Loimaan Lehden lukee nykyisin kolmessa minuutissa. Lehdessä on kaksi toimittajaa, Lari ja Leena Reikko. Mikä onni, että heidät valittiin. Vanhat toimittajat ovat täysin nollia, kissa- ja koirajuttuja he silloin tällöin tekevät, mutta mitä muuta, johon vastaus on että eivät mitään ja sekin vähän on erittäin mitätöntä. Kunnallispolitiikkaa ei seurata, uutiset ovat hukassa, lehti on todella nolla. Pääkirjoitukset pikkusieviä höpötyksiä ja lehden sisällysluetteloita. Surullista. Toimittajat ovat nuorehkoja, joten tilanne on onneton vielä pitkään. Ei hyvältä näytää. Ihmettelen että hyvä työpaikka ei motivoi tekemään parempaa jälkeä. Eikö se TS:kaan huomaa mitään, keille palkkaa maksaa.
Kolme minuuttia
12
196
Vastaukset
- hukkatarina
Ja Lidlikin on hukassa.
- lhmähntä
Juu, minäkin kritisoisin jotakin, mutta en jaksa, kun joudun syömään huonosti ravitsevaa ruokaa, joka ei ole peräisin Lidlistä. Jos saisin Lidli-ruokaa kotikylästäni, niin minulla olisi energiaa valittaakin jostain, vaikka toisaalta silloin olisin kyllä niin onnellinen, etten varmaan valitettavaa löytäisikään.
- toim. Kouhia
No kauan saatkin aikaan sen läpyskän kanssa!
Kun nykyinen päätoimittaja valittiin oli muodollisesti julkinen haku paikkaan. Meitä oli hakijoina mm. 4 pitkän linjan mieslehtitoimittajaa (tunsin heidät kaikki). Olemme keskustelleet asiasta muutaman kerran.
Ketään meistä ei valittu. Muistan, että silloinen toimitusjohtaja Jorma Rinne angstisena vääntelehtien ja tirskunen selitti, että
"on mukavampaa olla, kun hymyilevä nuori nainen on päätoimittaja, kuin vanhat äijäköriläät" tai sinne päin.
No siellähän on se "Hymyily" paikallaan ja Huiku pyörii pilvellään, kun näkee nostamansa lehden tason menevä päin heleveettiiä!
Aloittaja on oikeassa! Politiikasta, nimenomaan kunnallispolitiikasta, joskus kirjoitti Keskitalo, mutta sortui hölmöyksissään olemaan välillä Vainion äänitorvi ja välillä Ala-Nissliän monistamo. Lopulta sitten sekamelskassa Kopun äänitorvi valheineen.
Vanha Nummila sentään kopioi ne hirven raadon suolestus, punikin verenlaskemis ja lahtarijuttunsa vuodesta 1988 vuoteen 2009. Niistä ei saanut sätkyä, kun ne oli lukenut jo 18 kertaa......
Uskon Riekon olevan ammattilainen, jos saa kirjoittaa miten haluaa, eikä "Kuiskaava Hymyily" tule väliin.- kaappias
Miten tämä nyt liittyy siihen, ettei Loimaalla ole Lidliä?
- likjdefrs
kaappias kirjoitti:
Miten tämä nyt liittyy siihen, ettei Loimaalla ole Lidliä?
Onhan Loimaalla Litili! Sinä vain et sitä tiedä ja löydä!
- kolopolo
Mieslehtitoimittaja ei välttämättä ole ihan kaikkein paras meriitti ansiolistassa..
Oliko lisäksesi siis kolme muuta yhtä ansioitunutta hakijaa? Tunsitko kolme vai neljä? Tunsitko itsesi? - missä missä
likjdefrs kirjoitti:
Onhan Loimaalla Litili! Sinä vain et sitä tiedä ja löydä!
kerro heti
- terapaa päätoimittaj
kolopolo kirjoitti:
Mieslehtitoimittaja ei välttämättä ole ihan kaikkein paras meriitti ansiolistassa..
Oliko lisäksesi siis kolme muuta yhtä ansioitunutta hakijaa? Tunsitko kolme vai neljä? Tunsitko itsesi?Kas vain taas tämä?
Vain sairaalloisen pelokkaasti seksuaalisuuteensa suhtautuva nainen voi vetää heti johtopäätöksen miespuolisesta lehtitoimittajasta. Vaatii monia estymiä, että näkee siinäkin seksin ja reikäleivän, vai mitä LL:ssä?
Kerran vielä tiedotusta!. Miesgenitaalilla varustettuja lehtimiehiä, eli lehtitoimittajia, jotka eroavat radiotoimittajista tai naisgenitaalitoimittajista. - Hii hiiii hiiiiiiihi
terapaa päätoimittaj kirjoitti:
Kas vain taas tämä?
Vain sairaalloisen pelokkaasti seksuaalisuuteensa suhtautuva nainen voi vetää heti johtopäätöksen miespuolisesta lehtitoimittajasta. Vaatii monia estymiä, että näkee siinäkin seksin ja reikäleivän, vai mitä LL:ssä?
Kerran vielä tiedotusta!. Miesgenitaalilla varustettuja lehtimiehiä, eli lehtitoimittajia, jotka eroavat radiotoimittajista tai naisgenitaalitoimittajista.Hii hiiii hiiiiiiihihhiiiiiiiiii..hiiii
- ukjtyuoilpoujy6rt6ui
Onnellisin olotila on, kun ei lue Loimaan Lehteä!
- Virtanen vaan
Voin elää loppuelämäni ilman Loimaan Lehteä, mutta en ilman Lidiliä!
- Hyvä Virtanen!
Virtanen vaan kirjoitti:
Voin elää loppuelämäni ilman Loimaan Lehteä, mutta en ilman Lidiliä!
Kirjoitat just oikein, ja vihdoinkin päästiin asiaan!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1345432Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313892No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452490Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv392067- 241833
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv251739- 411660
- 511621
- 301574
- 401536