Niinistön haastattelua olisi tullut kuunnella tarkalla korvalla

sanat lauseita

Niinistä Yle-ykköselle 18.1.2012
Laitoin merkille että mm. Lenita Airiston kysymys/ kommentti Niinistölle tuntui tilatulta sillä sinä johdateltiin kysymys globalisaatiosta tavalla johon Niinistö voikin lyhyesti vastata " siinäpä kysymys miten (globalisaation) ihmiset voisivat ymmärtää". Keskustelussa hienosti moitittiin tavallisia ihmisiä ja korostettiin globalisaatiota eli maailman avointa rahataloutta jota EU: edustaa ja johon kurimukseen me Suomalaiset joudumme EU:n jäsenenä alistumaan. Toimittaja taas auttoi Niinistöä väistämään suoria vastauksia etuoikeutettujen tulojen saamiseksi säädettyjen lakien muuttamisesta. Niinistölle järjestyi näin ollen tilaisuus kolme kertaa mainita sana "ahneus". Ahneiden ihmisten edustajana hyvätuloisten etuoikeutettujen luokkaan kuuluvana Niinistö ei ottanut kantaa, tulisiko hän presidenttinä toimimaan perustuslakien, verolakien ja rahastoja/vakuutuksia koskevien lakien muuttamiseksi niin, että eduskunnassa säädettyjen lakien turvin ei ahneutta laillisesti voisi harjoittaa. Niinistö sanoi vetoavansa etuoikeutettuihin, että etuoikeutetut itse luopuisivat ilman omaa ansiotaan saamistaan tuloista. Kukapa ei käyttäisi niitä "porsaan reikiä" (elefantin mentäviä aukkoja) jotka lainsäädännöllä k o l m i k a n t a, ay- liikkeet, elinkeinoelämä ja kulloinkin istuva hallitus ja hallituksen takana olevat kansanedustajat ovat säätäneet. Haastattelu toi tarkalle kuulijalle täysin selväksi Niinistön kannat, hän edustaa pientä elitististä raharikkaiden vähemmistöä jonka hän antaa elellä kunkin omantuntonsa mukaan! Minun mielestäni. asianajajan (tuomareiden) käsitys totuudesta, ja Niinistön kytkökset talouselämän etuihin estävät häntä asettumaan puolueiden ja etuoikeutettujen yläpuolelle KOKO KANSAN PRESIDENTIKSI.

4

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitään unohtamatta

      Eikö YLE löydä muita, kuin Lenitan kyselemään vanhalta tutulta jo etukäteen sovitulla kysymyksellä? Miksi tätä "jokapaikan" kyseliää vielä vaan käytetää? Nainen alkaa olla jo 8-kymppinen. Aika on mennyt jo ohi!
      Lenitan olisi hyvä muistaa omia mannekiinikiertueita joita järjesti ja millä palkalla tytöt olivat mukana?

    • tyhmyys kostautuu

      Iso raha ja EK-kokoomus pistää seteliä peliin saadakseen mieluisan kansankyykyttäjän ykköseksi.

      Typerät suomalaiset uskoo kaiken mitä tuo ketku puhuu. Kallis toimisto värkkää sille kansaan uppoavia lauseita ja esiintymispaikkoja. Suosikkiartistit vetää lisää ja kahvitarjoilut.

      Tosin Jyrki Käteinen tämän jo EU kuvioissa torbetoi,että ei oo kuin velkaa,
      koko valtio on kuin vanha nahka.

    • oikee suunta

      Niinistö syvien kansanrivien mies, minun ainakin helppo samaistua hänee.
      Pistää ahneille porvari kapitalistiille luun kurkkuu, ollaa kohta SUOMESSA kaikki yhtä rikkaita, se temokratiaa. hyvä, hyvä...

    • Näinkötaaskäypiiiii

      Niinistö käy ahneuden vastaista kampanjaa! Ja kampanjan tukijat irtisanovat kokoajan porukkaa isomman osingon tarpeeseensa.

      Niinistöä minäkin äänestän, olenhan pikkuporvari ja hännystelen vanhaa rahaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1897
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      1786
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1771
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1446
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1385
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      488
      1026
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      966
    8. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      913
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      911
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      869
    Aihe