Tästä palstasta

En ole tietoinen

Ehdottiko joku/jotkut lestadiolaisuuspalstalaiset ylläpidolle tämän uuden palstan perustamista?

17

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meille vl:lle oma

      Enpä usko.

      SRK:lle voisi ehdottaa, että pistäisivät omalle serverillensä keskustelupalstan, jonne pitäisi rekisteröityä. Eihän Jumalan lasten tarvitse hävetä uskoaan ja aroista asioista puhua aivan kuin jossain "Jumalan selän takana", kun anonyymisti haluaa esim.täällä purkaa itseään tai jopa hakea hyväksyntää Jumalan sanan oppia vastaan.

      Ainakin itselleni on helpompi kirjoittaa kuin puhua ja ainakin itse haluaisin elää siinä uskonrukouksessa, että Jumala antaa voimia puhua aroistakin asioista, mutta myös siinä uskonrukouksessa, että en lähtisi turhia kyselemään ja siten hämmennystä aiheuttamaan seurakunnassa, mistä Raamattukin varoittaa Paavalin kautta.

      Tällaista siis siinä toivossa, että meillä olisi oma palsta.

      • Sama kuin ed.

        Joskus on kysytty miksi Päivämiehessä ei ole yleisönosastoa. Heille on vastattu, että se on yhtä suurta yleisönosastoa.

        Päivämiehestä on mukavanpi lukea kirjoituksia, kuin täällä pilkkaajien keskellä. Ja eiköhän Päivämiehen toimitus ota mielellään vastaan juttuehdotuksia. Jos kysymys askarruttaa mieltä, saattaa sen toimituksen tietoon ja seuraavalla viikolla voi olla vastaus lehdessä.

        Mielipiteeni on, että lukemalla SRK:n julkaisuja ja Raamattua löytää vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen. Paremmin kuin täältä.


      • Uskomassa vl
        Sama kuin ed. kirjoitti:

        Joskus on kysytty miksi Päivämiehessä ei ole yleisönosastoa. Heille on vastattu, että se on yhtä suurta yleisönosastoa.

        Päivämiehestä on mukavanpi lukea kirjoituksia, kuin täällä pilkkaajien keskellä. Ja eiköhän Päivämiehen toimitus ota mielellään vastaan juttuehdotuksia. Jos kysymys askarruttaa mieltä, saattaa sen toimituksen tietoon ja seuraavalla viikolla voi olla vastaus lehdessä.

        Mielipiteeni on, että lukemalla SRK:n julkaisuja ja Raamattua löytää vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen. Paremmin kuin täältä.

        Ei se aivan noinkaan ole. Raamatun lukemista kun koittaa niin ei tahdo juuri mitään ymmärtää, (minä ainakaan), mutta sitten kun puhuja sitä lukee ja selittää niin silloin ymmärtää jo paljon paremmin.Siksikin seurat on tosi hyvä ja tarpellinen.


      • Ette te pysty
        Uskomassa vl kirjoitti:

        Ei se aivan noinkaan ole. Raamatun lukemista kun koittaa niin ei tahdo juuri mitään ymmärtää, (minä ainakaan), mutta sitten kun puhuja sitä lukee ja selittää niin silloin ymmärtää jo paljon paremmin.Siksikin seurat on tosi hyvä ja tarpellinen.

        Totuus on kuitenkin se, että tämänkaltaista vapaata keskustelua ei ole mahdollista käydä vanhoillislestadiolaisten omissa tilaisuuksissa nyt, eikä sitä ole koskaan aikaisemminkaan pystynyt käymään. Ei täälläkään!


    • mene sinne

      Vl-foorumi on SRK:n palsta.

      • Koskaa kuullu

        Mikä se on?


    • Huoli omastatunnosta

      Tuossa mietin...

      Näin äkkiseltään kun ajattelee, niin ehkä alun alkaen tämä meikäläisille tarkoitettu palsta on ollut ihan hauska idea.

      Mutta...

      Mietikääpä muutkin tätä tarkemmin. Onko täällä semmoisia (esim) vaaroja, mitä olisi hyvä uskovaisena varoa? Yksi minu kaveri on jutellut että hän on ollut hieman huolestunut jostain. Pisti vaan miettimään.

      Mielestäni on hyvä kuunnella ja kysellä muidenkin mielipiteitä.

      Tästä paikasta voi tulla melkoinenkin törkykasa.

      Ja arvaappa vaan onko siellä sitten hauska olla!!!! Ei täällä kohta enää ketään meikäläistä kiinnosta olla! Ja nekin jotka ovat, kyllä varmasti saavat huolestuvien meikäläisten viestejä!!!!!

      • Jeremias J. Jeppene

        Mielestäni tämä asioista jauhaminen täällä netissä ei ole uskonelämää vahvistavaa. Täällä voi kuka tahansa esiintyä lestadiolaisena ja kirjoitella aivan mitä vaan.

        Täällä varmasti moni lestadiolainen on vain pahoittanut mielensä lukiessaan vl-nimimerkeillä kirjoitettuja kauheita juttuja, jotka eivät välttämättä todellisuudessa ole lestadiolaisten kirjoittamia.

        Itse olen todennut, että mikäli haluan säilyttää uskon ja hyvän omantunnon, niin en lähde enempää kirjoittelemaan ja edes jatkuvasti "asumaan" täällä palstalla.


      • Rohveetta

        Tällaisella anonyymipalstalla on uskovaisella suuri vaara laiminlyödä tuo Kristuksen kirkkolaki. Sitä saattaa lukea uskovaisen kirjoittelua, johon ei voi yhtyä ja sitten vain sivuuttaa asian eli lukee toisen Jumalan lapsen tekstejä juuri siten kuin jumalattomat (perkeleen pojat) tekevät, jotka lukevat vain sen tekstin, joka miellyttää heitä tai vain sen tekstin, josta he voivat alkaa turhuutta kinastelemaan.

        Vaikka me itsekukin tiedämme, että vikaan joudumme ja helposti vääriä sanojakin tulee sanottua ja kyseessä on anonyymipalsta, ei se meitä kirkkolaista vapauta. Kyllä meidän tulisi rakkaudella lähestyä sitä uskovaista, joka on vikaankin joutunut. Ja myös toisin eli saattaa tulla eteen tilanne, jossa veljen / sisaren kirjoitus ei miellytä siksi, että se saarnaa synniksi sellaisen asian, jota itse ei pidä syntinä tai on turtunut siihen syntiin ja se on tullut itselle luvalliseksi. Voi sitä Jumalan lasten riemua ja yhteistä rakkautta, kun me saamme toinen toistamme tukea ja evankeliumiakin julistaa.

        Ja aina kun olemme ymmällään, eri mieltä, jne. , ottakaat rakkaat toisiinne yhteyttä. Kyllä Jumala teille antaa ymmärryksen, milloin on parempi ottaa yhteyttä kuin täällä keskustella, jos te aralla mielellä kuuntelette Hengen kehoituksia.


    • Roskapalsta

      Minusta tämä palsta joutaisi poistaa.

      • Realisti Realisti

        Mietitäänpä hetki, miten lestadiolaisuuskeskustelu netissä (täällä suomi24:ssä) on saanut alkunsa. Ensin oli herätysliikepalsta, josta lestadiolaisuus kiinnostavuutensa takia eriytettiin. Sitten tuultiin samaan tilanteeseen lestadiolaisuus-palstalla. ja eriytettiin tämä Vanhoillisten palsta omaksi palstaksi.

        Ihmiset siis haluavat keskustella lestadiolaisuudesta ja erityisesti meistä vanhoillisista.

        Kun suomi24 ei ole meidän vanhoillisten kontrollissa, en ensinnäkään näe mahdolliseksi "poistaa" vanhoillislestadiolaisuus-nimistä palstaa vaikka niin haluaisimmekin, ja toiseksi vaikka poistaminen olisi mahdollistakin, se tarkoittaisi vain, että keskustelu siirtyisi jonnekin muualle.


      • Kuultua

        Tietääkseni jehovan todistajilla on jäsenistölle määräys olla lukematta heidän oman totuutensa kanssa kilpailevia tietolähteitä, sanktiona erottaminen jehovan todistajista.


      • Seurataan tilannetta

        Minusta on ollut päin vastoin turvallista lukea tänne hiljattain ilmestyneiden huolta kantavien uskovaisten viestejä.

        Yhdyn täysin näihin huoliin.Todennäköisesti he ovat tulleet tänne jonkun toisen uskovaisen päiviteltyä näitä palstoja. Hyvä näin. Tälläkin estämme eriseuran vaaraa, kun siionissa seurataan näitä laajemmin kuin vain nuoriso - "nettisukupolvi"- ja me muutamat vähän aikuisemmat. Näin tiedämme mitkä vaarat nuorisoakin saattaa netissä olla eksyttämässä pois elävästä uskosta.


      • Roskapalsta
        Seurataan tilannetta kirjoitti:

        Minusta on ollut päin vastoin turvallista lukea tänne hiljattain ilmestyneiden huolta kantavien uskovaisten viestejä.

        Yhdyn täysin näihin huoliin.Todennäköisesti he ovat tulleet tänne jonkun toisen uskovaisen päiviteltyä näitä palstoja. Hyvä näin. Tälläkin estämme eriseuran vaaraa, kun siionissa seurataan näitä laajemmin kuin vain nuoriso - "nettisukupolvi"- ja me muutamat vähän aikuisemmat. Näin tiedämme mitkä vaarat nuorisoakin saattaa netissä olla eksyttämässä pois elävästä uskosta.

        Onhan se niinkin. Mutta toisaalta, Mielestäni Päivämiehessä taannoin esitetty ajatelma siitä, että näiltä palstoilta ei kenenkään pitäisi hakea sielulleen ruokaa, on erittäin hyvä kiteytys hyvästä käytännöstä.


      • Roskaa!
        Roskapalsta kirjoitti:

        Onhan se niinkin. Mutta toisaalta, Mielestäni Päivämiehessä taannoin esitetty ajatelma siitä, että näiltä palstoilta ei kenenkään pitäisi hakea sielulleen ruokaa, on erittäin hyvä kiteytys hyvästä käytännöstä.

        Siinä mielessä totta että sinä olet roskanpuhuja.


    • Kaatunut Puhveli

      Asiallisempaa kriittistä vl-keskustelua kaipaaville suosittelen mopin palstaa ja hakomajaa. VL-foorumista saa taas enemmän "perinteistä" VL-näkemystä tukevia ajatuksia, mutta kyllä sielläkin on kriittistä keskustelua käyty.

      Ei ole tämä palsta ainoa törkypalstaksi muuttunut, käykääpä katsomassa vaikka joidenkin automerkkien "keskustelua". Kun nimimerkkien käyttön täysin vapaata ja rekisteröintipakkoa ei ole, niin mikä tahansa keskustelupalsta muuttuu törkykasaksi.

      • Rosa-Liisa

        "Asiallisempaa kriittistä vl-keskustelua kaipaaville suosittelen mopin palstaa ja hakomajaa."

        Mutta kun ei siellä ole keskustelijoita. Jemimakin meni ja perusti omia blogejaan eikä ole keskustelemassa. :-(


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5495
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2396
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1890
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      146
      1773
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1615
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      34
      1575
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1408
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1125
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1088
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      228
      1059
    Aihe