Kreikan ystävät, Kuopio

KreikanMaksaja

Alkoi senverran paljon hymyilyttämään ko. yhdistyksen sivujen lukeminen, että on pakko jakaa tämä kaikkien muiden kanssa. Yhdistys-kohdasta reunapalkista painamalla tulee ensimmäisenä näkyville jäsenmaksut ja pankkiyhteydet. Olisitte nyt ihan pr-mielessä laittaneet tuonne jotain muuta kuin euroon liittyviä asioita!

Ei ole näkynyt ilmaisjakelulehdissä kutsuja Kreikan ystävien illanviettoihin. Ette kai te nyt taivu - vastaiskuunhan teidän pitäisi ryhtyä?!

Heja Kreikka ja sen ystävät. Hyvin menee vaikka hanuri on levällään ja mummon eläkettä ei tule enää lapsenlapsille. Ei millään pahalla, päinvastoin. Jaksamista.

4

367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 90-luvun laman koken

      Aloitus oli kai vittuiluksi tarkoitettu. Helppo rannalla neuvoa, kun vene on merihädässä järvellä.

      Suurin osa kreikkalaisista on täysin syyttömiä heitä kohdanneeseen onnettomuuteen.
      Leikkauksissa ja pakotuksessa EU-kuriin ja ruotuun ei ole kyse pelkästään kuolleiden eläkkeiden maksamisista, 13.kuukauden palkoista, ulkotyölisästä metsureille, vaan mm. opettajien palkkojen 40 % leikkauksista (bruttopalkka tippuu 750 € /kk--> 400 €/kk), koko julkisen sektorin alasajosta, kansallisomaisuuden myynnistä ulkomaalaisille, suurtyöttömyydestä ,nälänhädästä, massamuutosta ulkomaille (myös Suomeen) yms..

      Kaikkihan tämä johtuu, kuten tiedämme sosialistisen PASOK-puolueen talouspolitiikasta, joka johti ylivelkaantumiseen, Euro-euforiaan eli EU-maiden pankeissa uskottiin että Kreikan talouskasvu syö velat. Kreikkahan otettiin Euroon vastoin Euron omia ehtoja.
      Euro pitää toki säilyttää. Ei se heti ensimmäiseen kriisiin voi tai saa kaatua. Ehkä pahimmat velkamaat voitaisiin laittaa jäähylle, kuten Kreikka.

      Kylläpä oli Suomenkin omat päättäjät 1990-luvun alussa hattu kourassa maailman finanssipiireiltä rahaa anomassa, mm. valtiovarainministeri Viinanen. Mm. Japani luototti silloin Suomea. 1992 Suomi oli lähellä ajautua IMF:n syliin ja sen ankaran talouskurin alle. Nykyäänhän sama kohtalo uhkaa Kreikkaa, jos se ei suostu säästöihin ja talouskuriin. Suomi suostui ja pelastui, mutta miten käy Kreikan?

      En itse vittuilisi kreikkalaisille.

      • Tattis Kakkis

        "En itse vittuilisi kreikkalaisille"

        En minäkään, mutta onhan se hauskaa kun kansa kaivaa porukalla ansan, naamioi sen taidolla, kävelee itse siihen ja sitten vielä huutaa kun heitä ei auteta. Tai no, ehkä minä sittenkin vittuilisin.

        Ei meillä mitään lamaa 90-luvun alussa ollut. Haluttiin vain huilia hetki kasarikiireiden jälkeen. Kreikkalaisilla tämä lepovaihe vaan jäi päälle.


      • 90-luvun laman koken
        Tattis Kakkis kirjoitti:

        "En itse vittuilisi kreikkalaisille"

        En minäkään, mutta onhan se hauskaa kun kansa kaivaa porukalla ansan, naamioi sen taidolla, kävelee itse siihen ja sitten vielä huutaa kun heitä ei auteta. Tai no, ehkä minä sittenkin vittuilisin.

        Ei meillä mitään lamaa 90-luvun alussa ollut. Haluttiin vain huilia hetki kasarikiireiden jälkeen. Kreikkalaisilla tämä lepovaihe vaan jäi päälle.

        Kyllä meillä oli kova lama.
        Meidän työttömyys vuonna 1990 oli 80000, elokuussa 1993 se oli 550000. siis työttömiä työnhakijoita. Jo tuo raju muutos kaikkien muiden muutosten kanssa pitäisi osoittaa että meillä oli raju lama 1990-luvulla.


      • ioejrgieorjhog
        90-luvun laman koken kirjoitti:

        Kyllä meillä oli kova lama.
        Meidän työttömyys vuonna 1990 oli 80000, elokuussa 1993 se oli 550000. siis työttömiä työnhakijoita. Jo tuo raju muutos kaikkien muiden muutosten kanssa pitäisi osoittaa että meillä oli raju lama 1990-luvulla.

        Olipa hauskaavalmistua koulusta keväällä 1993, firmaa lakosi konkurssiin kuin heinää ja lopuista lensi ukkoa kadulle ruuhkaksi asti.
        Kyllä, meillä todellakin oli ankara lama 90-luvulla eikä suomi koskaan ole toipunut sitä edeltävälle tasolle. Ei ole varmasti yhtään vuotta mennyt etteikö julkisia menoja, palveluja olisi leikattu ja jopa lakkautettu, uusia maksuja ja entisten korotuksia tullut kansalaisten kärsittäväksi.

        Ennen korkeita veroja perusteltiin niiden vastineeksi saatavilla hyvälaatuisilla julkisilla palveluilla, palvelut on karsittu nyt hyödyttömäksi mutta korkeat verot ovat jääneet, nyt ne verovarat vaan menevät muiden eu maiden kulutusjuhliin.
        Muut EU maat ovat vaan pitäneet hauskaa suomen kustannuksella, suomi on vaan rahoittamassa heidän juhliaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      1840
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1763
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1754
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      1437
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1382
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      486
      1008
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      960
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      907
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      901
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      861
    Aihe