Hei kaikki kipusiskot ja veljet.
Minulla todettiin suurentunut kilpirauhanen / kyhmystuuma ja TSH oli aluksi hieman alle alarajan (tulehtunut kilpirauhanen), mutta sekin korjaantui ja nyt kaikki arvot ovat lääkärin mukaan kunnossa.
Ongelmani on ääneni. Olen laulanut jo pitkään ja äänessäni esiintyy selkeää käheyttä sekä äänihuuleni eivät välillä sulkeudu kunnolla. Nuoruudessani muistan, että minulla oli kirkas, kova ääni eikä sävelkorkeudessa pysyminen tuottanut mitään ongelmia. Nyt ääneni väsyy, sähisee, rätisee ja kurkku tuntuu kireältä laulamisen tai pitkään puhumisen jälkeen. Osaan käsittääkseni kroppani käytön laulaessa, sillä sitä olen harjoitellut yli 6 vuotta, mutta jostain syystä ääniongelma vain jatkuu, vaikka muuten teen kaiken oikein.
Voiko siis olla / onko muilla ollut vastaavia kokemuksia siitä, että Struuma / kyhmystruuma aiheuttaisi ongelmia äänen kanssa?? Onko siis muilla ollut vastaavia oireita??
Lääkäri kysyi tuntuuko nieleminen oudolta tai tunnenko painetta kurkulla, mutta on hieman hankala vastata kun olen nieleskellyt koko elämäni enkä oikein tiedä, miltä sen pitäisi tuntua / kiinnittänyt asiaan huomiota ja kun arvot ovat normaalit ja henki kulkee niin lääkärit nostavat kädet pystyyn.
Siksi kysyisinkin kokemuksianne!
Jos jollain on ollut vastaavia oireita, onko leikkaus / lääkitys tms. hoito auttanut? Tiedän että leikkauksessa on isot riskit äänelle myös.
Kiitos tuhannesti!
Stuuma ja ääni / laulaminen, muita äänenkäyttäjiä??
5
906
Vastaukset
- struumalainen
-muoks. jep jep, oireena myös kirjoitusvirheet eli struumasta piti puhumani :-)-
- soololaulaja
no, mitään valaisevaa en osaa kertoa sulle, mutta
aiheesta sen verran että itse oon myös ollut laulun ystävä, mutta
se jäi nuoruudessa ja kun nyt pari vuotta olisi taas laulattanut
kovasti, tuntuu ettei ääni vain tule ulos, ihankuin siellä olisi jotain mikä tukkii
tien. Eli en pysy sävelessä, käheytyy ääni ja kurkku kipeytyy.
Kilpirauhasen ultrassa ei kaiketi näkynyt mitään, vain että kilpirauhanen on
pienempi kuin kuuluisi olla.
Mua ainakin harmittaa, kun olisi halu laulaa ja ilmeisesti vähän taitoakin mutta
aina tulee mahalasku ja itsee ihan hävettää :/
Niin ja tuosta, multakin on kyselty että on nieleminen outoa, onko painetta ja "tuntuuko ikävältä kun painan".. mitäs siihen osaa sanoa kun en ole ikinä kokeillut käyttää muitten kurkkua! Sitten kun sanon että kyllä
kurkku tuntuu ikävälle, niin jo kuuluu vastaus..että kaikilla on kurkku joskus
kipeä ja painaminen ei ole mukava tunne. - enkkali
Hei! Minulla on todellakin sinulle uutta ja omakohtaista tietoa. Olen tykännyt aina laulaa, mutta en enää muistanutkaan aikaa, jolloin ääneni olisi enää ollut kunnossa. Laulamista haittasivat paljonkin äänen käheys ja luettelemasi vaivat. Minulla todettiin struuma jo yli kymmenen vuotta sitten. Sitä seurattiin ja kilpirauhasen molemmat puolet suurenivat pikkuhiljaa. Kaikkiin vaivoihin sopeutuu ja on todellakin vaikea enää tietää, mikä on normaalia ja haittaako kilpirauhanen jo liikaa. Tunsin kyllä koko ajan, että kilpirauhanen painaa jonkun verran, nieleminen tuntui ja haittasi varsinkin, kun nukkui selällään. Kuukautisten aikaan kilpirauhanen oli suurempi ja siinä tuntui jonkun verran kipua. joskus myös tuntui, että ruoan muruja jää kurkkuun kiinni. Kurkku tuli myös herkästi kipeäksi. Pitkän, vuosien kypsyttelyn jälkeen, halusin että kilpirauhanen leikattaisiin pois. Oli kyllä hirveää, kun lääkärit jättivät päätöksenteon minulle itselleni! Kilpirauhanen poistettiin kokonaan 4.11.2011. Leikkaus kesti 1,5 tuntia ja heräsin 1/2 tunnin päästä heräämössä. Kaikki meni hyvin ja haava oli todella siisti. Leikkauksen suorittanut kokenut kirurgi piti leikkausta tarpeellisena eikä ollenkaan turhana!Kokeilin heti puhumista ja totesin mielessäni iloisena, että voisin kyllä laulaakin!Sain sellaisen mielikuvan kyllä jo ennen leikkausta, että äänihuulten vaurioituminen on harvinaista ja vaurioistakin suurin osa paranee ajan kanssa. Heti leikkauksen jälkeen osastolla tuntui niin ihanalta, kun paineen tunne kaulalta oli pois! Ja inhottava, ulospäin pullottava kohta oli poissa sekin! Toipumiseni muilta osin on harvinaisen rankkaa kerrottavaa ja jo eri jutun aihe, mutta iloitsen valtavasti parantuneesta lauluäänestä! Ääneni soi niin puhtaana ja kirkkaana ilman käheyttä, että on ilo laulaa!Ääni ei myöskään väsy samalla tavalla kuin ennen.Olisi ihanaa laulaa jossakin kuorossa! Muutenkin iloitsen siitä, että olen nyt vapaa siitä kyhmystä. Nieleminen ei enää haittaa ja syöminen on helppoa. Limaisuus kurkusta on poissa ja luulenpa, että kurkkukivutkin vähenevät. Nyt tuntuu, että kärsin liiankin pitkään noita vaivoja ennenkuin osasin tehdä päätöksen. Mutta nämä eivät ole yksinkertaisia asioita. tsemppiä sinulle!
- struumalainen
Hei,
Kiitos paljon vastauksestasi!! Tämä auttaa todella paljon!! Haluaisitko antaa sähköpostiosoitteesi vai voinko kysellä sinulta lisää tällä palstalla? Haluaisin tietää kuka ja missä sinut leikattiin? - Struumalainen
Up! Muilla kokemuksia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1111789Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101749Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1111691Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541432Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341378Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483985Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50951Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115901Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298892Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347838