Odotan sitä tulevaisuudessa siintävää hetkeä, aikaa, olosuhdetta, jolloin vihdoin saan olla se joka todella olen. Uskallusta tunnustaa ajatukseni, uskomukseni, uskontonii ja vapaudenkaipuuni.
Hetkeä, jolloin löydän sen joka tietää kaiken selittelyjä kaipaamatta, menneestä piittaamatta on kanssani vain tahdosta. Muiden ajatuksista, mielipiteistä välittämättä.
Sitä odotellessa verhoan tuskani huumoriin, kätken vihani ja turhautumiseni urallani etenemiseen ja pelkoni välinpitämättömyyteen. Jatkan ajatellen vain realistisesti perheeni etujen vaatimalla tavalla. Vielä tulee päivä, jolloin on vain minä.
Seksuaalisesti olen sujut, sillä sitä tarvetta minulla ei enää ole. Muistakin maallisista "paheista" joista niin monet rimpuilevat irti; olen vapaa. Silti haluaisin vain ottaa ja lähteä, ja aloittaa jossain kaukana uudelleen. Löysin sen mitä halusin, rohkeuteni yksin tuskin vaan riittää.
Ikävän kohde tulevaisuudessa
4
130
Vastaukset
- .
Elän aina hetkessä ja odotan viikonloppua.
On niin kaukana omista ajatuksista että pitää mennä nukkumaan.
Rauhoittua pitäisi ja rauhoitun, kun rauhoittajani joku päivä löydän. - mies::::
Minne ikinä menetkin, siellä tulet kohtaamaan itsesi. Vain houkka kuvittelee pakenevansa varjoaan. Parempi, että opettelet elämään itsesi ja läheistesi kanssa.
Katso elokuva Päiväni murmelina. Useampaan kertaan.
Hyvää yötä. - vankinavapaudessa
Varjoja en pakene, leffa nähty eikä siitä ole kysymys. Vastuuta niin monesta muustakin kuin itsestään. Korvaamaton en ole ja asiat voisi tehdä helpomminkin, mutta sitä kutsutaan luovuttamiseksi. Joskus on pysyttävä paikallaan päästäkseen kauas. Ja luovuttava itsestään, koska antamalla muille saa kuitenkin enemmän kuin ottamalla vain itselleen. Ja rakkaus on se joka on ja jää, kun sen on kerran löytänyt.
- Nnainen
Yhden oikein hyvän lauseen pistit, itsellesi, sen vielä tulee päivä, jolloin olet vain sinä.
Vaali sitä.
...niinno toivotan toki sulle myös ekan kappaleesi sen löytämistä, joka ottaa sut vapaasta tahdostaan sellaisena kuin olet.
(Sellaisen suhteen mäkin haluaisin, molemmin puolin, ihmisen, joka on sujut itsensä kanssa. Ja mun kanssa.)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872