Tähän kurjuuteen ollaan ajauduttu Mauno Koiviston,Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen aikana nyt on aika valita Timo Soini ainoa muutos numero 3
"Euroopan komissio on käynnistänyt uhkaamansa oikeustoimet Unkarin uuden perustuslain muuttamiseksi. Komissio katsoo vuodenvaihteessa voimaan tulleen perustuslain muun muassa vaarantavan Unkarin keskuspankin itsenäisyyden ja heikentävän maan demokratiaa.
Komissio puuttuu maan kansalliseen lainsäädäntöön, koska sen mielestä uusi perustuslaki rikkoo EU:n lakeja esimerkiksi keskuspankin osalta.
–Unkari, kuten kaikki jäsenmaat, on EU:n sopimusten nojalla velvollinen takaamaan keskuspankkinsa ja tietosuojaviranomaistensa itsenäisyyden sekä tuomareidensa koskemattomuuden. Komissio on valmis kaikkiin tarvittaviin oikeustoimiin, jotta Unkarin lait vastaavat Euroopan unionin lainsäädäntöä, sanoo Euroopan komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso tiedotteessa.
Valtapuolue Fideszin katsotaan myös pyrkivän ottamaan haltuunsa Unkarin uuden tietosuojaviraston ja kahmimaan vallan oikeuslaitoksessa. Puolue hallitsee maan parlamenttia kahden kolmasosan enemmistöllä, joten se kykenee perustuslain muutoksiin ilman muiden tukea.
Komissio antoi ukaasissaan Unkarille kuukauden aikaa vastata EU:n vaatimiin muutoksiin.
–Toivoimme, että Unkarin viranomaiset tekisivät eurooppalaisen lain kunnioittamiseksi tarvittavat muutokset. Tätä ei ole tapahtunut, joten olemme päättäneet ryhtyä toimiin, jatkoi Barroso BBC:n mukaan.
EU:n mielestä Unkarin keskuspankin itsenäisyys on vaarassa, kun pääministeri Viktor Orbanilla on valta nimittää keskuspankille uusi johtaja. Lisäksi uusilla laeilla passitettaisiin pakkoeläkkeelle 274 tuomaria, jotka Fideszin väitetään aikovan korvata itselleen mieluisilla tuomareilla.
Tuhannet unkarilaiset ovat osoittaneet mieltään uutta perustuslakia vastaan. Pääministeri Orbania on nimitetty Euroopan uudeksi diktaattoriksi.
Pääministeri Orban on perustellut perustuslain muutoksia poliittisen päätöksenteon jähmeydellä ja vaatinut kommunismin viimeisten vaikutusten pyyhkimistä Unkarista. EU:n painostuksen alettua hän on kuitenkin todennut, että "perustellut" muutosvaatimukset voidaan toteuttaa.
Tänään antamassaan tiedotteessa Unkarin hallitus toteaa, että eurooppalaiset arvot ja periaatteet ovat sille tärkeitä. Hallituksen mukaan keskuspankin ja oikeuslaitoksen itsenäisyys on maan politiikan lähtökohta.
Jos Unkari ei tee komission vaatimia muutoksia, EU voi rankaista maata sakoilla ja jatkaa asian käsittelyä Euroopan unionin tuomioistuimessa.
BBC:n mukaan Unkari saattaa joutua taipumaan EU:n vaatimuksiin talousongelmiensa vuoksi. Maa tarvitsee unionilta uutta lainaa. Fideszin talouspolitiikka on epäonnistunut, maa on velkautumassa pahasti ja forintin arvo on tippunut ennätyksellisen alas".
EU on uhka myös meidän perustuslaille,toimii vastoin 125 artikla
18
66
Vastaukset
- ja tämähän on tosi
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/119435-jussi-niinisto-”gallupeissa-ei-uskalleta-kannattaa-soinia”
- uskoa niin kauan....
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/119438-76-000-nuorta-niinisto-ja-soini-suosikit
Hienoa nuoret isänmaallisuus voimissaan vanhat antaa loput tarvittavat äänet Timo Soinille toisella kierroksella. - muutos tarvitaan
Soinille ääneni annoin.
- pekka on ääneni
Jos on niin että vain perussuomalaiset näkevät Varkauden arvon annan minäkin ääneni heille vanhana demarina.
http://www.youtube.com/watch?v=4bmbR7GwcdI&feature=plcp&context=C3499d82UDOEgsToPDskKq86EL4i3aBxOz8wvmzrGH - mielenkiintoistako?
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/119455-rumat-luvut-julki-–-”suomi-rikkoo-saantoa”
Demareiden loputkin tukijat häviävät Paavo Lipposen ja tämän uutisen myötä. - nyt tuli tupenrapina
http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94524-rajuja-irtiottoja-hallitus-horjuu-tuomiojan-arhinmäen-ja-essayahin-mukana
- Hyvä Anneli näytä...
Siilinjärven pyrkyri Kataisella karkasi mopedi !! Veti sitten kerralla maton alta myös Niinistön alta Tuomioja Lipposelta. Timo Soini voi olla rauhallisin mielin vaalivankkureita, sekä vedetään, että työnnetään muiden puolueiden toimesta.
http://jaatteenmaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94514-eu-näpertelee-talouskriisin-keskellä
- totuus euromaista
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/01/18/nain-paljon-luottoluokitusten-olisi-pitanyt-laskea/201221035/170
Luottoluokituksessa yksi maa jonka raha ei ole euro - Hallitus kaatuu
http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2012/01/18/kreikka-laina-pomppasi-yli-800-prosenttiin/201221223/12
Missä ne vakuudet on Katainen ja Urpilainen ???? - kaaos tulossa
http://www.talouselama.fi/uutiset/maailmanpankki quotvarautukaa pahimpaanquot/a758310
- timo on rehellisin
Sunnuntaina 22.01 sinulla on mahdollisuus tehdä muutos kertaheitolla äänestä numero 3 mekin annoimme jo äänemme enakoon Timo Soinille.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/01/18/taydellinen-myrsky-viela-edessa/201221235/12 - uusi persu nuoriso
http://www.varkaudenseudunps.net/zzpessimismi-realismi-savonia-180112.php
Hieno kirjoitus Mikko lähde ehdokkaaksi saat ääneni ja muutaman muunkin opiskelija kaverini uskoisin. - nyt on vaihtoehto
Pekka on tehnyt miehen työn perussuomalaisten juurtumiseksi Varkauteen saa myös minun ääneni syksyllä jos asettuu ehdolle.
http://www.varkaudenseudunps.net/zz061209.php - opintojen äiti
Persut elävät vieläkin jonkinlaisessa alkuinnostuksen huumassa. Eiköhän se aika pian laannu, jos joutuvat joskus vastaamaan puheistaan. Saunan lauteille juurtunut persukailotus on rakkikoirien räksytystä.
Tässä vielä kertauksena aiemmin kirjoittamani viesti:
Jos Timo Soinista tulisi pressa, koko persupuolue kuihtuisi kokoon. Siellä ei ole yhtään täysipäistä johtajaa johtamaan tätä narrilaumaa. Sen tietävät Timo ja useat persukannattajat, jotka eivät tästä syystä äänestä Timoa. Timo on esillä vain "muodon vuoksi" levittämässä persupropakandaa - olisiko kunnalisvaalit mielessä. - no jotain rajaa sdp
Kansa on liikkeellä19.1.2012 01:11 Timo Soini ilmoita asiaton viesti.Kävin Lohjalla ja Espoossa kampanjatilaisuuksissa, yleisöä oli yhteensä n 600 henkeä.
Nimmareita ja kuvia otettiin kymmenmäärin. Osa niistä on jo päätynyt Iltasanomien nettisivuille.
Sellossa oli etenkin maahanmuuttajakoululaisia liikkeellä. Rasismia ei ollut kukaan paikalle kutsunut…
Illalla oli Mtv3 vaalitentti. Risti seinään, minulle ei jauhettu rasismista, eikä abortista.
Facebookissa voi esiintyä myös väärällä nimellä, tätä Arhinmäki ei ollut tietävinään.Kansa tietää.
Minä esiinnyn omalla nimelläni. Jos minulla on asiaa sanon päin taulaa, kahdenkesken.
Otin tentissä esille avustajastani tehdyt kaksi kohujuttua. Täysin alamittaisia tekstejä. Toisen tekijällä oli sentään kanttia ottaa juttu nimiinsä, toinen oli pistetty työryhmän nimiin. Pelokkaita poikia?
Kansa on liikkeellä. Kannustusta tulee. Sunnuntaina ei tarvitse arvailla tulosta. Äänet lasketaan. Omanikin.
Maikkarin tentti ei ollut täydellinen sekään, mutta parempi kuin Nelosen räpellys, jossa puheenvuorot sai mainosten aikaan ja sinänä hyvä näyttelijä Antti Litja horisi omiaan vartin lähetysajasta. Vaalitenttien ehdoton pohjanoteeraus on ollut FST-tentti. Suorana lähetyksenä se olisi ollut kaikkien aikojen katastrofi.Samma på svenska.
Huomenna viedään viimeistä tenttiä.Suomea sitoutetaan EU-talousopimukseen Eduskunnan istuntotauon aikana.Siitä haluan puhua, viisi minuuttia. Voin antaa aikaa homo-uskonasiat-rasismi-osiosta.
Kansa on liikkeellä, maikkarin lupaama 7 prosentin kannatuskysely joutuu kohdaltani naurunalaiseksi.Silloin pääsen kysymään, Haapala vastaa mielellään…suorassa lähetyksessä.
. - jäsenistö takana
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242053Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331957Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101811Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561479Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341395Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5321113Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115927Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse349899