IPUlla ei ole ehdokasta

Älä äänestä vahinkoa

Presidentinvaalit eivät siksi ole meitä koskeva tapahtuma,emmekä voi edes äänestää kun ei ole omaa ehdokasta.Toivon että nukkuvien puolue nyt näyttää kaapin paikan.Petkutuksen on jo loputtava.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pois pienpuolueet

      Hyvä vaan ettei näin pienellä puolueella ollut omaa ehdokasta. Miksi tällainen puolue on ylipäänsä olemassa? Ei ikinä pääse eduskuntaan ja sitten perustetaan taas uudestaan. Joku haluaa leikkiä puheenjohtajaa? Mikseivät voi liittyä vaikka perussuomalaisiin. EU-vastaisia ehdokkaita oli vaaleissa. Puolueen joku johtohenkilö kirjoitti erään sanomalehden mielipidesivustolla heistäkin kuitenkin arvostelevaan sävyyn. Kaiken lisäksi hän vihjaili äänestävänsä toisella kierroksella juuri sitä ehdokasta jota ei saa äänestää. Enpä saanut tästäkään puolueesta kovin hyvää kuvaa.

      • Ne..

        Perussuomalaiset, he eivät ole eu vastaisia siinä mielessä, että olisivat eroamassa EU:sta, euroa he kyllä kritisoivat.


      • ei vihreä
        Ne.. kirjoitti:

        Perussuomalaiset, he eivät ole eu vastaisia siinä mielessä, että olisivat eroamassa EU:sta, euroa he kyllä kritisoivat.

        Näitäturhan pamisijoita riittää. PS,Kokoomus Keskusta.SDP ja muut eduskuntapuolueet. Vaan mikään niistä ei pane tikkua ristiin meidän suomalaisten hyväksi. Poliittiset suojatyöpaikat vaan kiinnostavat ja matkailu meidä rahoilla. Korruptiolla elävät ,työntävät hirveitä velkoja maksettavaksemme ja viis veisaavat taloudesta kun kyseessä on omat pienet edut. Ja homma jatkuu näköjään loputtomiin.


      • Ipun jäsen

        HS:n vaalikoneen mukaan Soini oli minulle kaikkein huonoin ehdokas. Luultavasti tulos kertoo jotain näkemyseroista.


      • Ipun jäsen kirjoitti:

        HS:n vaalikoneen mukaan Soini oli minulle kaikkein huonoin ehdokas. Luultavasti tulos kertoo jotain näkemyseroista.

        Ylen vaalikoneen mukaan minulle oikea oli Väyrynen(66%) ja toinen Soini(64%), joten onko ipu väärä puolue äänestää kunnallisvaaleissa?


      • äänet pois
        Sinappisilmä kirjoitti:

        Ylen vaalikoneen mukaan minulle oikea oli Väyrynen(66%) ja toinen Soini(64%), joten onko ipu väärä puolue äänestää kunnallisvaaleissa?

        IPUn ehdokastahan ei ollut joten vedit herneen kurkkuusi. Ipulaisten ei pidä äänestää tässä vaalissa. Kauheaa jos joku nyt toisella kierroksella äänestää kovimpia EU-jäsenyyden haikailijoita kun nyt tiedämme miten siinä kävi.Toivottavasti älyätte pysyä kotona.


      • Onko järkeä?
        äänet pois kirjoitti:

        IPUn ehdokastahan ei ollut joten vedit herneen kurkkuusi. Ipulaisten ei pidä äänestää tässä vaalissa. Kauheaa jos joku nyt toisella kierroksella äänestää kovimpia EU-jäsenyyden haikailijoita kun nyt tiedämme miten siinä kävi.Toivottavasti älyätte pysyä kotona.

        Pysyn taatusti kotona. Mikään voima ei saa minua pakkaseen äänestämään täystolloja jotka ovat tuhlanneet rahamme ja varamme EU-seikkailuihin. Asiallista olisi että molemmat luovuttaisivat nyt kun vielä on mahdollisuus käyttää järkeä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      126
      8897
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      145
      5374
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3825
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      131
      3585
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2634
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1906
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      358
      1562
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1557
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      71
      1410
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1376
    Aihe