Paavo Väyrynen, olet muuten hyvä poliitikko ja sopiva pressaksi, mutta et vastustanut uutta aselakia. Olit matkoilla. Se ei vapauta sinua vastuusta. Et vastustanut uutta aselakia. Olisit voinut matkustella joskus muulloin, mutta aselakiäänestys oli juuri silloin kun se oli.
Perussuomalaiset ainoana maamme puolueena on johdonmukaisesti vastustanut uutta aselakia. Siksi ääni menee sunnuntaina Timo Soinille. Olen mieluummin oikeassa persujen kanssa kuin väärässä kepun kanssa.
Paavo, olen aiemmin äänestänyt sinua, mutta en äänestä enää.
Näin reserviläisen, metsästäjän ja aseharrastajan vinkkelistä. Ajopuut vain ajelehtivat, mutta me olemme yhteiskunnan tukipylväitä ja meille periaatteet ovat kaiken lähtökohta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
aselaki ole hurr ien ajamaa, saavat siten maan helpommin hallintaansa kun alkaa ...