oon riutunut "kamalassa" intohimossa, rakkaudessa, ikävässä ja omassa haavemaailmassani jo aikani. siis jo sen verran välillä alkanut jo oma tila huolettamaan -kun mikään muu ei kiinnosta mihinkään ei ole pystynyt keskittymään, ajatukset välillä melkein pakkomielteisiä??
olen suurin piirtein elänyt niistä hetkistä kun taas tavataan, ja ollut koko ajan valmis ihan mihin vaan.
Tavallaan hän kuuluu elämääni ja minä hänen, mutta en "sillä tavalla" kun tahtoisin. Mut enemmän kuin onnellisena olen tyytynyt siihen mitä saan. Ja eiköhän hänkin ole sen huomannut. Hänen intressinsä on ihan toisaallta, ja niitäkin olen vakavana kuunnellut vaikka ne on olleet kuin tikarin pistoja sydämeen.
Nyt aivan yhtäkkiä tunnen seesteistä levollista surua. Ja sellaista että en ehkä enää niin jaksaisi iloita (ja elää) niistä hetkistä jotka merkitsee minulle paljon, mutta hänelle tuskin mitään. Olen elänyt toivossa vaikka siitä toivosta ei ole näkynyt pahemmin merkkejä. Nyt näen ettei sitä toivoa ole. En jaksa enää hakata päätäni seinään. Tahdon armahtaa itseäni.
Nyt toivon että tämä tunne tila olisi lopullinen. Vaikka nyt surettaa ja itkettää niin olisiko tämä vihdoin se surutyö joka on tehtävä ennemmin tai myöhemmin, saadakseni tämä asia päätökseen. Olisi jo aika..
(JA toivon hartaasti ettei tämä ole vaan pms-oireita ja palaan taas kohta entiseen...)
olen suurin piirtein elänyt niistä hetkistä kun taas tavataan, ja ollut koko ajan valmis ihan mihin vaan.
Tavallaan hän kuuluu elämääni ja minä hänen, mutta en "sillä tavalla" kun tahtoisin. Mut enemmän kuin onnellisena olen tyytynyt siihen mitä saan. Ja eiköhän hänkin ole sen huomannut. Hänen intressinsä on ihan toisaallta, ja niitäkin olen vakavana kuunnellut vaikka ne on olleet kuin tikarin pistoja sydämeen.
Nyt aivan yhtäkkiä tunnen seesteistä levollista surua. Ja sellaista että en ehkä enää niin jaksaisi iloita (ja elää) niistä hetkistä jotka merkitsee minulle paljon, mutta hänelle tuskin mitään. Olen elänyt toivossa vaikka siitä toivosta ei ole näkynyt pahemmin merkkejä. Nyt näen ettei sitä toivoa ole. En jaksa enää hakata päätäni seinään. Tahdon armahtaa itseäni.
Nyt toivon että tämä tunne tila olisi lopullinen. Vaikka nyt surettaa ja itkettää niin olisiko tämä vihdoin se surutyö joka on tehtävä ennemmin tai myöhemmin, saadakseni tämä asia päätökseen. Olisi jo aika..
(JA toivon hartaasti ettei tämä ole vaan pms-oireita ja palaan taas kohta entiseen...)
Vastaukset 8
Vanhimmat
menkat tulossa, varmat merkit, usko pois, pari päivää ja taas ohi hetkeks, seuraavaan kertaan !
toivon kuitenkin ettei ole noin
puhunu lopun alusta mitään vaan viittas viimeiseen lauseeseen siitä että kuukautiset on alkamassa !! Haloo !!
Hienoa, mutta se tärkein puuttuu eli noiden asioiden ja haaveiden totetuttaminen todellisuudessa. Ei se toinen ihminen ikinä tule tietämään mitä ajattelet jos et hänelle kerro niitä asioita. Ei ne viestit täältä tule hänelle saakka ja vaikka hän lukisikin täällä niitä viestejä sattumalta niin ei voi ymmärtää että ne ovat hänelle.
Ota yhteyttä elävän elämän puolella ja selvitä että ovatko tunteet aitoja ja molemminpuoleisia vai vaan sinun pms-oireita. ;)
ajattelin ja toivoin ettei tämä suru ja haikeus olis vain pms-oireita vaan ihan oikeeta surutyötä ja luopumista. mun tunteeni on aitoja.
Olen käytännössä tehnyt kaikkeni sen eteen että hän ymmärtäisi mistä on kyse. En tietoisesti mutta kyllähän se paistaa kaikesta käytöksestäni ja puheistani. Tai siis olen tehnyt kaikkeni, paitsi sanonut suoraan.
Mutta ei kai aina tarvita sanoja...?
Tuntuu typerältä että kaiken tämän jälkeen alkaisin vielä lässyttelemään yhtään mitään.
ja todella haluan nousta tästä suosta.
hän mm. puhuilee ohimennen jostain omista ihastuksen kohteistaan todella mairittelevaan sävyyn. en tiedä ärsyttääkö tahalleen, vai tahtooko vain alleviivata että hänellä ihan muut kiinnostuksen kohteet vai eikö vaan tajua?
tällanen mm. syö todella, eikä mun sydänpolo enää jaksa. ja huonoimmassa tapauksessa alan kiukuttelemaan hänelle syyttä suotta sillä hän on kuitenkin autuaan viaton koko hommaan.
Sillä on toinen, eiks ni? se on onnellinen ja sä surullinen?
Se saattaa joskus olla hidasta, mutta sitäkin pysyvämpää.