Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että Suomen tulisi erota EU:sta. EU ei ole enää pitkään aikaan ollut hitusenkaan realistinen liitto, sillä se on kasvanut aivan liian suureksi ja kaiken lisäksi jäsenmaiden on pitänyt alkaa tukemaan taloutensa tuhoon vieneet maat.
Sehän on selvä, että esimerkiksi Kreikka ei koskaan selviä lainoistaan, ei millään ilveellä. Miksi ihmeessä Suomen pitää tukea valtavilla summilla maita, jotka eivät osaa pitää taloudestaan huolta, sillä se raha, mitä sinnekkin tungetaan, menee täysin hukkaan, sillä eihän niitä saada takaisin millään. Suomalaiset veronmaksajat joutuvat maksamaan tämänkin lystin.
Selvää on, ettei Kreikkaa pelasta enää mikään tukipaketti, vaan siitä seuraa välttämättömästi taloudellinen lama. Kaiken lisäksi on muitakin maita, joita pitää tukea suurilla rahasummilla, eikä niitäkään rahoja saada ikinä takaisin, eikä niistä myöskään ole mitään apua itse kriisimaille.
Talouden alamäet voikin sitten laitaa markkinatalouden piikkiin. Markkinataloudessa on sellainen luonnonlaki, ettei talous ikinä pysy tasaisena, ainakaan pitkään. Suomesta tulisi tehdä vasemmistolainen valtio, jossa valtio takaa kansalaisten hyvinvoinnin ja tasa-arvon ja taloudellisen tasapainon.
Emme tarvitse EU-jäsenyyttä. Kapitalismi on kukistettava ja EU:sta on erottava. Vain tämä voi koitua Suomenmaan pelastukseksi.
morzovets
Suomi pois EU:sta
2
57
Vastaukset
- eu,tta
Kyllähän tämä eu:n jäsennyys oli alunperin ihan hyväkin keksintö, mutta sitten se toimivuus tässä loppuvaiheessa osoittautui toimimattomaksi. Syynä jäsenmaiden epäluottamus, korruptio. Mutta ne maat pitäisi valita tarkkaan, jotka euroopan unionin liittoon hyväksytään. Kreikka, ja italia ovat korruptio maita, jossa verotuloja kerätään vain harvalta. Sama oli portugali.
On se väärin että toisten ongelmista joutuu maksamaan kovan hinnan. Eihän tätä oikein tietty euroopan unionin liittyessä. Mutta nämä velkamaat käyttäytyivät väärin ja häikäilettömästi.
Euroopan unionissa ei sinänsä ole vikaa, kunhan tämmöinen velka vastuu irtisanottaisiin, ja jäsenmaat myös jotka eivät noudata sääntöjä.
Euroopan unionissa on paljon hyviä puolia, eli just kansainvälistyminen länsimaalaisuuden tapaan, sekä yhteinen valuutta, joka itseasiassa toimisi jos asiat muuten pelaisi kuin pitäisi.- gvxb
lisään vielä että onhan esim englannilla ja ruotsillakin oma valuutta ja hyvin toiminneet, mutta ei euro valuutassa sinäänsä ole mitään vikaa, kunhan sen arvo ymmärrettäisiin, ja euroopan unioni ( eri juttu) toimisi. Siitähän päättää europarlamenttaarinen johto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996084
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804792Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv983055Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282863Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262125Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191516Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351067Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?861039Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚126981- 48774