Soini teki virheen lähtiessään presidenttikamppailuun, koska nyt kaksi lähellä toisiaan olevaa ehdokasta, Soini ja Väyrynen, syövät toistensa ääniä niin, että voi olla, että kumpikaan ei pääse toiselle kierrokselle.
Sehän olisi vaalistrateginen katastrofi. Kyllä EU-kriittisten ihmisten olisi pitänyt ymmärtää, että ei nyt tule yrittää saada presidentiksi kahta EU-kriittistä ehdokasta, jolloin äänet hajoavat kenties kohtalokkaalla tavalla, vaan nyt olisi ollut aika keskittää äänet Väyryselle ja alkaa leipoa Soinista pääministeriä.
Ei nyt ole myöskään oikea aika kiillottaa Soinin ja PS:n julkisuuskuvaa. Kun näin on kuitenkin tehty, tulos voi olla mahalasku.
Toivotaan kuitenkin parasta, eli että paras mies valitaan presidentiksi eli Paavo Väyrynen. Siihen tarvitaan myös monien perussuomalaisten ääniä, jotka voisivat ajatella tässä hetkessä enemmän Suomen etua kuin PS:n etua. Sitä paitsi Väyrysen valinta presidentiksi on myös perussuomalaisten etu, koska sen jälkeen presidenttinä on Suomen parasta ajatteleva EU-kriittinen Paavo Väyrynen ja Timo Soini on edelleen vapaana ryhtymään poliittisesti presidentin tehtäviä vaativampaan työhön eli Suomen pääministeriksi.
Eli, hyvät perussuomalaiset, älkää äänestäkö Soinia presidentiksi tunnesyistä. Jos niin teette, te tuhoatte puolueenne ja sen, että Soini voisi oikeasti vaikuttaa politiikkaan kokoamansa hallituksen pääministerin tehtävän kautta. Jos Soinista tulee presidentti, hänen pitää luopua puoleen johtamisesta ja jäsenyydestäkin eikä hänestä voi tulla asioihin todella vaikuttavaa pääministeriä.
Eli jos te perussuomalaiset äänestätte Soinia presidentiksi, te teette suurta vahinkoa Soinille, puolueellenne ja koko Suomelle.
Soinia ei pidä uhrata presidentin työn monesti aika muodollisiinkin edustustehtäviin. En tarkoita, ettei presidentillä olisi edelleen myös poliittisesti tärkeitä valtaoikeuksia. Viittaan siihen, että pääministerillä on valtaa enemmän ja edustustehtäviä vähemmän. Joten minun mielestäni Soini pitäisi säästää tärkeämpiin tehtäviin.
Sen takia perussuomalaisten olisi syytä Soinin parasta ajatellen olla äänestämättä Soinia presidentiksi.
Sen sijaan Paavo Väyrynen sopisi parhaiten myös perussuomalaisten presidentiksi perus-Paavona ja koko Suomen hyvinvoinnin ja itsenäisyyden puolestapuhujana.
Timo Soinistakin tulee presidentti aikanaan. Mutta tällä hetkellä on Suomen etu, että Soinista tulee pääministeri ja Väyrysestä presidentti.
.
Perussuomalaiset, äänestäkää Väyrystä Soinin ja PS:n takia
7
77
Vastaukset 7
- näin on näky
Piho on profeetta, kaikki mihin hän otaa kantaa; meneekin juuri päinvastoin.
Soini on 2:lla kierroksella.- Kansallinen..
onnettomuus olisi, jos II-kierroksella olisi ökyrikkaiden Niinistö ja hesalaisten viherpiipertäjien ykköstykki Haavisto. Myös Haavisto on rikkaiden edustaja - perheellä mm. kokonainen saari Helsingin edustalla ja saaressa pitsihuvila - kartanomainen rakennus joka toimii suvun kesähuvilana.
Haavisto briljeerasi nuorempana, että kulkee saareen veneellä jossa on vain 3 hv:n peräprutku - tosi vihreä teko. Saaren ja huvilan arvo lienee miljoonia. Samalaisia piilorikkaita ovat muutkin kaupungin kehitystä kuristavat hesalaisvihreät. Yleensäkin vihreiden johtoa yhdistävä tekijä on rikkaus.
Siinä teille pureksittavaa persut. Soinia äänestämällä saatte Kimi Räikkösen ja muiden superrikkaiden presidentin tai hesalaisten piilorikkaiden viherhörhöjen presidentin.
Paavo Väyrynen edustaa suurinta osaa kunnioittamistanne arvosta. Hänellä on sitäpaitsi järkeä päässä. Ette häviä mitään mutta voitatte paljon äänestämällä Väyrysen II-kierrokselle. Istutte nyt temppelin harjalla. Jos valitsette Väyrysen, teette viisaan teon. Niinstön hoitelemme sitten parin viikon kuluttua. Vain Väyrynen vastaehdokkaana pystymme siihen.
Minä olen äänestäjänä erimieltä. Soini teki aivan oikein lähtiessään presidenttikisaan ja en usko että perussuomalaiset hajoaa minnekään, koska perussuomalaiset ovat tavallisten suomalaisten ääni. Joten kyllä sieltä seuraaja ja uutta verta löytyy johtotehtäviin. Nyt näissä vaaleissa pitää näyttää että kansa on tosissaan ja jos nyt Soini voittaa niin se aiheuttaa sellaisen ryhtiliikkeen ja kansannuoleskelun politiikkojen taholta ettei moista ole vielä nähty. Onhan se hyvä jos on perussuomalaiset arvot täyttävä presidentti ja aina Soini voi vetää kotiinpäin vaikka puoluekirjasta luopuu. Eihän presidenttiä estä mikään lähtemästä pääministeri kisaan mukaan, sitä vain ei Suomessa ole kesken presidenttiyden tehty.
- Tim Il Soini
Tim Il Soini nimittää omistamaansa puolueeseen seuraajakseen oman lapsensa!
Perussuomalaiset arvot, pakkoruotsi, mamukriittisyys ja rasismi ovat nyt tulleet tiensä päähän. Soinin henkilökohtainen suosio on juuri niin matala juin gallupit näyttävät. Suomen kansa arvostaa homoa tuplaten paremmin kuin persua. - pavelle äänet
Piho on oikeassa. Soinia tarvitaan nyt enemmäm kuin koskaan eduskuntahommaan.
Kaikki äänet Väyrylle niin Niinistöllä on kus sukassa. - tarkkana...
Piho on siinä OIKEASSA, että Soini ON JO HÄVINNYT vaalit. Hän pyytää nyt VARMASTI HÄVIÄVÄN Soinin ääniä Väyrysen taakse. Soinia EI kukaan tarvitse missään, paitsi SS persut johtamaan käpykaartin mölinäjoukkoa ja hommaamaan lakiapua käräjille meneville rasisteille.
- Me äänestetään paras
Hei ei me Väykkyräisstä suostuta äänestämään, me osataan ajatella itsekin. Väykkä on aivan liian vanhalta ajalta, Neuvostoliittoakaan ei ole enää.
Me äänestetään parasta ehdokasta, Pekka Haavisto saa itse ajattelevien perussuomalaistenkin äänet. Soini on jo menneisyyttä hänkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen271459- 751289
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841231Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101044Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291025- 72926
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.87871Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52722Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok136711Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86687- 146604
- 28598
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54593- 50589
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13569- 37558
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä22556Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94546- 46543