Onko mulla syomishairio?

hukasssa

Tasta tulee todennakoisesti todella pitka viesti, toivottavasti jaksatte lukea sen.
En oikein tieda, etta milloin aloin miettimaan syomisiani ja sita milta naytan, todennakoisesti ylaasteen loppupuolella, silla huomasin syovani paljon kaikenlaisia herkkuja. Tilannetta pahensi se, etta olen aina ollut kateellinen siita, kuinka laiha aitini oli nuorena ilman minkaanlaista sairautta.
No, lukio alkoi ja muutin omaan asuntoon. En tieda mita kesan aikana tapahtui, mutta olin paattanyt, etta nyt laihdun sellaiseen kuntoon, etta kaikki varmasti ovat minulle kateellisia. Kesan aikana myos aloitin erinnaisia herkkulakkoja: En syonyt sipseja, suolatikkuja/pahkinoita/lastuja tai mitaan vastaavaa vuoteen. En myoskaan juonut limsaa, vichya tai kivennaisvesia tai mitaan muuta vastaavaa. Kun vihdoin paasin omaan asuntooni, oli jotenkin tosi hieno tunne, etta saattoi itse kontrolloida kaikkea; nukkumaanmenoa, menemisia/tulemisia ja syomisia.. Ei mennyt kuin pari kuukautta ja olin paassyt mittoihin, joista erityisesti aitini sen huomatessaan alkoi huomautella, usein myos koulukaverit kyselivat, haluaisinko tulla syomaan, mutta joka kerta vastasin ei ja meikkasin senkin ajan, mita nyt joskus kaytiin makkarissa parhaan ystavani kanssa, mutta lopulta sieltakin tarttui korkeintaan kahvi mukaan. Koulukaverit hokivat etta sa olet laiha, mutta jos joku selvasti mua laihempi niin sanoi, niin ei toivoakaan etta olisin sen uskonut. Samalla se tuntui kivalta, mutta silti epauskottavalta kuulla aina toisinaan kommentteja. Vyotaronymparykseni oli laihimmillaan 58 cm, mutta levelanteisena pysyttelin n. 90 cm lantion kohdalta, jonka vuoksi koin epaonnistuneeni ja muiden ajattelevan minun olevan laski. Sen vuoksi en ylaasteen jalkeen ole farkkujakaan kayttanyt, 9lk:llakaan en enaa kayttanyt vaaleita farkkuja, silla mielestani naytan niissa laskilta. Tiedostan kylla sen, etten ole mitaan ylilihavaa ihmista isompi, mutta tunnen, etta olen kaikkia "normaleeja" isompi ja silmissani silta oikeasti nayttaakin. Erityisesti jos kaupungilla tulee joku kaunis/hoikka vastaan, minulle tulee tosi ahdistava olo. Lopulta koitin pidattaytya kaikesta mahdollisesta ja ostin aina valilla dietti-juomaa, jotta nalka pysyisi loitolla. Sitten aloin kieltaytya kaikista mahdollisista syomisista aina kun mahdollista ja aloin ostaa ravintoloissakin pienimman annoksen, mita saatavilla oli. Aina sen jalkeen podin tosi huonoa omatuntoa ja saatoin itkeakin ja murehtia, etta kuinka paljon lihoan tasta ja tasta. Laskin myos kaloreita ja olin tyytyvainen, jos sain ne pidettya alle 600 kalorissa/pv. Sitten jossain vaiheessa aloin pelata kaikkea, etta saan syovan tai kuolen jne, mutta siita kuukausi eteenpain ja olin jalleen kerran enemman huolissani, olenko laihin vai naytanko edes anorektiselta. (Tahan valiin voin lisata, etta olen toivonut sairastavani anoreksiaa ja ihan oikeasti olisi "ihanaa" saada diagnoosi siita. Mietin, etta haluankohan vaikuttaa saalittavalta, onkohan minulla lapsuudesta joku trauma tms, jonka vuoksi minulla olisi jonkunasteista laheisyyden kaipuusta tms(?))
Lopulta paasin n. 51 kiloon ja se tuntui ihan ok:lta, mutta tunsin, etten vielakaan voi sanoa itseani anorektikoksi/syomishairioiseksi, koska se on normaali paino tai liian lahella sita. Olen siis 169 cm pitka.
Kaikki meni tavallaan siina ihanassa "laihuuden huumassa" kunnes kevaalla romahdin yhtakkia ihan taysin. En jaksanut nousta ylos sangysta ja itkin vaan koko ajan ja tunsin, ettei minusta ole mihinkaan. Paassa pyori myos sellaisia asioita, etta en oikeasti pysty niita muistelemaan, kun tulee niin paha olla. Taman kaltaisia ahdistuskohtauksia minulle on tullut n. 3, etta on siis ihan oikeasti taytynyt melkeinpa pidella itseaan ja koittaa toitottaa, etta kaikki kaantyy ihan hyvin jne... "Kohtauksille" en ole edes keksinyt syyta, eli en tieda mista ne tulivat. Lintsasin kolmen jakson ajan koulusta vasymystani ja ikavaani tosi paljon ja jain ties milla verukkeilla kotiin. En muutenkaan pystynyt keskittymaan opiskeluun, silla tein koko ajan suunnitelmia miten laihtua lisaa mutta aitin huomaamatta.. Lisaksi ravasin vaa'alla ja mittailin itseani. Sitten lopulta minun oli pakko kertoa aidille (en syomisistani, vaan siita, etta tunnen itseni tosi masentuneeksi) ja hanen kanssaan sovimme ajan terkkarille, joka ohjasi minut psykologille. Huomasin, etten kuitenkaan voinut laheskaan naita kaikkia asioita kertoa hanelle, silla pelkasin, etteivat oireeni/muut asiat ole aitoja/sellasia, joista pitaisi huolehtia/varteenotettavia. Ajattelin, etta han luulisi minun valehtelevan tai olevan saalien kerjaaja. Kirjoitin kylla kirjeen ja kerroin kaikesta pintapuolisesti, mika minua huolettaa.

6

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hukassssa

      Kyseisia asioita oli n. 23, joista syominen suurin huolenaihe. Asiat alkoivat menna vahan paremmin, mutta tunnen, etta kaynnit jaivat "kesken". Olen monesti ajatellut, etta niita pitaisi jatkaa kunhan taalta ulkomailta kotiudun, mutta kys. psykologi toivotteli jo hyvaa loppuelamaa jne, joten en varmaankaan ota yhteytta(?) Minusta vaan tuntuu, etta han ei nahnyt minulla olevan mitaan sellaisia ongelmia, joista en itse selviaisi. Nyt taalla ulkomailla ollessa samat jutut ovat palanneet mieleen ja itse asiassa olen paattanyt ryhtya samaan sessioon jalleen.. Tunnen olevani oma itseni laihana, ja siksi haluan yrittaa laihtua taas. Talla hetkella painan alle 55 kg (minka takia mm. itkin eilen ja jai laksyt yms tekematta, silla olin liian kateellinen kaikille muille & tunsin itseni ihan kauheaksi). Mulla pyorii syominen 99%:sti joinain paivina paassa. Valilla oon tajunnu, etta mulla oikeasti on aika sairaita ajatuksia, mutta tunnen, etten paase niista eroon vaikka mika ois, silla en vaan psyty olemaan tyytyvainen laskiin itseeni. Ainut mika mua ihmetyttaa on se, etta vaikka joka ikinen anoreksian/syomishairion oire mulla tosi vahvana esiintyykin, ainut mika uupuu on melkein se tarkein: liikunta. En vaan jostain syysta oo siita niin innostunu, mutta poden "tekemattomyydesta" huonoa omatuntoa joka paiva. Joskus jos syon liikaa, saatan juosta juoksumatolla 400 kaloria niin lujaa kun paasen. Oon muutaman kerran koittanu oksentamista, mutta se ei oo ainakaan viela onnistunut. Todennakosesti unohdan kertoa jotain tarkeaa.. Toivon, etta en joutuis kokemaan samaa kuin viime kevaana, silla se oli aivan hirveeta ja jostain oudosta syysta samaan aikaan myos ihanaa. Toivoisin vaan laihtuvani alle 50 kiloon niin, et pysyisin iloisena ja onnellisena ilman masentuneisuutta ja jaksamattomuutta ja niita kaikkia hulluja asioita. Mika tuskin on mahdollista. Niin siis, mita luulette, onko mulla syomishairio? (en muuten koskaan kysynyt silta psykologilta suoraan, eika sekaan sanonut sillein juurikaan mitaan suoraan.) Ja oisko tassa pohjana joku trauma yms pettyminen lapsuudesta, jota en valttamatta edes itse tiedosta ilman apua? Ja mita mun pitaisi talle asialle tehda? Ja jutella en voi kun yhelle kaverille, mutten sillekaan liikaa, koska se huolestuu liian paljon. Terkkariin en (siella Suomessa) halua ottaa yhteytta, silla meidan koulussa on yks tosi huonossa jamassa oleva anorektikko, joten ei mua oteta vakavasti kuitenkaan vaan huomionkerjaajana, tai sita ainakin pelkaan. Ai niin, unohin mainita, etta jos joku tulee mulle sanomaan mita vaatekokoa on (esim. XS) se sattuu muhun tosi paljon ja koko paiva saattaa menna pilalle, vaikka oon itse samaa XXS kokoa paitojen yms. suhteen.. Housujen yms koko on yleensa S, joskus M:kin.. Ja siis jos joku sanoo mulle, etta naytan hoikalta, mutten sairaalta tms, sekin saa mut hirvean ahdistuneeks ja itkun partaalle...

    • mie

      No mun korviin kuulostaa, et sulla on ainakin jonkin asteinen ongelma. En osaa sanoa, onko ihan anoreksia, mutta joku sen tyylinen varmaan. Mee siel tapaamaan psykologia? Et kyl selvii yksin.

    • heihoi

      Oon iteki ulkomailla asusteleva ja kohta muuttamassa takaisin Suomeen (:
      Mut niin, toi sun kertomukses kuulosti IHAN itseltani! Mulla alko tollee samalla tavalla oman vartalon inhoominen tossa yla-asteen lopulla/lukion alussa. Painoa kavin pudottamaan vasta tossa 2011 kesalla ja siita alko sitte alamaki. Oon 160cm ja painoin laihimmillani 36,5kg. Soin just n. 600 kcal paivassa (usein kyl alle) ja melkein toivoin etta minusta tulisi anorektikko. Mulla ei mtn traumoja eika mtn ikina ollut lapsuudessa. Masennuin sitten kuukauden jalkeen ihan kunnolla. En jaksanut nousta sangysta, itkin vaan jne. Kerroin sitten aitille siita miten minusta tuntui(tuntuu) koko ajan etta olin lihavampi kuin muut. Yritettiin sitten aitin kanssa lisata syomisiani, mutta ei siita tullut mitaan, koska ahdistuin niin paljon pienestakin ruoan lisaamisesta. Lopulta kun romahdin siihen 36,5kg aiti vei terapiaan ja hommattiin ravitsemusterapeutti. Anoreksiahan minulla todettiin, vaikka itsekkaan en ole mikaan urheiluhullu. Nyt olen painoa yrittanyt nostaa kohta 2 kk enka ole lihonut kun n. 1,5kg. Etta kylla se painon saaminen takasin kestaa. Mulle on kylla vielakin TOSI ahdistavaa syoda ja kulla esim. kommentteja omaan vartalooni kohdistuen (vaikka olisikin hyvia).
      Sita vaan etta, kylla toi kuulostaa syomishairiolta/anoreksialta, koska ei tarvi olla mikaan luuranko silla se anoreksia asuu korvien valissa!
      Toivottavasti autoin (:

    • ...

      joo kiitos :) ois kiva kuulla muidenkin mielipiteita, vaikka oli tosi kiva saada edes tuo ykskin vastaus!

    • lissuuuuuuh

      Hakeudu hoitoon. Ei tartte olla innostunut liikunnasta, voi siltikin olla anorektikko. Sua painaa varmaan muutkin asiat, kun kirjoitit noin paljon(?)
      Melkein aina anoreksia on se "oire" muista ongelmista. Sun kirjoitustyyli vaan on sellanen, et veikkaisin sulla olevan muutenkin hankalaa tai sun olevan tosi kiltti muita kohtaan? Emt, tuli vaan sellanen olo. Mutta joo, mun mielipide on, et otat taas kontaktia johonkin psykologiin. Ei tartte aatella, et hei, se on noloa tms. Et oo sairas tai hullu, vaikka tapaisikin psykologia aina tarvittaessa. Kaikkien ois joskus kokeiltava sellasta mielenterveyden & hyvinvoinnin vuoksi.
      Mutta siis pointti: Sun kirjotuksen perusteella voisin sanoa sulla olevan ainakin ep.typp. anoreksia. Ja tarvitset tukea!

    • minaaaaaaa

      Saattaa kuulostaa jankuttamiselta, mut oon sen verran hukassa, etten osaa yhtaan arvioida itse tata mun tilannetta. Toivoisin ees jonkinlaisia vastauksia, vaikka onhan noita muutama jo tullutkin. Kiitos heille :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1897
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      1786
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1771
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1446
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1385
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      488
      1026
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      966
    8. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      913
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      911
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      869
    Aihe