.
Kerro meille liiketalouden ja markkinatalouden ero.- vilosohviantosentti
Eiköhän Sepe ole taas kännissä?
- CITY.-Keskusta
Terve. Tätä kirjoitaessasi et huomannut / tai mä en tiennyt tästä avaukseta kun kirjoitin pitkän vedon omaan, sulle suunnattuun kyssäriin..
Siellä on joitakin vastauksia yllä olevaan aprikointiin.
Henkilökohtainen kysely: - mikä, missä toimittana, mikä yrittäjä yms.. ei mitenkään kuulu PS:n eikä mihinkään poliittisen debatin saitille. Enhän minäkään kysy vaikkapa näin: MItä busalinjaa ajat, kenen liikennöitsijän palvelukssa olet..! Tuntuis kornilta, vai mitä?
***
Kysyt / leimaat:
** Mikä saa sut henkilön joka on tullut sivuovesta sisään ja kuitenkin esittää punaisellamatolla kulkijaa ***
Käsityksesi tuosta punaisesta matosta on harhainen, samoin oletuksesi jostain "sivuovesta". Mitä sillä mahdat tarkoittaa?
Politiikasta yleensäkin, syvällisemmin puoluepolitiikasta ja Keskustaoikeistokaisesta maailmasta - johon PS myös kuuluu - hyvinkin perusteellisesti tietoisena - mukana monessa olleena, pääasiassa yhteiskuntakriittisen -ja taloustoimittajan duuneja pitkään tehneenä, en liiku mistään sivuovista.
Jos - kun jotkut havainnot loukkaavat, en sille voi mitään; En skrivaile täälle muille skribenteille veetuillakseni, vaan saitin tavoitteiden ja pääotsikon mukaan ottaakseni kantaa PS:n ja sen poliitikkojen tekemisistä ja mahd. tekemättä jättämisestä.
Kun tällä saitilla sanon PS;n politiikkaan liittyvista mielestäni selkeistä syy-yhteyksistä, niin pitää ymmärtää, että en mä niitä ole keksinyt, vaan ainaostaan erinäisiä itsestään selvyyksiä havainnut. Jos - kun jotkut näkemykset, - kiistatta nettidebatille tyyppillseen tapaan muualla sanotusta usein räväkämmin sanottuna - eivät osu lukijan omiin tunnetiloihin, ei mun mielipidettäni silti pidä ottaa henkiölkohtaisena loukkauksena.
Kaikkineen ei Soinin poliittisen työn ja tulosten taustan tunteminen edusta mitään mystiikkaa. Jos - kun teitä muutamaa Soinin persoona ei miellytä, niin sille en mitään voi, eikä se mulle kuulu.
Totean: Sinun. ja usean muun nimettöminä, poliittiset mielipiteet keskittyvät Soinin persoonan kriittiseen esiin tuontiin. Erikseen ovat sitten mt-tasolla huseeraavat häriköt, joista ei tässä tämän enempää.
**
kysyt:
Mikä antaa sulle sen oikeuden lähes anarkistiseen lähestymistapaan, joilla koitat torpata niitä jotka ketjuusi vastailee.
****
"Anarkistinen lähestymistapa..."
Et ehkä huomaa että tällä saitilla ei esiinny muutama harvaa poikkeusta lukuun ottamatta kuin putkiveetuiluun, henkilökohtaisuuksiin, törkyyn, sikailuun purkiviä "vastauksia".
Et voi olla niin syvältä ettekö huomaisi että eihän tällän saitilla mitään debatia edes varsinaisesti synny....ja että mun tekstini saavat tietyn tyypisen skeidanheiton käyntiin.
Paskiksen tasolta jaettiuhin veetukuihin en läheskään aina vastaan, mutta sitten toki annan sanan sanasta, kaksikin, Jos veetuilijan oma pokka ei sitten kestä vastapalloon saatua vetoa, niin ei pidä sitten aloittee veetuiluyritystäkään..
***
sanot:
*... esittämään mitä faustisempi kommentteja ja kun vasta-argumentteja ilmenee, ilmaisemaan kaiken veetuiluksi.***
"" Faustisempia.." -. sähän luet kuin piru raamattua; Näytä edes yksi asiallinen kommentti johon ole vastannut faustimaisesti..., - äläkä yleistä, * ...ilmaisemaan kaiken veetuiluksi..." Kun vastaan törkyiseen veetuluun sanan sanasta,
Laita tähän vastaukseksi jonkun muun skribentin, tai vaikka kuluneen kolmen kuukauden kaikki asialliset avaukset-debatit, mun avausten rinnalle. Vertaillaan sitten ja katsotaan montako kohtuullisen nettidebatin tektsiä yleensäkään löytyy.
t Seppo Hietanen- rautaako?
"Keskustaoikeistokaisesta maailmasta - johon PS myös kuuluu"
Milläköhän perusteella. On vain kaksi asiaa jotka ovat varmoja PS-linjassa: populismi ja n.k. äärioikiestolaisuus, joka on muusta puolueesta aika selvästi erillään oleva klikki edustaa.
Populismin kohteet on harvoin luokiteltavissa vasemmisto-oikiesto akselilla, vaan määräytyvät sen mukaan mikä kysymys kulloinki on sellainen että se mitä kansa tarvitsee ja mitä se luulee haluavansa ovat eri aisoita. Silloin populisti myy kansalle lupauksia siitä mitä se luulee haluavansa.
Jos sitten yritetään tarkastella PS:n poliittista linjaa puolueen äänestyskäyttäytymisen, tai varjobudjetin tai äänestäjäkunnan perusteella niin PS (riisuttuna äätiaineksista) on aika vasemmistolainen.
"Kaikkineen ei Soinin poliittisen työn ja tulosten taustan tunteminen edusta mitään mystiikkaa"
No eipä niin. Se ei edusta juuri mitään, koska harva politiikko on niin pitkään ollut mukana, vielä puoluejohtajan roolissa, saamatta poliittisesti juuri mitään aikaiseksi. Sitä on turha kiistää, koska sen hän myöntää itsekin!
"Vertaillaan sitten ja katsotaan montako kohtuullisen nettidebatin tektsiä yleensäkään löytyy."
Harva kirjoitta niin paljon sanomatta mitään kuin nimimerkki City-keskusta. - CITY.-Keskusta
rautaako? kirjoitti:
"Keskustaoikeistokaisesta maailmasta - johon PS myös kuuluu"
Milläköhän perusteella. On vain kaksi asiaa jotka ovat varmoja PS-linjassa: populismi ja n.k. äärioikiestolaisuus, joka on muusta puolueesta aika selvästi erillään oleva klikki edustaa.
Populismin kohteet on harvoin luokiteltavissa vasemmisto-oikiesto akselilla, vaan määräytyvät sen mukaan mikä kysymys kulloinki on sellainen että se mitä kansa tarvitsee ja mitä se luulee haluavansa ovat eri aisoita. Silloin populisti myy kansalle lupauksia siitä mitä se luulee haluavansa.
Jos sitten yritetään tarkastella PS:n poliittista linjaa puolueen äänestyskäyttäytymisen, tai varjobudjetin tai äänestäjäkunnan perusteella niin PS (riisuttuna äätiaineksista) on aika vasemmistolainen.
"Kaikkineen ei Soinin poliittisen työn ja tulosten taustan tunteminen edusta mitään mystiikkaa"
No eipä niin. Se ei edusta juuri mitään, koska harva politiikko on niin pitkään ollut mukana, vielä puoluejohtajan roolissa, saamatta poliittisesti juuri mitään aikaiseksi. Sitä on turha kiistää, koska sen hän myöntää itsekin!
"Vertaillaan sitten ja katsotaan montako kohtuullisen nettidebatin tektsiä yleensäkään löytyy."
Harva kirjoitta niin paljon sanomatta mitään kuin nimimerkki City-keskusta.Kiukspäissään nkun skrivaat, ei siitä synny edes sitä minkä saattaisit saada paperille jos miettisit edes hetken.
JOS Sinä olet oikeassa, on noin 560.000 suomalaista pahasti väärässä.
Saivartelemalla noita PS;n ja Soini tekemisiä tuolla elvistelyllä, kerrot vain omat rajasi. Veetuiluun ei ismpia kaivata, mutta
VÄITÄT: "" Milläköhän perusteella. On vain kaksi asiaa jotka ovat varmoja PS-linjassa: populismi ja n.k. äärioikiestolaisuus, joka on muusta puolueesta aika selvästi erillään oleva klikki edustaa."""
Koeta tarkentaa, ilman vihan vimmaa, niin katsotaan syntyykö debatia.
SH
- SH terapiaa...
Ohessa Sepen kaipaama esimerkki hänen aloituksestaan. Esimerkissä myös Sepen älyttömät vastaukset hänen avaustaan kritisoinneille. Sepen vastaukset ovat täysin henkilöön meneviä ala-arvoisia sekoiluja.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10282984- CITY.-Keskusta
Mene sinä "terapia-dorga" muualle itkemään. Sinä ja muutama muu mt levitätte törkyä, - joka muuten valveutuneen ylläpidon toimesta olisi poistettava, - ja sitten itkeä tillitätte kuin pikkulikat kun alkeellinen typeryytenne nostetaan esiin.
Et likkapaha edes hiffaa, että nostit esiin erittäin hyvin - tämän saitin taso mittarina - Soinia ja PS:n toimintaa kannatavan tekstin.
Mene muualle itkemään, laiat lenikki päällesi ja avaa vaikkka oma saitti: Soinin kovasta työstä loukkaantuneitten itkupillien itkulina...
PS 1. - en ryhdy riitelemään tavaramerkistä vaikka ottaisitkin käyttöön tuon sinua ja hengenheimolaisiasi hyvin kuuvana otsikon.
PS 2. - kuten ehkä (?) huomaat, saat vastauksen samalta hukkaviivalta, veetuilua tarkoituksella - kuin itse ryhdyit tuota "viisasta debattiasia työstämään".
SH
- outoa mölinää
Löytääkö joku Sepen aloituksen persujen TEKEMÄSTÄ politiikasta, tai persujen vaaliohjelmien toteutumisesta?
Minä en löytänyt, vaan kaikki Sepen avaukset ovat Sepen HENKILÖKOHTAISTA mölinää Koivistosta, Demlasta, Bildenbergistä jne. ja sitten Sepe vaan toteaa näiden mölinöittensä olevan Soinin asialistaa.
Persujen kanssa näillä Sepen HENKILÖKOHTAISILLA kaunoilla ei ole mitään tekemistä. Toimittajaksi itseään kutsuvan pitäisi osata analysoida persujen tekemisiä ja tekemättä jättämisiä, eikä kertoilla omista pikku-ukoistaan.
Sepen HENKILÖKOHTAISIIN kaunoihin on pakko myös VASTATA henkilökohtaisesti, vai miten DEMLA, BILDENBERG, KOIVISTO näkyvät persujen agendassa? Onko persupalsta Sepellä HENKILÖKOHTAINEN kaunapalsta?- CITY.-Keskusta
Edustat todellakin outoa mölinää, ehkä oudointa mölisijää kuin monikaan noista muista mt-kahkoista
Outoakin oudommaksi pöpinäsi tekee se, että yrität oikein asiaa, mutta sekoat heti veetutuksen syville haudoille.. Mikä sua risoo?
Koetapa edes kerran kehittää saittidebatin todelliseen aiheiseen kuuluvaa vasinetta. Siitä on olemassa ihan oikeat säännötkin.
JOs kuitenkin sulle henki sanoo että pitää sylkeä, niin vahvista spyttikses omalla nimmarillasi! Silloin sylystä kehittyy mielipide, - tuollaisenaan se jää vain muitten nimettömien mt-parkojen kanssa samaan kuoppaan täyteeksi.
SH
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1061762Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2091742Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1061663Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541425Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii482965Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50946Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298886Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347832