Narsistin uhrin vastuunotto

hei haloo!

Suhde narsistin kanssa etenee usein nopeaan tahtiin koska narsisti yleensä haluaa niin ja saa siihen kumppaninsakin taivuteltua. Narsisti haluaa myös sitoa toisen nopeasti itseensä lapsilla (ettei totuus hänestä itsestään ehdi paljastua?) Tuleva uhri useinkin haluaisi kantaa enemmän vastuuta itsestään ja suhteesta ja harkita vakavaa suhdetta pidemmän aikaa ennen lopullista sitoutumista, mutta narsisti ei kuuntele tällaisai toiveita ja niin tuleva uhri taipuu narsistin tahtoon.

Kun sitten uhri on sidottu narsistiin avioliitolla tai avoliitolla ja lapsilla niin narsisti alkaa paljastaa omaa todellista itseään, joka on häikäilemätön, alistava ja manipuloiva. Uhri yrittää pelastaa perheensä ja säilyttää lapsella sen toisenkin vanhemman ja yrittää muuttaa itseään narsistin toiveiden mukaiseksi. Mitkään muutokset eivät kuitenkaan tuota tulosta, narsisti on täysin ristiriitainen siinä, mitä toiselta odottaa, toimiipa toinen miten vaan, se on narsistin mielestä väärin ja narsisti oikeuttaa itsensä haukkumaan ja arvostelemaan kumppaniaan.

Narsisti ei yleensä ota vastuuta lapsestaan tai lapsistaan. Hän kokee oman lapsensakin vain itsensä kilpailijaksi kumppaninsa huomiosta. Usein hän ei ota aikuisen vastuuta lapsensa kasvatustehtävistä eikä lapsensa käytännön asioiden hoitamisesta ja vastuu lapsista jää hänen kumppanilleen, hänen uhrilleen. Narsisti usein keskittyy omien etujensa turvaamiseen myös siinä mielessä että pitää liittonsa ohella muita suhteita, ikään kuin varmistaa että varaheiloja on olemassa, jos narsisti tulee jätetyksi. Narsistin uhri hoitaa perheen käytännön asiat narsistin toimiessa itsekkäästi ja väistäen vastuunkantamisen, samalla narsisti tuhoaa koko ajan kumppaninsa itsetuntoa ja syyllistää kumppaniaan kaikesta mahdollisesta.

Narsisti on lastensa lisäksi mustasukkainen myös mahdollisten kotieläinten saamasta huomiosta, kokee nekin itsensä kilpailijaksi ja saattaa suhtautua hyvin kylmästi perheen lemmikkeihin. Kaikesssa pitäisi huomioida vain narsisti, koska hän on mielestään se "suurin ja kaunein", jolle kuuluu kaikki huomio.

Ainakin monessa suhteessa jossa mies on narsisti, tiedän näin tapahtuvan/tapahtuneen.

Kun kumppani viimein tajuaa mistä vaikeuksissa on kysymys eli tajuaa sen että se toinen on nph, hän yleensä ottaa vastuun itsestään ja lapsistaan ja hankkiutuu eroon narsistista. Tämä prosessi kestää usein melko kauan, koska kysymys on kuitenkin perheen hajoittamisesta, lapsen erottamisesta toisesta vanhemmastaan niin ettei tämä ole koko ajan läsnä lapsen elämässä, kestää myös kerätä kaiken jälkeen voimia niin että jaksaa tuon kaiken toteuttaa. On kysymys kuitenkin isoista asioista elämässä.

Narsistilla ei ole mitään oikeutta puhua uhrin vastuun puuttumisesta, koska narsisti on itse se joka ei pysty kantamaan vastuuta kumppanistaan, lapsistaan, kotieläimistään eikä mistään muustakaan.

24

405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta,

      jos ei ole narsisti, niin sitten on oikeus puhua uhrin vastuun puuttumisesta. Asia selvä.

    • dizel

      Asia, mikä taas pisti silmään niin se, miten helposti vietävissä uhri on.
      Se EI ole normaalia, vaikka uhrit koittaisivat muuta väittää.

      Tuo esimerkin tyypillinen uhri myös pyrkii miellyttämään narsistia muuttumalla sellaiseksi kuin narsisti haluaa, sekään EI ole normaalin, terveen ihmisen käytöstä.
      Se mitä se on, niin narsistin tiedostamatonta koukuttamista, joka johtuu omasta läheisriippuvuudesta ja pelosta, että hylätään ja että jäädään yksin ja ettei pystytä huolehtimaan itsestä, jos ero tulee...jne.

      Uhri tiedostamattaan ensin koukuttaa narsistin, kuten narsisti uhrin ja sitten jää suhteeseen kärsimään, eikä riippuvuutensa vuoksi osaa päästää irti. Ketä tällaiseen suhteeseen jäämisestä voi sitten syyttää, muuta kuin itseään?

      • al. kirjoittaja

        "Asia, mikä taas pisti silmään niin se, miten helposti vietävissä uhri on. "

        Kirjoituksessani ei mikään viitannut sinun väittämääsi että uhri olisi HELPOSTI vietävissä.

        Narsisti on vain niin pirullisen röyhkeä valehtelija ja taitava näyttelemään muuta kuin mitä todellisuudessa on, ettei tavallinen ihminen pysty mitenkään kuvittelemaankaan, että sellaisia ihmisiä ylipäänsä on olemassa. Ihminen ei voi elää koko ajan varautuneena röyhkeään huijaukseen ja kusetukseen, mitä narsisti tekee. Jos yrität väittää että näin pitäisi olla että aina epäilee että toinen ihminen, jonka on juuri tavannut, on tunnevammainen sairas, mutta erittäin taitava huijari ja valehtelija ja toisia henkisella väkivallalla manipuloiva ja alistava, niin sinun maailmankuvasi on täysin sairas. Jos aina ja kaikkialla epäilisi tuollaista niin normaalit ihmissuhteet ja rakkaussuhteet eivät olisi mahdollisia, mutta sellaisia onneksi suurin osa on. Ehkä itselläsi ei ole hajuakaan tällaisista normaaleista suhteista?

      • al. kirjoittaja
        al. kirjoittaja kirjoitti:

        Koska narsistin yksi tärkeimpiä elämäntehtäviä on ihmissuhdepelit, niin ei hän suinkaan muutu yht äkkiä alun suht "normaalista" täydeksi hirviöksi, vaan myöhemminkin vakuuttelee ja näyttelee "normaalia" ja vetoavaa suhteen edetessä, hän haarukoi hyvin tarkkaan sen, missä vaiheessa on saanut uhrinsa murrettua ja alistettua tarpeeksi, jolloin sitä mukaa ottaa käyttöönsä aina vain kovemmat aseet.

        Kestää selvittää tuo kuvio yleensä muutamat vuodet ja vielä uskoa että omat havainnot ovat narsistista totta, varsinkin kun tämä alkaa uhrille avautua niin siihen mennessä narsisti on pystynyt tuhoamaan paljon uhrinsa itsetunnosta ja kaksoissidosviestinnällä (asiantuntijat sanovat että tämä tehoaa täysin terveisiin ihmisiin, normaali ihminen pystyy tarkastelemaan omaa mahdollista syyllisyyttään ja noteeraa toisen syytteet, päinvastoin kuin narsisti) syyllistämään uhrinsa.

        "Kirjoituksessani ei mikään viitannut sinun väittämääsi että uhri olisi HELPOSTI vietävissä."

        Eikö?

        "Suhde narsistin kanssa etenee usein nopeaan tahtiin koska narsisti yleensä haluaa niin ja saa siihen kumppaninsakin taivuteltua."

        jne. jne. Oikeasti mietin, että millainen henkilö antaa toisen lähes tuntemattoman ihmisen päättää omasta elämästään niin täydellisesti, ettei ehdi ajatella missään välissä omilla aivoillaan?

        Heti mennään naimisiin ja tehdään lapsia...

        Jo 5-vuotias kersakin tietää sen, ettei tuntemattomiin kannata luottaa, tai niille "ei saa/kannata puhua", tai että ei kannata laittaa kättä levylle, joka on kuuma...

        Yhtä päivänselvä asia pitäisi olla se, ettei kenenkään kanssa kannata suin päin sitoutua ja alkaa perhettä perustamaan sokeasti toiseen luottaen, ennenkuin kunnolla tunnetaan.

      • minä
        dizel kirjoitti:

        "Oikeasti mietin, että millainen henkilö antaa toisen lähes tuntemattoman ihmisen päättää omasta elämästään niin täydellisesti, ettei ehdi ajatella missään välissä omilla aivoillaan?"

        Kukaan ei edelleenkään väitä ettei se toinen ajattelisi omilla aivoillaan, mutta tämän oman ajattelun narsisti pystyy kieroilullaan lannistamaan, taivutella-sana ei myöskään viittaa siihen että toisella ei olisi omia mielipiteitä.

        Mutta vaikka jos joku uhreista olisikin niin sinisilmäinen että antaisi helpolla ohjailla itsensä sitoutumaan, SE EI MUUTA YHTÄÄN MIKSIKÄÄN SITÄ ETTÄ SE ON NARSISTI JOKA TEKEE TÄMÄN KAIKEN VALHEELLISESTI, HUIJATEN, OMAAN ITSEKKÄÄSEEN PÄÄMÄÄRÄÄNSÄ PYRKIEN, VALEHDELLEN, KIEROILLEN, SE EI MUUTA SITÄ MIKSIKÄÄN ETTÄ NARSISTI ON PELKKÄ P*SKA JOKA HUIJAA TOISTA IHMISTÄ.

      • xcch

        "jne. jne. Oikeasti mietin, että millainen henkilö antaa toisen lähes tuntemattoman ihmisen päättää omasta elämästään niin täydellisesti, ettei ehdi ajatella missään välissä omilla aivoillaan?"

        Ei narsistikaan sentään niin kiireinen ole, silloinhan kaikki pitäisi tapahtua sekunneissa. Nyt puhutaan suhteista, siis suhteellisen nopeasti. Useat suhteet nykyään alkavat melko nopeasti, myös tavisten.

        Kyse on suhteen syvenemisestä, siinä narsisti kiirehtii pitemälle menevän suhteen kanssa. Kyllä siinä silti voi mennä jopa kuukausia, mutta kuitenkin ehkä puolet siitä ajasta kuin tavallinen suhde kehittyy parisuhde asteelle. Ei kukaan normaali ota kahdenviikon seurustelun jälkeen ketään asumaan luokseen. Narstinen ongelma on se että häirö näkyy vasta parisuhteen aikana riippumatta siitä onko seurustelu kestänyt lyhyen tai pitkän ajan.

        Eräs syy tähän narsistin kiirehtimisen on se että narsisti pitää aina suhdetta läheisempänä kuin se onkaan, joskus jopa muutama yhteinen ruokahetki voi saada narsistin luulemaan että hän seurustelee tämän henkilön kanssa. Lisäksi narsisti pitää toista omaisuutenaan ja haluaa sitoa toisen itseensä.

      • temppuilija
        minä kirjoitti:

        "Oikeasti mietin, että millainen henkilö antaa toisen lähes tuntemattoman ihmisen päättää omasta elämästään niin täydellisesti, ettei ehdi ajatella missään välissä omilla aivoillaan?"

        Kukaan ei edelleenkään väitä ettei se toinen ajattelisi omilla aivoillaan, mutta tämän oman ajattelun narsisti pystyy kieroilullaan lannistamaan, taivutella-sana ei myöskään viittaa siihen että toisella ei olisi omia mielipiteitä.

        Mutta vaikka jos joku uhreista olisikin niin sinisilmäinen että antaisi helpolla ohjailla itsensä sitoutumaan, SE EI MUUTA YHTÄÄN MIKSIKÄÄN SITÄ ETTÄ SE ON NARSISTI JOKA TEKEE TÄMÄN KAIKEN VALHEELLISESTI, HUIJATEN, OMAAN ITSEKKÄÄSEEN PÄÄMÄÄRÄÄNSÄ PYRKIEN, VALEHDELLEN, KIEROILLEN, SE EI MUUTA SITÄ MIKSIKÄÄN ETTÄ NARSISTI ON PELKKÄ P*SKA JOKA HUIJAA TOISTA IHMISTÄ.

        Mutta hyvänen aika sentään, eikö jokainen toimi tuolla tavalla rakastumisvaiheessa? Eikö jokainen halua näyttää vain parastaan toiselle?

      • dizel
        al. kirjoittaja kirjoitti:

        "Asia, mikä taas pisti silmään niin se, miten helposti vietävissä uhri on. "

        Kirjoituksessani ei mikään viitannut sinun väittämääsi että uhri olisi HELPOSTI vietävissä.

        Narsisti on vain niin pirullisen röyhkeä valehtelija ja taitava näyttelemään muuta kuin mitä todellisuudessa on, ettei tavallinen ihminen pysty mitenkään kuvittelemaankaan, että sellaisia ihmisiä ylipäänsä on olemassa. Ihminen ei voi elää koko ajan varautuneena röyhkeään huijaukseen ja kusetukseen, mitä narsisti tekee. Jos yrität väittää että näin pitäisi olla että aina epäilee että toinen ihminen, jonka on juuri tavannut, on tunnevammainen sairas, mutta erittäin taitava huijari ja valehtelija ja toisia henkisella väkivallalla manipuloiva ja alistava, niin sinun maailmankuvasi on täysin sairas. Jos aina ja kaikkialla epäilisi tuollaista niin normaalit ihmissuhteet ja rakkaussuhteet eivät olisi mahdollisia, mutta sellaisia onneksi suurin osa on. Ehkä itselläsi ei ole hajuakaan tällaisista normaaleista suhteista?

        "Ehkä itselläsi ei ole hajuakaan tällaisista normaaleista suhteista? "

        Heti mennään henkilökohtaisuuksiin, vaikka itse puhuin vain tuosta aloituksessa manitusta "tyypillisestä uhrista". :)

      • dizel
        temppuilija kirjoitti:

        Mutta hyvänen aika sentään, eikö jokainen toimi tuolla tavalla rakastumisvaiheessa? Eikö jokainen halua näyttää vain parastaan toiselle?

        Nimenomaan...

      • xcch

        "Tuo esimerkin tyypillinen uhri myös pyrkii miellyttämään narsistia muuttumalla sellaiseksi kuin narsisti haluaa, sekään EI ole normaalin, terveen ihmisen käytöstä"

        Normaalia joustavuutta, jotta saisi ongelmiin ratkaisua, ei sen kummempaa. Ei tarkoita että alkaa orjailemaan vaan sitä että tietyissä asioissa joustaa jotka aiheuttavat eniten hankaluuksia. Tämäkin on täysin normaalia myös tavisliitoissa jos haluaa liiton toimivan. Narsisti ymmärtää kuitenkin tuollaisen heikkoudeksi ja käyttää sitä hyväksi ja vaatii puolisolta vielä enemmän joustavuutta, narsku voi tässä vaiheessa äityä melko hankalaksi.

        Tuohon minä vedin rajan ja lopulta valloitin takaisin menetetyt alueet, jos olisin silloin tiennyt että kyse on narsismista, niin olisin ottanut paljon jyrkemmän kannan asioihin. Luulin silloin vielä että asioista voi keskustella järkevästi, mitä narsistin kanssa ei voi koskaan tehdä.

      • xcch
        temppuilija kirjoitti:

        Mutta hyvänen aika sentään, eikö jokainen toimi tuolla tavalla rakastumisvaiheessa? Eikö jokainen halua näyttää vain parastaan toiselle?

        "Mutta hyvänen aika sentään, eikö jokainen toimi tuolla tavalla rakastumisvaiheessa? Eikö jokainen halua näyttää vain parastaan toiselle?"

        Naulan kantaan, niin tekevät. Tavallisella ihmisellä empatiaa rittää silti myös suhteeseen, mutta ei koskaan narsistilla. Sillä ei olisi väliä miten suhde alkaisi kunhan suhteen aika molemmat pitää toisiaan puolisona, ei omaisuutena jota voi kohdella kuin amerikkalaiset aikoinaan orjia kohtelivat. Siis nimenomaan halveksiva asenne joka narsistilla joka narsitilla on puolisoa kohtaan.

      • M.B.
        al. kirjoittaja kirjoitti:

        Koska narsistin yksi tärkeimpiä elämäntehtäviä on ihmissuhdepelit, niin ei hän suinkaan muutu yht äkkiä alun suht "normaalista" täydeksi hirviöksi, vaan myöhemminkin vakuuttelee ja näyttelee "normaalia" ja vetoavaa suhteen edetessä, hän haarukoi hyvin tarkkaan sen, missä vaiheessa on saanut uhrinsa murrettua ja alistettua tarpeeksi, jolloin sitä mukaa ottaa käyttöönsä aina vain kovemmat aseet.

        Kestää selvittää tuo kuvio yleensä muutamat vuodet ja vielä uskoa että omat havainnot ovat narsistista totta, varsinkin kun tämä alkaa uhrille avautua niin siihen mennessä narsisti on pystynyt tuhoamaan paljon uhrinsa itsetunnosta ja kaksoissidosviestinnällä (asiantuntijat sanovat että tämä tehoaa täysin terveisiin ihmisiin, normaali ihminen pystyy tarkastelemaan omaa mahdollista syyllisyyttään ja noteeraa toisen syytteet, päinvastoin kuin narsisti) syyllistämään uhrinsa.

        No eikö ole jo normaalimpaa noteerata syytteet ja puolustautua, jos toteaa väärin perustein tulleensa syytetyksi. Toinen jos ei kuuntele tai vääntelee senkin, niin kyllä normaalimpaa on huomioida tapahtunut ja pitää mielessään hieman muistikirjan poikasta, että monestiko vastaavaa tapahtuu, missä tilanteissa, erityisesti milloin ja mahdollisesti vielä, että miksi.

        Ei se pidä ensimmäisenä syyllistyä kun kaksoissidosviestinnän kautta tulee syytetyksi.

      • M.B.
        xcch kirjoitti:

        "Tuo esimerkin tyypillinen uhri myös pyrkii miellyttämään narsistia muuttumalla sellaiseksi kuin narsisti haluaa, sekään EI ole normaalin, terveen ihmisen käytöstä"

        Normaalia joustavuutta, jotta saisi ongelmiin ratkaisua, ei sen kummempaa. Ei tarkoita että alkaa orjailemaan vaan sitä että tietyissä asioissa joustaa jotka aiheuttavat eniten hankaluuksia. Tämäkin on täysin normaalia myös tavisliitoissa jos haluaa liiton toimivan. Narsisti ymmärtää kuitenkin tuollaisen heikkoudeksi ja käyttää sitä hyväksi ja vaatii puolisolta vielä enemmän joustavuutta, narsku voi tässä vaiheessa äityä melko hankalaksi.

        Tuohon minä vedin rajan ja lopulta valloitin takaisin menetetyt alueet, jos olisin silloin tiennyt että kyse on narsismista, niin olisin ottanut paljon jyrkemmän kannan asioihin. Luulin silloin vielä että asioista voi keskustella järkevästi, mitä narsistin kanssa ei voi koskaan tehdä.

        Onhan joustavuus normaalia, kyllä, mutta miksi se joustavuus menee niin pitkälle, että on aina vain se toinen joka joustaa. Kyllä mulla ainakin pompahtaa aika pikaisesti huomiolistalle sellainen asia, jos toinen ei koskaan jousta ja varsinkaan vapaaehtoisesti. Siis, että kauhean perustelutulvan jälkeen vasta taipuu osoittamaan suurin elkein, kuinka jalo hän on kun nyt mielikseni yhden asian tekee ja varsinkin jos siihen yhteen kertaan vedoten yrittää saada minua joustamaan seuraavat n. sata kertaa.. En minä ainakaan ole hiljaa jos tuollaista omalle kohdalle huomaan läheisemmässä kuin kaverisuhteessa.

      • temppuilija
        xcch kirjoitti:

        "Mutta hyvänen aika sentään, eikö jokainen toimi tuolla tavalla rakastumisvaiheessa? Eikö jokainen halua näyttää vain parastaan toiselle?"

        Naulan kantaan, niin tekevät. Tavallisella ihmisellä empatiaa rittää silti myös suhteeseen, mutta ei koskaan narsistilla. Sillä ei olisi väliä miten suhde alkaisi kunhan suhteen aika molemmat pitää toisiaan puolisona, ei omaisuutena jota voi kohdella kuin amerikkalaiset aikoinaan orjia kohtelivat. Siis nimenomaan halveksiva asenne joka narsistilla joka narsitilla on puolisoa kohtaan.

        Kumpi pariskunnan jäsenistä on tuolloin suurempi valehtelija?

      • dizel
        dizel kirjoitti:

        Nimenomaan...

        Se jos toinen ryhtyykin m*lkuksi kumppaniinsa pettyneenä/kyllästyneenä ei tarkoita, että se suhteen alku olisi ollut pelkkää valhetta ja huijausta...

        Kyllä narsistikin osaa ihastua...Ongelma on siinä, että hän myös pettyy kumppaniinsa nopeasti.

      • xcch
        temppuilija kirjoitti:

        Kumpi pariskunnan jäsenistä on tuolloin suurempi valehtelija?

        "Kumpi pariskunnan jäsenistä on tuolloin suurempi valehtelija?"

        Mielenkiintoinen kysymys, tässä se ero on. Tavallinen ihminen tuo itsestään esille parhaan puolen, siis joka hänellä oikeasti on ja joka näkyy myös liitossa ja jota hän voi vielä kehittää jättämällä huonoja puolia pois.

        Narsisti näyttelee suhteen alussa sellaista ihmistä jota hän ei ole missään vaiheessa, esim. empaatista ihmistä, vaikka tämä kyky puuttuu puuttuu häneltä totaalisesti.

        Liitossa narsisti ei kehitä muita ominaisuuksia kuin toisen pettämis ja manipulointikeinoja, ne on on niin pitkälle vietyjä asioita, että vasta kun ymmärsin mitä nph narsimi tarkoittaa, ymmärsin myös miten, kylmästi ja järjestelmällisesti narsisti pettää läheistään.

        Sitä on vaikea uskoa todeksi, mutta ymmärtää paremmin jos tiedostaa että narsistilla puuttu kokonaan, empatia, rakkauden tunteet, eikä hän pitemässäkään liitossa kiinny puolisoonsa millään tavalla, on korkeintaan sairaaloisen riippuvainen.

      • uhri1
        al. kirjoittaja kirjoitti:

        Koska narsistin yksi tärkeimpiä elämäntehtäviä on ihmissuhdepelit, niin ei hän suinkaan muutu yht äkkiä alun suht "normaalista" täydeksi hirviöksi, vaan myöhemminkin vakuuttelee ja näyttelee "normaalia" ja vetoavaa suhteen edetessä, hän haarukoi hyvin tarkkaan sen, missä vaiheessa on saanut uhrinsa murrettua ja alistettua tarpeeksi, jolloin sitä mukaa ottaa käyttöönsä aina vain kovemmat aseet.

        Kestää selvittää tuo kuvio yleensä muutamat vuodet ja vielä uskoa että omat havainnot ovat narsistista totta, varsinkin kun tämä alkaa uhrille avautua niin siihen mennessä narsisti on pystynyt tuhoamaan paljon uhrinsa itsetunnosta ja kaksoissidosviestinnällä (asiantuntijat sanovat että tämä tehoaa täysin terveisiin ihmisiin, normaali ihminen pystyy tarkastelemaan omaa mahdollista syyllisyyttään ja noteeraa toisen syytteet, päinvastoin kuin narsisti) syyllistämään uhrinsa.

        no tämä on kyllä ihan täyttä totta..juuri tuo "Kestää selvittää tuo kuvio yleensä muutamat vuodet ja vielä uskoa että omat havainnot ovat narsistista totta, varsinkin kun tämä alkaa uhrille avautua niin siihen mennessä narsisti on pystynyt tuhoamaan paljon uhrinsa itsetunnosta"

        allekirjoitan 100 %..

      • uhri1
        xcch kirjoitti:

        "Tuo esimerkin tyypillinen uhri myös pyrkii miellyttämään narsistia muuttumalla sellaiseksi kuin narsisti haluaa, sekään EI ole normaalin, terveen ihmisen käytöstä"

        Normaalia joustavuutta, jotta saisi ongelmiin ratkaisua, ei sen kummempaa. Ei tarkoita että alkaa orjailemaan vaan sitä että tietyissä asioissa joustaa jotka aiheuttavat eniten hankaluuksia. Tämäkin on täysin normaalia myös tavisliitoissa jos haluaa liiton toimivan. Narsisti ymmärtää kuitenkin tuollaisen heikkoudeksi ja käyttää sitä hyväksi ja vaatii puolisolta vielä enemmän joustavuutta, narsku voi tässä vaiheessa äityä melko hankalaksi.

        Tuohon minä vedin rajan ja lopulta valloitin takaisin menetetyt alueet, jos olisin silloin tiennyt että kyse on narsismista, niin olisin ottanut paljon jyrkemmän kannan asioihin. Luulin silloin vielä että asioista voi keskustella järkevästi, mitä narsistin kanssa ei voi koskaan tehdä.

        tämä on totta "Narsisti ymmärtää kuitenkin tuollaisen heikkoudeksi ja käyttää sitä hyväksi ja vaatii puolisolta vielä enemmän joustavuutta, narsku voi tässä vaiheessa äityä melko hankalaksi. "

        mikään ei riitä narsistille, mikään ei ole tarpeeksi..

    • Narsistilla (täsmennän NPH) voi olla kateissa tuo vastuun otto edellä kuvatulla tavalla. Mutta hän ei halua sitä tai on kyvytön kantamaan sitä. Kyvyttömyydellä on taas omat syynsä. Koska sisäinen halu on jotain muuta kuin se vastuu; tavoite tehdä jotain tai olla jotain ehkei sisällä juuri sitä vastuunottoa; ei tule edes ajatelleeksi asiaa siltä osin.

      "Narsistilla ei ole mitään oikeutta puhua uhrin vastuun puuttumisesta, koska narsisti on itse se joka ei pysty kantamaan vastuuta kumppanistaan, lapsistaan, kotieläimistään eikä mistään muustakaan. "

      Tuossa on miettimistä vielä. Narsisti ei yleensä puhu uhrin vastuunotosta. Suhteen päättymisen jälkeen se vastuu ei ole avainasia mihin narssikumppani puuttuu. Ydinasia on muu, mihin hän uhrissaan pureutuu.

      Narsisti ei puhu uhrin vastuusta, koska hän ei näe vastuun kantamista samoin, koska kysymys on vuorovaikutuksellisuudesta. Vastuu ja sen jakaminen on vuorovaikutuksellista toimintaa, paljon emootiomaailmaan sidottua, jota hän ei ymmärrä. Hän ei kykene myöskään ymmärtää sitä uhrin kokemaa subjektiivista tunnetta, joka syntyy vastuun kantamisesta, hän näkee että asiat hoidetaan käytännön tasolla ja tehtävän tekee se, jonkaa hän katsoo sopivaksi tehtävän suorittamaan. Esimerkiksi lapsen hoito ja kasvatus.

      Narsisti ymmärtää ehkä esimerkiksi johtajan vastuun kun kysymys on mm päätöksistä, tai sen ettei lasta jätetä yksin tai lasta ei laiteta yksin ylittämään suojatietä (huom yksilöpoikkeukset, nämä esimerkit eivät ole yleistettäviä kuten ei uhritkaan). Kun narsisti peräänkuuluttaa uhrilta vastuuta, kyse on arkeen tai fiktioon sidotuista reaaliteeteista, ns iskukortteja, jotka ovat konkreettisia todisteita uhrin vastuuttomasta käytöksestä tai oletettuja tai kehitettyjä teorioita. Ne on ne konkreettiset aseet mitä hän voi käyttää, ja käyttää, jos katsoo oikeudekseen.

      • toipumassa

        Kiitos. Narsisti siis tavallaan näyttää ulospäin vastuulliselta mutta tosiasiassa ei kanna kuin kaikkein välttämättömimmän osuuden, loput delegoi muille. Tosin eihän tuo nyt niin kamalalta näytä näin kirjoitettuna. (?)

        Luulen kuitenkin ymmärtäväni mitä tarkoitit.

    • Meikäläinen..

      Tuo aloitus oli juuri kuin minun elämästäni. Suhde eteni todella nopeasti. Mies oli liian hyvä ollakseen totta, mutta sitä en todellakaan ymmärtänyt. Hän puhui naimisiin menostakin heti ensimmäisten tapaamisten aikana. Ja kuinka hän ei halua kuolla yksin. Hän halusi, että haudataan vierekkäin ja mitä kaikkea... Ja siitä kuinka hän oli niin masentunut kun entinen suhde päättyi ja minä säälin häntä ja siivosin hänen kotiaan kun hän ei ollut saanut mitään aikaan eikä ollut kyennyt kunnolla syömäänkään kun oli niin masentunut. Olin hänelle parasta mitä hänelle oli koskaan tapahtunut. Olinhan pelastanut hänen elämänsä.

      Olin ihan ihmeissäni jos hänestä puhuttiin pahaa. Ajattelin vain, että eihän hän nyt sellainen voi olla. Ja kun hänellä ei ollut rahaa niin minä mielihyvin maksoi kaupassa ruoka ostokset. Hänellä kun oli juuri työtkin loppuneet. Olin niin rakastunut siihen kaikkeen huomioon mitä sain häneltä. Se oli elämäni ihaninta aikaa. Mutta hänen todelliset kasvot paljastui 7 vuotta myöhemmin.

      Lapsestakin hän puhui miten kovasti haluaisi lapsen. Ja hän näytti miten hyvä hän on lasten kanssa. Jopa ihan suhteen alussa hän vei minut jonkun tuttavansa luo ja sanoi, että tietysti me yhdessä voidaan heidän lapsiaan katsoa se ilta kun vanhemmat lähti ulos. Hän sai minut innostumaan lapsen hankinnasta kun kertoili miten hyvä isä hän olisi. Aika pian muutimme yhteen kun hän sai koulutuspaikan lähempää paikkaa jossa asuin ja asunnon myös. Silloin tuli vietettyä enemmän aikaa hänene asunnollaa kuin omallani kun olin opiskelija ja olitiin muutettu kaverin kanssa asumaan samaan asuntoon viimeisenä opiskeluvuotena.

      Sitten loppujen lopuksi haimme yhteistä asuntoa ja aika pian olinkin siinä raskaana. Yhteiseen asuntoon kun muutimme niin kas kummaa alkoikin postilaatikkoon tippua ulosottokirjeitä. Hän ei koskaa puhunut, että olisi mitään ongelmia rahan kanssa. Olipa mukava kun itsellä oli raha-asiat kunnossa. Kyllä raivostutti siinä vaiheessa, että hän niin oleellisenkin asian jätti kertomatta. Jotenkin hän sai minut hoitamaan raha-asioitaan kun esitti, että hän ei osaa. Ei vain viitsinyt ja välittänyt.

      Muutimme töiden perässä etelään ja kun lapsi syntyi tuntui, että oli ihan yksin lapsen kanssa. Hän kävi töissä ja teki pitkiä päiviä. Todellisuus selvisi myöhemmin, että ei ne päivät aina olleet pitkiä töiden takia. Hän lähti kyläilemään aina välillä eikä kertonut minulle mitään. Ja tuli sitten töistä ja oli niin väsynyt. Hänessä oli vielä sellainen inhottava tapa, kun tuli hyvin likaisena töistä kotiin niin ei viitsinyt suihkussa edes käydä vaan kauppaankin lähdettiin niin hänellä oli likaiset työvaatteet päällä ja naama mustana.

      Yhdessä vaiheessä hän sanoi, että hän ei voi sietää noita gerbiilejä ollenkaan. Minä kun itse pidän eläimistä ja meillä oli hamstereita ja gerbiileitä. Hän tuntui alkavan vihaamaan ilman mitään syytä lemmikkejä. Vaikka hän oli ihan mukana niitä hankkimassa ja kuinka hän minun kuulen kertoili ystävilleenkin, että käytiin hakemassa hamsteri.

      Tosiaan siinä kävi niin, että minusta tuntui että ei ole muuta elämään enään kuin lapsen hoito ja väsyneen miehen hoito. Suhteen lopussa hänellä meni selkä kipeäksi ja hän oli aina pahantuulinen ja minäkin aloin voimaan pahoin, kun tuntui etten kelvannut hänelle sellaisena kun olin. Minä yritin laihduttaakin että kelpaisin. Hän ei juuri mitään asiaa sanonut suoraan. Antoi vain ymmärtää että ei ole hyvä. Kerran hän sanoi minulle suoraan päin naamaa, että juo nyt sinäkin niin olet paljon hauskempi humalassa. Sen jälkeen minä yritin väkisinkin juoda hänen mieliksi, että olisin hauskempi. Varsinkin kesäisin hän joi viikonloput. Minä aloin voimaa suhteessa tosi huonosti viimeisen kahden vuoden aikana. Kotona oli paha olla jostain ihme syystä. Luulin että vika on minussa tai että lapsi häiritsi suhdettamme. Minä masennuin pikkuhiljaa aina vaan pahemmin. Lapsikin oirehti useamman vuoden kun olin vielä hänen isänsä kanssa. Lapsella oli aina nukkumaan mennessä paha olo tai mahakipeä. Ja yhteen aikaan hän aina oksenteli päiväkodissakin. Lapsi työnsi sormensakin ihan kurkkuun, että tuli oksennus. Häntä tutkittiin lääkärissäkin, että mikä on mutta mitään ei löytynyt...
      .

      • Meikäläinen...

        ....Sitten alkoi ilmaantua kaikennäköistä valehtelua tai tajusin, että hän valehtelee jatkuvasti jostain. Puhelinlaskut alkoivat olla epäilyttävän isoja ja kun lähdin kerran hyvin isoa puhelinlaskua selvittämään, että mitä ihme palvelumaksuja on mennyt. Niin puhelinerittelystä sitten paljastui tutkimalla, että hän oli käyttänyt erilaisia senssi ja treffipalveluita. Hän vain selitti minulle, että hän kaipaa kavereita ja kavereita hän etsii. Joo en ihan tyhmä ole... Kaikennäköistä alkoi selvitä pikkuhiljaa tai aloin tajuamaan missä mennään. Loppujen lopuksi hän jäi kiinni viestittelystä naisten kanssa ja oli selvää, että pettämisaikeita oli kun tapaamisia oli sovittu. Se oli vahinko kun sain selville tuon asian. Menin lainaamaan häneltä puhelinta kun riitelin omassa puhelimessa eräänä iltana yhden ihmisen kanssa ja hän löi luurin korvaani eikä vastannut enään. Otin siis miehen puhelimen ja hänellä oli erilainen puhelin. Ensimmäisenä hyppäsin hänen viesteihinsä ja haukoin henkeäni kun se ensimmäinen viesti hyppäsi silmilleni. Jäi riitely siihen tuttavan kanssa.. Luin kaikki viestit ja menin miehen herättää, että nyt ulos täältä. Revin sormuksen ja huusi, että nyt ulos ja autonavaimet jää koska auton on minun. No hän kävi hyvin uhkavaksi siinä vaiheesa. Vaati puhelintaan takaisin joka tosin olin oikeasti minun. Kun hänellä ei ollut luottotietoja niin kaikki ostettiin minun nimissäni. Keräsin asunnon kaikki puhelimet laukkuuni ja äijä uhos, että ne puhelimet tänne ja hän kävi minuun käsiksi. Hän tarrasi minusta lujalla otteella takaa päin enkä päässyt irti. Huusin apua ja mesosin, että herätin naapureiden huomion. Lapsikin heräsi siinä vaiheessa itkemään. En vielä tänäkään päivänä tiedä näkikö lapsi tapahtuman kun hänen huoneensa ovi oli kuitenkin auki. Mutta kyllä kuuli.

        Kun pääsin irti niin keräsin kaikki lääkeet mitä käsiini sain ja mies kävi taas kimppuun vaatien puhelimiaan. Pääsin hänestä eroon sanomalla, että heitin ne parvekkeelta alas. Minulla oli tuolloin jo vaikea masennus ja paniikkihäiriö jotain yritettiin hoitaa lääkkeillä. Olin päässäni suunnitellut jo miten tapan itseni jos jotain tapahtuu. Se vain oli niin automaattista se lääkkeiden kerääminen.

        Syöksyin sitten kotoa ulos ja naapuri tuli vastaan. Itkin hysteerisenä ja pyysin häntä soittaa poliisit, että hakee lapsen pois. Itse olin niin sekaisin siitä kaikesta, että minä vain lähdin juoksemaan. Jossain vaiheessa otin puhelimeni ja soitin äidille ja hän sai minut rauhoittumaan. Soitin sitten itse poliisille ja he pyysivät minua pystähtymään siihen missä juuri olin. Jäin odottelemaan ja sitten tuli puhelimeeni tuntemattomasta numerosta soitto. Vastasin siihen ja mies sanoi hyvin kylmästi. Vittu sä valehtelit, et sä mitään puhelimia heittänyt parvekkeelta. Olin sydänjuuriani myöten järkyttynyt siitä niin kylmästä äänestä mikä hänellä oli. En tuntenut häntä siinä vaiheessa samaksi ihmiseksi johon olin rakastunut. Iski epätoivo, että kukaan ei välitä minusta eikä minulla ole mitään enkä ole kukaan, minulla ei ole mitään merkitystä. Lähdin siitä paikasta sivutielle ja vedin kuorallisen jotain vahvoja lääkkeitä naamaani ja itkin siinä maassa. Oli siis jo yö silloin eikä ihmisiä liikkunut. Olin siinä hetken aikaa ja päähäni tuli ajatus omasta lapsesta, että en voi hylätä häntä. Nousin ylös ja lähdin takaisin paikkaa mihin minua pyydettiin jäämään odottamaan. Poliisiauto tuli vastaan ja pysähtyi. Kerron heille, että olin ottanut juuri lääkkeitä enkä saanut niitä oksennettua pois. He soittivat minulle ambulanssin ja kun ambulanssi tuli niin he lähtivät kotiin tarkistamaan tilanteen. Olin yön tarkkailussa ja sain lääkehiiltä.

        No erohan siitä tuli. Mä en jaksanut enään ja pelkäsin häntä kun hän oli käynyt kimppuuni. Jouduin pitkään käymään terapiassa ja syömään masennuslääkkeitä ja kävin paniikkikohtauksista kärsivien ryhmässä hakemassa neuvoja ja apua kohtauksiini.

        Mies yrittää edelleenkin tänäkin päivänä manipuloida minua lapsen kautta. Hän ei ole lastaan tavannut yli vuoteen ja nyt on niin kovin murheissaan siellä uuden naisystävän edessä ja saanut hänetkin uskomaan valheisiinsa. Onneksi minulla on paljon ystäviä jotka tukevat ja tuntevat tämän miehen. Aivan uskomattomia asioita olen kuullut mitä hän on minusta puhunut suhteemme aikana ja sen jälkeen. Hän ei edes opi siitä, että on jäänyt valheistaan kiinni vaan hän muuttaa sitten tarinaa vähän toisenlaiseksi.

    • yx-mies

      Kyllä nais narsisti on ihan samalainen, lapset on vain väline pitää kumpani otteesa.

      Samoin nämä lemmikit, koira otetaan sen takia että se on täysin isänästään riipuvainen.Tuo sitä vallan tunnetta jota narsisti tarvitsee.

      Yksi asia kannataa muistaa, narsisti on niin rikkinäinen ihminen että ei kykene vastavuoroiseen rakkauteen. Vaan narsisti odotaa kumpaniltaan ehdotonta rakkautta, tarkoitaen sitä että toimi hän miten tahansa niin häntä pitää rakastaa.

      Ja jos kuvitelee että alkuhuuma oli rakkautta ,niin se on harha. Silloin narsisti ottaa selville että mistä uhri nautii ja mitkä asiat tekee uhrin onneliseksi ja kun alkuhuuma on ohi niin mämä asiat pyritään kiskomaan vähitellen kumpanin elämästä pois. Narsisti haluaa että kumpanista tulisi yhtä onneton sisäisesti kun hän itse on. Eli on kateellinen onnelisuudesta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1789
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1749
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1691
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1432
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1378
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      985
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      951
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      901
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      892
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      838
    Aihe